perjantai 31. lokakuuta 2008

Aamurakkautta

Ihana hetki aamulla puoli kahdeksan. Ajamme TalonMiehen kanssa peräkanaa töihin, mutta olemme vaihtaneet autojamme. Minä ajan hänen autoaan ja hän minun, sillä samalla hän tsekkaa, miksi autoni tuulilasi huurtuu niin voimakkaasti. Keskellä pitkää metsätietä, kun ajan oman autoni ja TalonMiehen perässä, rakkaus oikein kouristaa sydäntäni. Tuossa edessä ajaa mies, joka haluaa auttaa minua arjen tilanteissa. Rakastan sitä näkyä, kun autoni perävalot tuikkivat aamuhämärässä ja tiedän autossa istuvan minulle niin rakkaan ihmisen.

Hellät ajatukseni jatkuvat vielä pankkiautomaatilla, kun TalonMies hymyillen antaa minulle hieman opetusta, missä kohtaa oikeastaan se tuulettimen napukka pitääkään olla. Ei siis siellä vasemmalla, jossa ikkunaa ei lämmitetä lainkaan, vaa oikealla. Hmm... kumma etten sitä tajunnut.

Se, etten todellakaan ole tekninen ihmelapsi, tuntuu olevan TalonMiehellekin vain minun suloinen piirre. Onneksi.

Hei, sitä valoa tosiaan on!

torstai 30. lokakuuta 2008

Valon juhlat

Kun äsken kommentoin edellisen postaukseni kommentteja, jäin miettimään avoimuusasiaa. On alati laitettava rajoja, mitä haluaa kertoa, mutta... jotenkin huomaan, että minä en (vielä?) kykene sellaiseen kirjoittamiseen, jossa keskittyisin vain tiettyyn positiiviseen, kauniiseen ja sileään aihealueeseen, vaan sisältäni ikäänkuin purskahtaa läpi vähintäänkin se tunnetila, jossa sillä hetkellä olen. Pitkäaikaisemmat lukijani tietävät, että se pätee myös iloluontoisiin asioihin. Nauraa rätkätän täällä, jos tarvetta on, mutta itken myös, yhdessä teidän kanssanne. Ja ehkä tuo sana yhdessä on tässä se tärkeä. En koe olevani yksin, kun tänne kirjoitan, sillä kohta joku ystävällinen bloggaaja sitä rohkaisevasti ja kannustavasti kommentoi.

Saman olen kokenut elämässäni muutenkin, aina vain. Moni on matkan varrella suorastaan tuominnut omien tunteitteini näyttämisen määrän, mutta minä ainakin kärsin suunnattomasti, jos pitää paljon asioita sisällään pitää. Ja sitä paitsi, miksi kaikki pitäisi olla siloiteltua kulissielämää - eihän elämä ole sitä!! Ja jos joku toisen avoimuudesta saa omaan tilanteeseensa lohtua, niin sehän on vain vaikeiden asioiden jakamista ja yhdessä olemista.

Sitten tässä kirjoittamisessa on ihan eri asia se, jos osaa tehdä niitä tarinoita - kuten vaikka Alina tekee. Näin varmaan pääsee purkamaan kaikenlaisia tuntojaan, kokemuksiaan ja havaintojaan toisista, omintakeisin vertauskuvin. Hatunnosto sinulle, Alina!

Valoa on tulossa!

Viikonloppuna meillä on sukulaisjuhlat. Olemme tavanneet toisiamme viime vuosina enimmäkseen hautajaisissa, joten päätin järjestää valonjuhlat pimeään syksyyn nyyttikestiperiaatteella. Sukulaiseni tulevat ilmeisesti sankoin joukoin, ikähaitari alle vuoden ikäisestä seitsemänkymppiseen, yksi koirapoikakin on tulossa. Työkiireet ovat vielä estäneet minua suunnittelemasta ohjelmaa, mutta sitä on joka tapauksessa luvassa.

Tämä on yksi konkreettinen asia, jonka haluan tehdä. Emme vietä juhlia siksi, että "ei tunnu missään" ja että "elämä on sileetä pintaa", vaan nimenomaan siksi, että kulunut vuosi on ollut niin rankka. Valon on aika tulla esiin ja tahdon olla edesauttamassa sitä. Tärkeää on rakkaiden kohtaaminen ja välittäminen. Lapset ja huumoripitoinen ohjelma tuokoot mukanaan naurua ja iloa, tarttukoon se meihin kaikkiin. Edes sinä iltana.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Taipuu vaan ei taitu

Tänään olen taas joutunut opettelemaan oman mieleni hallintaa, hyväksymistä kaiken sellaisena kuin se on. Olkoon sitten niin, mitään muuttamatta. Olen toistellut tuota itselleni hiljaa aina silloin kun levoton mieli ja huoli on ollut nousemassa. Huoleni ei auta ketään. Ja joskus tuntuu jopa siltä, että kyyneleeni ovat kuivuneet. On vain syvä suru, joka pitelee palasta sydäntäni hallussaan. Se ei huuhtoudu itkulla, vaan asustaa siellä. Sen kanssa on tultava toimeen. Onko se otettava ystäväksi... en tiedä. Onko kaiken hyväksyminen myös sitä, surun hyväksymistä, kuulumista elämääni? Turhaanko vielä odotan sitä päivää, että suru on takana, elettyä elämää? Ehkä on niin. Tai sitten sydämeni tuska muuttaa vain muotoaan.

Aamulenkillä kävelin harmaassa säässä ja jäin rannalla tuijottamaan selälle päin, kohti taivasta. Minua huojensi tieto, että kaiken sen harmaan takana on kirkas taivas. Jospa saisin sen saman tiedon muillekin antaa telepaattisesti, ilman sanoja, suorana oivalluksena. Mutta jokaisen on itse se kaikki kahlattava läpi, kasvettava kivun ja tuskan kautta.

