sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Laidasta laitaan

Oli taas pienet itkuset itkettävä. Jäimme illallisella TalonMiehen kanssa kahden pöytään ja kerroin tämänpäiväiset tunteeni. Olemme pitkin viikkoa saaneet ihania joulukortteja ja muita tervehdyksiä. Nyt tässä - kaikessa rauhassa - kun olen saanut niitä mielessäni muhia, tuli taas suru puseroon. Jokaisen jouluviestin tervehdys on yleensä positiivinen ja iloinen. "Kaikilla" tervehtijöillä on suvussa mukana jo vävy- ja miniäkokelaat, parhaimmilla lapsenlapset, vähintäänkin kotieläimet ja menestystä muuta. Joulupuheluihin suorastaan pelkään vastata, sillä olen huono valehtelemaan. Puhelimen päässä oleva ihminen on jotenkin harhautettava turvallisiin puheenaiheisiin eli pois läheisteni todellisesta tilanteesta. "Toivottavasti elämäsi on edelleen seesteistä." - Mitäs tuohon on sanomista, ei mitään.

Luoja tietää, miten mielelläni kertoisin ihania asioita ja saavutuksia omista rakkaistani. Vaan en voi. Siispä läpätän niitä ja näitä - vähän kuin täälläkin.

Mutta ensi vuosi on parempi vuosi. Eikö?

3 kommenttia:

miina kirjoitti...

Voi Pilviharso, kuinka sinua auttaa ja lohduttaa? Kenelle voisit surujasi kertoa? Oletko ajatellut mitä tapahtuisi, jos kertoisit kuin asiat ovat?

Olisko jo tänään tai huomenna parempi, jo ennen ensi vuotta?

Verna kirjoitti...

Ystäväni! Toivon niin paljon, että kykenet kääntämään ajatuksesi siten, ettet tuhlaa enempää energiaasi murehtimalla sitä, mitä muut ajattelisivat, jos tietäisivät huolesi. Ja toisaalta, kun tunnetusti on sellaisia ihmisiä, jotka yli-innokkaasta kertovat omasta onnesta ja menestyksestään, heille saattaisi tehdä hyvää, jos joku sanoisi suoraan, jos asiat eivät ole niin kuin toivoisi. Siis siten, että ehkä se toinen ihminen miettisi hetken, että voisiko antaa tilaa sille, että muistaisi, ettei kaikki ole automaattisesti hyvin.

Sinun ei missään nimessä pidä pohtia sitä, mitä sinulla ei ole tai mistä et voi tai halua tuttavillesi kertoa. Sinä tarvitset kaiken energiasi itsesi hoitamiseen, koska muuten sinulla ei ole mitään annettavaa toisillekaan. Sinun ei tarvitse kantaa harteillasi koko maailmaa, vaikka tiedän sen tunteen, kun tuntuu että on pakko.

Kun joku tuttavasti kysyy mitä kuuluu etc. voit myös ajatella, että hän kun/jos hän ei tiedä tilannettasi, hän ei voi olla kertomatta tai kysymättä kuulumisia, jotka ns. satuttavat sinua.

Kuten Miina tuossa ehdotti, voisit ehkä miettiä, että kaatuisiko se maailma sittenkään, vaikka kertoisit rehellisesti tilanteestasi sen minkä haluat. Kaikkeahan ei tietenkään tarvitse kertoa. Toisaalta kertomalla voisit löytää tuttavapiiristäsi uusia enkeleitä matkalle mukaan ja taakkaa keventämään.

Vielä haluan sanoa sen, että Pilviharso ystäväni muistaisit sen, että jokaisella meillä on oma paikkamme täällä, oma ainutlaatuinen tehtävämme suoritettavana ja jokaisen meidän telluksen tallaajan elämä on yhtä arvokas. Kukaan ei ole huonompi tai parempi toista; meillä jokaisella on sama lahja: Elämä.

Suurensuuri halaus Sinulle. Olet ajatuksissani, kun tässä jouluvalmistelujen tekemistä aamuhämärissä nyt jatkan.

Pilviharso kirjoitti...

Miina,
On tänään jo parempi. Ensi vuosi on parempi kuin edelliset puolitoista.

Olen surujani kertonutkin, mutta valikoidulle joukolle, muita sitten väistelen. Joskus olen ajatellut niin, että "kun tämä kaikki on ohi", niin tarina on opettava ja mielenkiintoinen joillekin. Vaan olenko minä sitä edes kellekään kertomassa tai kirjoittamassa tai miten tämä tuleva meneekään. Tuskin siis kannattaa sitä tulevaa niin suuresti odottaa. Niellään välillä katkeraa kalkkia ja välillä hengähdetään elvyttävää happea.

Kiitos, sinä jo lohdutat minua!

Verna,
Kuten sinäkin, kiitos siitä!

On todella totta, että moiseen pohtimiseen menee ihan turhaa energiaa. On selvää, etteivät kehujakyselijät tilanteesta tiedä ja he jatkavat omaa elämäänsä entiseen tapaan - haa, eli kuten minä ennen! Onko minullakaan ollut kovin herkkiä korvia kuulla, missä toinen menee, silloin kun itse näkee maailman vaaleanpunaisena ja täynnä mahdollisuuksia? Eli nyt just oivalsin jotakin.

Välillä yllätän itseni kertomasta asian jollekin, vaikka sitten jälkeenpäin mietin, oliko liikaa sanottu. Mutta ehkä ne kuuluivat mennä niin, että jokin jäi kuulijalla taatusti mieleen.

Kiitos myös muistutuksesta, että elämä on Lahja. Sillä tämä jos mikä on Rikasta elämää! Minua rakastetaan (moni), minä saan rakastaa (monia)- eikö se ole jo suuren suurta vapautta ja tee elämästä elämisen arvoista!

Ihanaa touhupäivää sinne ennnen joulua!