keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Opin - tai ainakin muistan taas

Olen ollut niin mietteliäällä tuulella, etten meinannut saada nukuttua. Vuoden vaihtuminen vie minut aina aatoksiin, mitä jätän taakseni. Nyt mietin erityisesti sitä, mitä olen oppinut - vai opinko mitään? Ehkä opin hivenen kärsivällisyyttä, taas. Ymmärsin menneenä vuotena, että isoja asioita joskus vain sattuu ja tapahtuu eivätkä omat vaikutusmahdollisuudet silloin ole hääppöiset. Opin myös sen, että kriisi on kriisi eikä siitä ole mitään oikotietä ihmisellä. Oikotieyritys voisi olla, jos jättäisi kriisin käsittelemättä ja jotenkin kovettaisi itsensä, mutta minun toimintapani se ei ole koskaan ollut enkä sitä "taitoa" itselleni haikaile. Opin (taas), että kriisissä ja avuttomuudessaan ihminen on kovin itsekäs - minäkin olin taas sellainen, kun tuska pyöri oman navan ympärillä. Hain apua sieltä ja täältä. Opin samalla, että aikaa on annettava itselleen ja muille silloin, ei ole mitään nopeaa ratkaisua. Vaikka tuskassa ollessaan sieltä haluasi kiireesti pois. Opin, että toivoa tarvitaan aina ja että sitä toivonpisaraa voi toiselle aina antaa pienillä asioilla. Opin, että shokissa olevalle ihmiselle ei todellakaan kerrota muiden kauhukertomuksia vastaavissa tilanteissa. Tämän opin muistan nyt oikein hyvin, kun sen käänteisenä koin.

Opin pienen palan rakkaudesta. Olen joutunut suurennuslasin kanssa miettimään, mitä on rakastaminen, irtipäästäminen ja lähellä pitäminen. Äidin ja lapsen rakkaus, puolison rakkaus, ystävän rakkaus, rakkaus maailmassa.

Opin taas nöyryyttä. Sain kokea jotakin sellaista, mikä muuttaa minua ihmisenä, antaa minulle ymmärrystä kohdata toisia. Pienentää suurta suutani ja mielipiteitäni. Sain kokea sekä henkisen että fyysisen kivun, kuljettaa niitä mukanani ja nyt halusta antaa niitä pois - kun on aika.

Opin armeliaisuutta itseäni ja lähimmäisiäni kohtaan. Huomaan sanovani siellä täällä, että armahda itsesi, rakasta itseäsi, pidä huolta itsestäsi. Sillä niillä keinoilla taisin monesta kohdasta sittenkin selvitä. Armolla ja rakkaudella.

Opin perusasioiden ja arjen merkityksen. Jokaikinen päivä sisältää lukuisia tilanteita, jotka pitää vain huomata. Mihin katseesi suuntaat, sitä näet. Arki ja koti maistuu paremmalle kuin ikinä koskaan. Sääli sinällään, sillä olisi mukava tämä ollut oppia jo kolmenkympin kriisissä, kun lapset olivat pieniä. Mutta silloin elämän pyörteet veivät mennessään ja - opin paljon...

Toinen kysymys on se, että miten hyvin näitä asioita opin. Tuskin niin kiitettävästi, että seuraavan ison kuopan reunan viettäessä alaspäin, hyväksyisin asiat tyynesti ja antaisin kuopan pohjan kaikessa rauhassa lähetä. Ehkä tällä oppimisella tarkoitan enemmän sitä hyväksymistä, että ihminen on aina ihminen eikä kirjoista lukemalla ja viisaita kirjoittamalla pysty elämänkoulua käymään tai ainakaan oikomaan. Pohtia pitää, mutta elämä on elettävä.

Ehkä enemmän kuin muka Opin, käyttäisin sanaa Muistan. Muistan taas rakkauden, armon ja arjen merkityksen.

Tässä vaiheessa toivotan lukijalle

PALJON ONNEN JA ILON HETKIÄ UUDELLE VUODELLE!

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten paljon opin kohtia olet tavoittanut! Hienoa. Itse taisin oppia, että onpas minulla opittavaa :oD

Oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta sinulle Pilviharso, uudenv vuoden halauksen kera!

Anonyymi kirjoitti...

ONNELLISTA; IHANAA JA TOIVON TÄYTTÄMÄÄ UUTTA VUOTTA SINULLE PILVIHARSO YSTÄVÄNI! : )

Pilviharso kirjoitti...

Mimosa, Huom: en tainnut sittenkään kaikkea oppia, vaan muistaa... ONNEN VUODEN HALIT SinullekiN!

Verna-ystävä, kiitos samoin, paljon Onnea ja Valoa!

karhurannanesa kirjoitti...

huv pilviharso

Anonyymi kirjoitti...

Iloa ja onnea uudelle vuodelle!

Anonyymi kirjoitti...

Olematon ja Iinuska: Kiitos, ja Onnea Uudelle Vuodellenne!

Pilviharso

Anonyymi kirjoitti...

Pilviharso, oppia ikä kaikki. Paljon uusia oivalluksia ja oppeja tälle vuodelle.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Sanoitpa hienosti tuon: "Pohtia pitää, mutta elämä on elettävä."

Rakkautta uuteen vuoteesi!

Pilviharso kirjoitti...

Miina, sitä samaa sinullekin! Opetellaan osan matkaa yhdessä!

Katja, kiitos, rakkauden valoa myös sinulle!

BamiellaJ kirjoitti...

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2009!

Pilviharso, olet tavoittanut monta tärkeätä asiaa. Kunpa minäkin oppisin armeliaisuutta itseäni ja lähimpiäni kohtaan. Hoitajani teroitti minulle jo vuosia sitten, että ole armollisempi itseäsi kohtaan. Sinä olet oppinut tämän. Hyvä niin!

Pilviharso kirjoitti...

Bamiella, Ei oikeastaan mistään uskalla leuhkia, että olisi todella Oppinut, mutta armollisuutta itseään kohtaan kyllä voi aina lisätä. Treenta pitää, yhä uudelleen ja uudelleen.