Taas turvaudun siihen ainoaan mikä minulla on: omaan uskooni. Valon ja rakkauden asioihin, hyviin voimiin ja elämän kantamiseen. Katsoin kuinka syksyisen kauhtuneet kaislat taipuivat tuulessa. Luontokin taipuu sitä mukaa kun tuulet puhaltaa.

Anna minun taipua tässä tuulessa juuri sen verran kuin on tarpeen. Anna samaa joustavuutta läheisilleni, niin ei meidän taittua tarvisi. Taipua vain.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Mielen muistoista

Vielä vähän täällä tietokoneella komuan ja muistelen kesäistä interreiliä. Yritin laittaa tähän somasti useamman kuvan Innsbruckista, mutta väsyneenä taitaa homma vähän takuta. Puhukoon siis yksi kuva nyt puolestaan.


Tuntuu, että se kaikki on niin lähimuistissa vielä. On helppo esimerkiksi katsoa tätä kuvaa ja saada sama tunne päälle kuin ylhäällä vuoristossa oli. Oma pienuus on kouriintuntuvaa, ihmiselämän pituus pelkkä silmänräpäys. Oman navan ympärillä pyöriminen helpottaa tällaisten kuvien ja kokemusten äärellä.
Hyvää yötä ja alkavaa viikkoa!

lauantai 25. lokakuuta 2008

Haravoidaan kun voidaan

Kiireen vilkkaan, ennenkuin se myrsky tulee, piti lähteä jatkamaan lehtien haravointiurakkaa. Nivelien ym. vanhuuden vaivojen vuoksi en valitettavasti voi urakoida kaikkea yhdellä tai kahdella kertaa, vaan työ on jaoteltava useammalle päivälle. Siis sellaiselle, kun on ylipäätäänn kotona eikä tuule, sada tai muuten myrskyä. TalonMiehestä ei ole nyt apua - häntä kutsuvat muut työt... huokaus.

Mutten suinkaan tästä stressaa, vaan päinvastoin. Sisällä alkoi melkein stressata, kun pari perheenjäsentä huomautti joistakin tahroista lattialla ja tiskipöydällä. Sanoin, että rätti toimii muidenkin kädessä ja lähdin siltä siunaamalta ulos varisseiden lehtien pariin. Himputti, jos vain olisi kädet jaksaneet, olisin ollut siellä parikin tuntia. Loppuajan otin aurinkoa verstaan rappusilla. Totesin, että kyllä se lokakuun matala aurinko lämmitää kumisaapasvarvasta oikein hyvin.

Koska asumme haja-asutusalueella, voimme viedä lehdet omaan lehtikompostiimme. Tässä yksi vinkki, kuinka kuljetat haravoitua lehtikasaa kohti kompostia. Minulla on iso, muovinen pressu, johon haravoin lehtikasan ja sitten vain nurkista kiinni ja vetämään kompostia kohden. Ihan turha nostella ylös pieneen kottikärryyn, josta tuulikin ne voisi tuivertaa. Muovipressun suojassa kama pysyy koossa sinne asti mihin pitääkin.

Ei malta nukkuakaan

Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, sillä huomenna(kin) on eräänlainen työpäivä. Mutta minulla on edelleen menossa kesäyöt ja valvomiset. Onneksi talviaika tuo yhden tunnin lisää.

Mutta TalonMies se vasta on omistautunut työnteolleen. Jollen itse tulisi maailmasta, jossa tietyt projektit veivät "omaa" aikaa ja työn positiivinen imu oli valtava, niin en ymmärtäisi pätkääkään tuollaista raatamista. Eräs ystäväni sanoi, että on se hyvä, ettei sinulla ole siellä kolmea pientä tenavaa jaloissa hyörimässä - kuten hänellä. Onneksi ei ole. Ne kolme pientä tenavaa vaan tahtoo kulkea ympäri maailmaa, mutta eivät kuitenkaan pärjää laukussaan mukanaan leipää ja piimää vaan. Kauheesti on tarvittu äidin apua senkin jälkeen kun maailma kutsui. - Tämä on muuten fakta, jota ei ammoin osannut edes ajatella. Luulin jostakin syystä, että yli 18-vuotiaat sitten "pärjäävät omillaan" ja "käyvät minua tervehtimässä, kun elän jossakin etelässä". Pah, omille ajatuksilleni!

Apua, kello on NOIN paljon! Hyvää yötä.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kuvapatsas kiertää


Kiitos Leenuliini/Enkelin silmin ja Miina/Naura ja naputa! Sain teiltä kauniin kuvapatsaan, jolla on hyvä aloitella tätä uutta blogiani.

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:

1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.

2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.

4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.

5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat tässä.

Vaikka viisi pitäisi valita, niin tällä kertaa annan pytingin teille kaikille tervetuliastoivotuksena uusille sivuilleni.

Olkaa hyvät!

torstai 23. lokakuuta 2008

Uusi sivu uudessa blogissa

Tervetuloa uuteen blogiini. Vuodatus suorastaan ajoi minut sieltä ulos, joten opettelen olemista ja elämistä näillä nurkilla. Hienouksia löytyy, mutta suoraan tapaani teen mitä osaan ja syvennän opintojani - jos viitsin.

Niin, ja tietenkin toivon blogin muutoksen yhteydessä tulleen nimen muutoksen - Takana kirkas taivas - tuovan itsessään jotakin uutta ja valoisampaa aikaa. Pimeys kun ei kuulemma lähde sitä pienentämällä vaan valoa lisäämällä.