maanantai 17. marraskuuta 2008

Yksin

Nyt on pitänyt sitten harjoitella sitä, kuinka voimakkaat tunteet tyynnytetään ja silti Toimitaan. Karkuun juokseminen, asioista piittamatta jättäminen ja vainomanelämäneläminen ei tässä tapauksessa päde. On laitettava raja tunteiden määrälle, sanottava (itselleenkin), että nyt sitten tehdään näin. Aina ei voi neuvotella ja jahkailla, etenkään silloin kun toinen ei enää omaa parastaan ymmärrä.

Tästä arvaatte, etten mitään herkkutilannetta elä eikä blogini ulkoasu todellakaan tuonut ulkopuolelleni rauhaa. On vain hyväksyttävä, että jotkut asiat kestävät ja kestävät. Eikä silloin ole lähimmäisenä muuta vaihtoehtoa kuin kestää itsekin. Keinolla millä hyvänsä.

Olen syvästi surullinen, mutta tunne on paketoitava ja jätettävä olemaan. Nyt on järjen aika. Muuna aikana teen töitä, ulkoilen, kuntoilen ja ihmettelen, että missäs se TalonMies taas luuraakaan. Työmatkalla tietenkin.

Yksin.

2 kommenttia:

miina kirjoitti...

Paljon jää pohdittavaa, mitä on tapahtunut tai tapahtuu. Toivottavasti jaksat ja muistelet niitä hetkiä, jolloin on ollut ehkä vastaava tilanne ja miten siitä selvisit.

Itse uskon seuraavaan: Jokainen tekee ratkaisuja, jotka näkee itselleen parhaaksi sillä hetkellä. Aina ne eivät ole parhaat mahdolliset ratkaisut eivätkä näytä ulkopuolisen silmin siltä, että toinen ajattelee parastaan. Toisaalta, väärässä ratkaisussa voi myös olla pelastus johonkin toiseen asiaan.

Vaikka blogin ulkoasu ei tuonut rauhaa ulkopuolellesi, toivotaan että se löytyy sisältäsi. Niin mielelläni sen sinne laittaisin tai siinä avustaisin, mutta miten... Avuton olen.

voimahalaus

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos, Miina, voimahalauksesta, tarpeen tulee.

Jäin miettimään tuota, miten ennen olen vastaavasta selvinnyt... Ylipäätään taidan selvitä sillä elämänkatsomuksellani, että kaikki ei ole tässä näkyvillä, vaan koko elämä on varsinainen kudelma, joka tulee valmiiksi vasta ihan lopussa. Jollen uskoisi ja nimenomaan tietäisi Kodin olevan siellä perillä, en tätä taivallusta pätkääkään jaksaisi, saati sitten ymmärtäisi.

Eikä todellakaan minun tehtäväni ole kaikkien tietä oikoa, voihan olla että ne umpihanget ja sivupolut ovat todella tarpeen kyseisten ihmisten tarpoa. Läheltä on vain niin tiukka katsoa sitä tuskaisaa raahautumista.

Sisäinen rauha, hyvä kun muistutit. Kaikesta huolimatta sitä haen, joudun hakemaan, pakko hakea.

Et ole avuton, vaan avuksi. Näitä sanojasi tarvitsin, kiitos!