tag:blogger.com,1999:blog-5436798628154278333.post3425527291091038801..comments2023-06-28T12:24:17.421+03:00Comments on Takana kirkas taivas: Rakastan kun en muuta voiPilviharsohttp://www.blogger.com/profile/09776279052196510353noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-5436798628154278333.post-46653474414919454202008-11-17T12:08:00.000+02:002008-11-17T12:08:00.000+02:00Verna,Olen todellakin ollut samalla avoin ja haavo...Verna,<BR/>Olen todellakin ollut samalla avoin ja haavoittuvainen. Elossa. Ihme kumma.<BR/><BR/>Alina,<BR/>Löysin yhden tunnelin, missä kirkua. Se sekä helpotti mutta myös näytti, että tulen vielä tunnelista ulos. En jäänyt kirkumaan, onneksi.<BR/><BR/>Hyvä kun olette olemassa!Pilviharsohttps://www.blogger.com/profile/09776279052196510353noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5436798628154278333.post-10839876950592381662008-11-14T20:37:00.000+02:002008-11-14T20:37:00.000+02:00Rakkauden tie tuntuu välillä niin suloiselta ja vo...Rakkauden tie tuntuu välillä niin suloiselta ja voimaannuttavalta. Välillä taas turhauttavalta tietyömaalta, josta ei tule loppua. Tekee mieli jättää välillä matka kesken ja heittäytyä sikiöasennossa ojan pohjalle makaamaan. <BR/><BR/>Jostain syystä matka kuitenkin jatkuu aina vaan. Jokainen saa omat oppinsa, kuten kirjoitit. Löytää perille. Rämpien, kontaten, leijuen, lentäen. Rakkaus on liikettä kohti.<BR/><BR/>Voimia sinulle vuoristoradalle. Tunnelissa voi turvallisesti kirkua jos meno tuntuu välillä vievän järjen. Ja luotettava jarrumies matkaan mukaan. <BR/><BR/>Onnitella voi itseään jo siitä, että on uskaltautunut kyytiin eikä ole jäänyt katsomaan aidan takaa menoa pahoinvoinnin pelossa.Alina Vitiähttps://www.blogger.com/profile/14902632781382102253noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-5436798628154278333.post-39264503715693899652008-11-14T13:01:00.000+02:002008-11-14T13:01:00.000+02:00Tunteiden myllerrys ja kuohu sielussa hetkinä, jol...Tunteiden myllerrys ja kuohu sielussa hetkinä, jolloin niitä käydään läpi, on tila, jonka kuvaamiseen en ole löytänyt vielä oikeita sanoja. Silloin on jotenkin niin avoin ja haavoittuvainen. Sielu aivan kuin värisee kaiken tunnemyrskyn keskellä ja kun se viimein rauhoittuu, on sinne ilmestynyt vähintään yksi ymmärretty ja opittu asia. Tuo kaikki sattuu, riemastuttaa, kuohuttaa ja itkettää. Ainakin tiedämme silloin olevamme elossa. Pintaa syvemmältäkin. Halaus Sinulle Pilviharso.Anonymousnoreply@blogger.com