lauantai 22. lokakuuta 2011

Normaalia elämää?

Olisikohan tämä sitä normaalia elämää? Teen töitäni, tapaan ihmisiä, juttelen ystävien kanssa (tuenkin muutoksissaan), teen ruokaa, syön hyvin, jumppaan sen verran kuin nyt kipeä selkä antaa myöten, saalistan suppilovahveroita (onnistuu tänä vuonna hyvin), käyn fysikaalisessa, luen hyviä kirjoja ja nyt tilattua Hesaria, käyn mielenkiintoista kurssia. Ja ennen kaikkea koen pientä, hyvää kiirettä. 

Tämä on tavallisin syksy sitten vuoden... Jo 2007 syksyllä alkoi joltakin osin rytistä, 2008 olin tuskainen, 2009 surusumussa, 2010 selviämässä ja nyt: aika tavallisesti! Tavallinen arki on arvokkaan ihanaa, sen voin taas todeta. 

Pieniä ihmeitä kulkee matkassa, tekee arkeen makua ja merkitystä. Kun vähiten odottaa, tulee jonkin jännä pieni todistus toisen maailman olemassaolosta tai omista sisuksistaan löytää avaamattomia ovia. Pienikin raotus ja kurkistus ovenraosta riittää joskus saamaan leveän hymyn huulille, tuntemaan onnea ja elämäniloa.

Mitäpä tässä muuta jahkailemaan kuin lähden putsaamaan loput suppilovahverot, siivoamaan muutaman vaatekaapin tai tekemään jotakin muuta kotihommaa. Tai sitten lueskelen jotakin. Sillä vaikka yksityisyrittäjä olenkin, viikonloput pyrin pyhittämään kaikelle tälle. Silleen normaalisti.