torstai 24. syyskuuta 2009

Kreikkaan!

Pakattu on: vähän vaatetta, paljon kenkiä (vievät tilaa!) ja pakollisia purnukoita (ihonhoitoon etc). Ilman muuta pakkasin myös iloisen reissumielen... hmm. tai kannan sitä mukanani, kuten kannan syvää suruani.

Huvittaa, kun joskus tulee sellainen "hallinnan" tunne, rauha, eikä siinä mitään. Mutta kohta pian sen jälkeen joku toiselle puolelle siirtyneen Lapseni tuntenut ihminen tulee vastaan ihka eka kertaa tapahtuneen jälkeen - ja itkupallo räjähtää taas käsiin. Tätä se nyt sitten on, loppuelämä, enemmän tai vähemmän. Ikävä viiltää vain niin turkasen syvältä...

Mutta mikään ei estä minua nauramasta ja iloitsemasta, olemasta jotakin muutakin kuin sureva äiti. Näitä hetkiä toivon paljon matkallemme. Ainakin ryhmä koostuu melkoisen lystikkäästä sakista, joka ei kyyneleitäkään pelkää.

Viettäkää mukava viikko tahollanne. Tää lähtee ihan kohta...

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Elämän rikkaus


Valtava määrä sisäisiä kokemuksia ja ulkoisia tapahtumia. Olen juhlinut syntymäpäiviä ja valmistujaisia. Olen käynyt tankkaamassa henkistä nälkääni erilaisissa tilaisuuksissa. Olen istunut kotikutsuilla ja ihaillut kauniita tavaroita. Olen saattanut TalonMiehen lomamatkalle ja - kappas vain - toivottanut hänet jo takaisin. Olen kyhnyttänyt hänen vieressään, kehrännyt ja nauttinut siitä, että hän On, Elää ja Rakastaa.

Olen myös kokenut sisäisesti uusia vuoren ylityksiä. Tavannut toiselle puolelle siirtyneen Lapseni erilaisissa yhteyksissä. Olen itkenyt ja nauranut. Olen tuntenut iloa, surua, ikävää, luottamusta... Olen oivaltanut paljon. Rakastan paljon, oikeastaan valtavasti.

Muutama pitkä tie on kuljettu loppuun ja on hengähdystauon paikka. Yksi kokreettinen tauko odottaa perjantaina, sillä meitä lähtee isompi ryhmä Kreikkaan!

Olen väsynyt ja pölmistynyt kaikesta, mitä on ollut. Olen herkkä, mutta sisältä tuntuu varmalta: tämä on minun elämäni. En tiedä mitään mitä tulee, mutta olen rauhallinen. Nyt.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Aarrekarttaa ja syitä elää


Olen laatinut taas aarrekartan, nyt mukavassa naisporukassa. (Jollet tiedä, mikä se on niin, lisätietoa esim tästä.) Edellinen aarrekartta tuli tehtyä kolmikymppisenä sen aikaisin haavein - ja hyvin toteutuivat. Ainoastaan Roomassa en ole vielä käynyt, mutta onhan tuota reissua ollut muualle.

Nyt oli vaikeaa unelmoida, koska... perinteisiä unelmia ei oikeastaan ole. Sitten löysin yhden pikkumurusen sisältäni, toiveen, jonka annoin tulla esiin kuvien kautta. Silti vain minä tiedän sen, karttaani katseleva ei sitä todennäköisesti havaitse. Aarrekartta on muutoinkin oman hengen ja symboliikan tuote. Kuuntelimme aarrekarttaryhmässä toisten antamat huomiot, mutta silti lopullinen tulkinta on kunkin oma.

Olen muutenkin miettinyt syitä elää, olla ja pinnistää. Lähimmäiset ja heidän rakkautensa on vaikeimpina aikoina se aktivoivin voima ja merkitys, mutta myös nämä sisäiset motivaatiot on kaivettava esiin, jotta elämä tuntuisi joltakin. Yksi tällainen on omasta kehostaan huolen pitäminen. Rajan toiselle puolelle siirtynyt Lapseni sanoi murrosiässä kerran minulle, kun olin laittautunut illanviettoon: Äiti, sinä olet kaunis. Talletin sen sydämeeni silloin ja olen sitä nyt suruaikana kaivanut monta kertaa. Juuri hänen takiaan laitoin vedenkestävää ripsiväriä hautajaisiin ja ehostan edelleen, käyn kampaajalla ja jumpalla ym. Jotta Lapseni olisi toisella puolella iloinen, että äiti jatkaa elämäänsä, selviää. Tahdon antaa hänelle tämän varmuuden, haluan olla hänelle yhä se "kaunis" äiti.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Niisk, sanoi äiti

Järjestelen täällä edesmenneiden vanhempieni paperiasioita. Halusin taustamusiikkia ja kuin vahingossa Youtube-listaltani pongahti tämä: Eija Kantolan Äiti.

Oma rakas äitini... rakkaana äitinä olo lapsilleni, eläville ja kuolleelle... Muistan, kun vuosikymmen sitten joku näkijä sanoi minulle, että tulet vielä pohtimaan paljon äitiyttä. Niin olen tehnyt ja niin taas teen...

Jotta ikävän ja haikeuden ja elämän kokonaisuuden itkulla aloitamma taas tämän toimistohomman. Niistän kohta nenän ja jatkan taas.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Paloja menneestä viikosta

Olen tavannut viime aikoina paljon naisihmisiä, joilta olen saanut iloa, lohtua, toivoa, haleja. Eniten minua pystyvät lohduttamaan he, jotka luontaisesti jakavat kanssani ajatuksen, ettei elämä pääty kuolemaan. "Hän on siirtynyt toiselle puolelle"... kuinka kauniisti se onkaan sanottu. Näille toisille, joiden mielestä elämä vain loppuu, näille kun muistaisin olla jatkamatta omia "selviytymiskeino"juttujani. Katsovat vain entistä säälivämmin.

***
Valitsin työkeikalle sopivaa cd:tä. Soittemessa oli valmiiksi kokoelma Lapseni kuol... toiselle puolelle siirtymiseen liittyvää musiikkia, mm. Queenin: "It's a beutiful day".

Jäin lamaantuneena kuuntelemaan muutkin kappaleet. Istuin lattialla, heijasin itseäni ja itkin.

Niistin nenäni, valitsin levyn, nousin ja jatkoin muita hommia.

***
Lääkäri voi menettää vanhan tai saada uuden asiakkaan ihan helposti:

Vanha ja pullea mieslääkäri näyttäessäni vatsassani olevia näppyjä: "Kuinka nuori ihminen on voinut päästää itsensä lihomaan tuohon kuntoon?"

Itseäni vanhempi naislääkäri: "Olet niin nuoren näköinen, et yhtään kuin ikäisesi!"

Ei ole vaikea arvata, kumman asiakas olen nykyään.

torstai 3. syyskuuta 2009

Inhimillinen


Kävin eilen katsomassa, mitä kuuluu tämän vuoden pienokaisilleni, tietyllä vakipaikalla... "Täältä tullaan!", vastasivat pikkusuppilot.