sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Värejä vai harmaata?

Porukassa oli puhetta väreistä. Joskus valitsen tietyn värin siksi, että tuntuu siltä. Joskus taas värini on sen vuoksi, että tarvitsen sitä. Joskus jokin väri jää paitsioon, koska en voi pitää sitä.

Kun suru oli mustimmillaan, en havainnut, mitä laitoin päälleni. Kun järjestelin Lapseni hautajaisia järjestelin ja huomasin vasta jälkikäteen, että olin kulkenut oransseissa - minulle niin tyypillisissä väreissäni . Shokkivaiheen jälkeen havahduin asialle, enkä voinut sietää kirkkaita värejä, halusin kadota massaan. Mustassa kulkeminen tuntui luontevimmalta, sillä siitä ei suru muuksi muut. Kaipasin surunappia ja -harsoja, joilla olisin voinut ilmaista toisille, että nyt koskee ja lujaa, vain rohkeimmille on tilaa.

Vuosi sitten olin ihan harmaalla linjalla. Olin ystävän kanssa maaseutumarkkinoilla, jossa ostin muutaman vesivärityön. Kaikki ne kuvasivat huhtikuun harmaata aikaa, kun ei ole vielä kevät eikä enää talvi, sumua vain.

Tänä syksynä olen maalannut (siis minä ite!) paljon omilla tutuilla väreilläni. Eräs surutietään kulkeva ystäväni sanoi, että hän ei voi noin tehdä, ei ottaa käyttöön entisiä värejään. Minä mietin ja huomasin, että ei niin, että palaan entiseen väriini, vaan niin että TARVITSEN perusvärjejäni, jotta eheydyn ja voimaannun. Olen huomannut, että silloin tällöin olen ostanut jonkin terävän punaisen - kengät tai laukun - ihan vain voimakseni. Jo se, että kaipaan itseäni ja värejäni, on paljon.

Onnekseni syksyn ulkoinen harmaus sinällään ei ole minua koskaan ahdistanut. Minun vuoteni on aina alkanut syksystä kuin koululaisen, uutta toimintaa ja tekemistä jälleen kerran. Koko viikonlopun on ollut tuhnusää, mutta oman jaksamiseni määrittää kuitenkin sisäinen elämä ja vointini siinä.

Sisäisesti värikkään syksyn jatkoa ja voimia lukijoille!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Kultaiset kyyneleet

Juuri nyt minä olen siellä missä kaikkein mieluiten
haluan olla.
Nainen joka nukkuu sängyssäni on se jonka kanssa
mieluiten nukun.
Tämä voileipä on parempi kuin kaikki muut voileivät.
Ruoho kalterien tällä puolella on vihreämpää
kuin toisella puolella.
Tämä kesä on kauniimpi kuin kaikki lapsuuden kesät.
Ne sairaudet joita poden sopivat minulle paremmin kuin
kaikki muut sairaudet.
Kaipuuni on suurempi kuin mikään muu kohdalleni sattunut.
Kasvojani peilissä en vaihtaisi kaikkiin
maailman peileihin.

- Claes Andersson -

Hiljaiseloni blogistaniassa ei ole johtunut haavasta, vaan elämän imusta. Koen nyt voimakkaasti asioita, ilmiöitä, ihmisiä. Kuljen etukenossa syksytuulessa, haukkaan happea mielelläni. Minulla on ideoita, jotka saavat Olla, kellua ja odotella, josko jokin niistä lähtee kulkemaan luonnostaan. Luulin, että eämässäni on alkanut kaunis, tavoiteltava loppuliuku, mutta nyt tuntuu oikeastaan nousulta.

Kesken vimmaisen maalauksen alan itkeä. Kun itken, huomaan lisääväni kuvaan kultaisia piskuja, kuin kyyneleitä. En pelkää mitään värejä, sen tiedän nyt.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Haava

Mä en toivu taistelusta
Tämä kipu ei karkaa pois
Mä en turru tähän tuskaan
joka muutti minuun asumaan

Sä voit kitkee rikkaruohot
Sä voit riisuu haarniskan
Mut mä valvon vartiossa
kunnes taisto taukoaa

Sä näit tämän haavan
ja sanoit: aika parantaa
Sä näitkö voimattomuuden
joka katseestani kohoaa?

Mä en pyydä paljon mitään
Mä en laadi laskelmii
Sä voit pitää valtakunnan
jos annat ilon takaisin

Sä näit tämän haavan
ja sanoit: aika parantaa
Sä näitkö voimattomuuden
joka katseestani kohoaa?

Jotain kuihtuu, jotain kuolee
Jotain syntyy uudestaan
Sodan jälkeen sankaritkin
hiljaa nuolee haavojaan

-- Aki Sirkesalo --

Löysin tänä aamuna taas itseni netistä etsimässä Lastani. Oliko hän, muistetaanko hänet, puhuttiinko hänestä, löytääkö google? Ei tietenkään mitään uutta. Mutta siihen, mitä löydän jälleen, jään olemaan. Tähän tuskaan, kipuun, joka ei enää revi, mutta jossa hengitän pienin henkäyksin, tunnen sen todeksi. Elän haavassa, tyydynkin siihen, että minulla on tämä kipu. Yhä uudelleen minun on kelattava sitä, että sinä todella olit täällä, rakas rakas Lapseni.

En jää tähän, vaan kohta kuivaan kyyneleet ja jatkan elämääni. Tämä on hetki, jossa suru on kuitenkin niin totta ja kaipaus loppuiän kestävää.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Alkoholi, läpsy jalka ja kuningasrapu

Alkoholi on tunnetusti Se Paha Asia. Mutta mitäs sanotte tästä?:

Kaverini, keski-ikäinen kuten minäkin, oireili toista jalkaana. Jalka oli lakannut toimimasta normaalisti, oli sellainen mukana kuljetettava "läpsy". Neurologi tutki yhden jos toisen kerran, vähän jumppaa ja muuta - ei mitään apua. Vaiva jatkui useita kuukausia.

Tuli kesäbileet ja kaverini otti muutaman konjakin liikaa. Kotimatkalla hän kompastui läpsynsä kanssa johonkin turpeeseen ja kaatui. Kamalaa, ajatteli hän ja hiiviskeli kotiin vähin äänin. Aamulla oli ihmetys suuri, kun läpsy jalka olikin entisellään, toimi niinkuin pitääkin, parani!

Jotta tässä yksi esimerkki alkoholin parantavista vaikutuksista, vaikkei sitä nyt ulkoisesti kääreenä käytettykään.

Juolahti tämä mieleeni, kun edessäni on lasillinen punaviiniä (ei tosin parasta mahdollista) ja odotan armasta TalonMiestä Suomen ja Norjan Lapista palaavaksi. Voi olla, että mukana tulee kammottan isoja ravun jalkoja, ainakin yhden kännykkäkuvan kokonaisesta hirviöstä sain jo nähtäväksi. Nimeltään siis kuningasrapu, kts. alla.

Hyvää perjantai-iltaa kaikille odottelijoille! Ja alkoholia vain lääkkeeksi!