keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Pientä tyttöä etsimässä

Olen saanut pari kertaa energiaparannushoitoa eräältä ihmiseltä, jota arvostan myös ammatillisesti erityisen paljon. Viime kerralla koin hoitopöydällä olevani pieni vauva maha killellään, luotin elämään ja äitiin, joka minut hoiti. Tunne oli iki-ihana, luottamus oli hyvää ja syvää. Surullista on, että sellainen luottamuksen tunne on hävinnyt jonnekin matkan varrella.

Ihan yhtä helppoa ei ole nyt vuosikymmenien jälkeen etsiä sitä luottavaista ja viisasta pikkutyttöä, joka sisimmässään kuitenkin on. Ehkä siksi, kun tämä etsimisprosessi on menossa, laitoin profiilini kuvaksi tuollaisen hellyttävän tyttösen - Pilviharso pikkuisen.

Nyt kun eri yhteyksissä olen lapsuuteeni palannut, on sieltä alkanut tipahdella yllätyksiä. Ei niinkään tapahtumien suhteen, vaan vahvojen tunteiden takia. Olen jo pikkuvauvasta asti joutunut elämään tiettyjen tunnetilojen tasoittelijana, sovittelijana ja säätelijänä. Kyse ei ole ollut uhkaavista ihmisistä, vaan hurjista ja surullisista tapahtumista, joita lapsuudenkodissani jouduttiin kohtamaan kuin vyörynä. Olen jo nyt saanut monta selitystä omille voimakkaille huolen tunteilleni, mutta tiedän, että olen itsetuntemusmatkani alussa vasta.

Tänään - juuri nyt - taas tunnen rauhaa ja nautin tästä hetkestä. Nyt.

3 kommenttia:

miina kirjoitti...

Teimme kurssilla mielikuvamatkan sisäisen lapsemme luo. Oletko kokeillut sellaista joskus?

Olet onnellisessa asemassa, jos olet kokenut luottamusta, se kun ei ole itsestään selvyys. Aikuisena se vähenee tai katoaa ja miksi? Tuleeko pettymyksiä, kun on luottanut?

Ihmiset kokevat eri tavalla asioita. Keskitysleirillä samoissa oloissa olleet selvisivät hyvin erilailla kokemastaan. Sen jos minkä luulisi jättäneen ikuisen pelon, tuskan, katkeruuden, vihan...

Kuinka moni muistaa kivun, vaikka se olisi ollut kuinka kovaa? Synnytyskivut? Tunteet, ne me muistamme, oli ne hyviä tai huonoja. Siksi joku asia mieltämme painaa, vaikka muuten sitä kintaalla viittaisimme.

Hienoa, että löydät selityksiä, sillä silloin voit niistä "turhista" tunteista vapautua. Onnea matkallasi.

verna kirjoitti...

Minäkin kurkistelen aina aika ajoin, että mitä pienelle tytölle sisälläni mahtaa tänään kuulua? Kaivataanko tänään rutistusta vai hypitäänkö yhdessä riemusta kiljahdellen. Joka kerta vakuutan kuitenkin rakastavani tuota tyttöä. Olen luvannut, etten enää koskaan jätä häntä oman onnensa nojaan, kuten joskus menneisyydessäni on käynyt päättäessäni rankaista itseäni jostain.

Elämä on niin ihmeellinen. Kaikki tunteet ja kokemukset, tunnetut ja tiedostamattomat, tekevät meistä niin ainutlaatuisia. Ja vaikka miten pahalta joskus tuntuu, meille jokaiselle annetaan ne kokemukset, jotka sallimus on meille tarkoittanut, jotta voisimme rakentua ehjiksi ja toteuttaa sitä tehtävää, joka meillä täällä on.

Suuri, lämmin halaus Sinulle, Pilviharso! :)

Pilviharso kirjoitti...

Miina, mielenkiintoisia taas haastelet. Ihan pitää miettiä tuotakin seulaa, mitä HALUAA muistaa, esim. synnytyskivun. Harva jää sitä vuosikymmeniksi kertaamaan, sillä se jos mikä on ollut rakkauden työtä. Hmmm...

Uskon myös, että luottamus tulee aina ihmisillä menemään, ennemmin tai myöhemmin, mutta kuka sen jättäää vahvaksi muistijäljeksi ja kuka ei. Hmm....

Verna, sanasi taas olivat paikallaan. "...jokaiselle annetaan ne kokemukset, jotka sallimus on meille tarkoittanut, jotta voisimme rakentua ehjiksi ja toteuttaa sitä tehtävää, joka meillä täällä on." !!!