torstai 18. marraskuuta 2010

Ikävän nyt kerron teille

Ei täällä mikään Mirri ole sairastunut (muistattehan sen lastenlaulun?), kunhan taas vähän vaikeroin.

Milloinkohan minulla olisi aikaa tehdä tälle blogille se, mitä olen pitkään aikonut...? Karsia ja/tai sulkea, laittaa toisiin kuosiin, uusia, tehdä jotakin ihan toisin kuin ennen. En haluaisi olla pelkkä sureva äiti, mutta huomaan tänne niin usein parkuvani olotilaa. Vaan kun näin se vaan menee.

Just äsken olin puhelimessa edesmenneen Lapseni mummon kanssa. Hänkin sanoi, ettei tähän totu, ei sitten millään. Minulla sentään on arki ja työ, joka imee mukaansa, mutta hänellä on aikaa ajatella. Kukaan meistä läheisistä ei mahda ikävälle yhtään mitään. Moni asia on jo muistoissa, mutta ikävä on tässä, aina yhtä pelkistettynä ja sillä nimellä. Etenkin näinä päivinä, kun lähtenyt olisi täyttänyt taas uusia vuosia. Vaan ei täytä enää.

En nykyään ehdi edes kunnolla lukemaan teidän kamujen blogeja, saati sitten kommentoimaan. Pikkukiire on toisaalta hyvä merkki: töitä on. Jokunen pikkujoulu ja meditaatioilta tupsahtelee myös ennen joulua - niillä pärjää pitkään. Ei täällä hengen hättää.

Ikävä vaan...

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ruokajuhlat ja ajan pohdintaa

Viime vuonna pyhäinpäivänä... ihan kamalaa, tuskallista. Onneksi, onneksi, onneksi elämä vie eteenpäin. Eteenpäin kuoleman tapahtumasta, lähemmäs kohtaamista. Linda Olsson kirjassaan Sonaatti Miriamille sanoo sen kertojansa kautta näin:

"Nyt tuntuu kuin pikemminkin muistaisin tuskani kuin kokisin sen. Muistan kivun, jota tunsin muistojen pyyhkäistessä ylitseni, kun istuin siinä terassilla. Nyt minulla on vain omien tunteitteni muistoja, ei enää alkuperäisiä tunteita. Sinä päivänä tunteet olivat vielä eläviä, kipu todellinen. Kun nyt muistelen sitä, näen selvästi jokaisen yksityiskohdan, mutta en enää ole siinä sisällä. Oma kipuni on kalkittu ikiajoiksi. Kannan sitä mukanani mutta se ei enää ole elävää."

sekä:

"Saattaa olla, että ihmisen täytyy elää kokonainen vuosi alkaakseen ymmärtää, ettei elämä enää koskaan palaudu ennalleen mutta silti se voi jatkua."

Koko eilisen päivän vietin keittiössä ja valmistin neljän ruokalajin päivällisen kymmenelle hengelle. Illalla ihanat, eläväiset ja eri-ikäiset ystävät tulivat ja nauttivat ne kanssani. Minäkin nautin siitä, että pystyn taas tähän, iloiseen ja huolettomaan hetkeen menemiseen.