perjantai 14. marraskuuta 2008

Rakastan kun en muuta voi

Toden totta opettelen nyt näitä tunteitani. Eilinen päivä kävin vuoristoradassa sen suhteen. Mitään näkyviä tapahtumia minulla ei ole kertoa, mutta tiettyjen puheluiden johdosta tunteeni menivät tätä rataaa: epäilyttävä ahdistus ja aavistus, "minähäntiesin" helpotus ja samalla tuska, hento toivo, suurempi toivo, rakkaudellisuus ja syvyys, pettymys ja itku, rauha ja rakkaus.

Voin tämä kaiken myllerryksen jälkeen sanoa, että tämä kaikki ei ollut vain minun tunteiden opettelun vuoksi, vaan siksi, että minun ja lähimmäiseni välillä on tämä kaikki, joista syvin on rakkaus. Mikään ei siis muuttunut ja kaikki on yhtä väsyttävää kuin ennenkin, mutta rakkaus antaa sen toivon tämänkin jälkeen. Tuhannennen kerran.

Samasta tilanteesta ja kriisistä jokainen saa oman oppinsa. Tätäkin asiaa elän todeksi.

3 kommenttia:

Verna kirjoitti...

Tunteiden myllerrys ja kuohu sielussa hetkinä, jolloin niitä käydään läpi, on tila, jonka kuvaamiseen en ole löytänyt vielä oikeita sanoja. Silloin on jotenkin niin avoin ja haavoittuvainen. Sielu aivan kuin värisee kaiken tunnemyrskyn keskellä ja kun se viimein rauhoittuu, on sinne ilmestynyt vähintään yksi ymmärretty ja opittu asia. Tuo kaikki sattuu, riemastuttaa, kuohuttaa ja itkettää. Ainakin tiedämme silloin olevamme elossa. Pintaa syvemmältäkin. Halaus Sinulle Pilviharso.

alina kirjoitti...

Rakkauden tie tuntuu välillä niin suloiselta ja voimaannuttavalta. Välillä taas turhauttavalta tietyömaalta, josta ei tule loppua. Tekee mieli jättää välillä matka kesken ja heittäytyä sikiöasennossa ojan pohjalle makaamaan.

Jostain syystä matka kuitenkin jatkuu aina vaan. Jokainen saa omat oppinsa, kuten kirjoitit. Löytää perille. Rämpien, kontaten, leijuen, lentäen. Rakkaus on liikettä kohti.

Voimia sinulle vuoristoradalle. Tunnelissa voi turvallisesti kirkua jos meno tuntuu välillä vievän järjen. Ja luotettava jarrumies matkaan mukaan.

Onnitella voi itseään jo siitä, että on uskaltautunut kyytiin eikä ole jäänyt katsomaan aidan takaa menoa pahoinvoinnin pelossa.

Pilviharso kirjoitti...

Verna,
Olen todellakin ollut samalla avoin ja haavoittuvainen. Elossa. Ihme kumma.

Alina,
Löysin yhden tunnelin, missä kirkua. Se sekä helpotti mutta myös näytti, että tulen vielä tunnelista ulos. En jäänyt kirkumaan, onneksi.

Hyvä kun olette olemassa!