torstai 18. joulukuuta 2008

Autoyllätys

Meillä on onnettomat Soneran linjat - asia, josta voisi kirjoittaa pitkänkin kertomuksen. Esim. siitä, kuinka pää kahvikeittimen vieressä on suunnilleen ainoa paikka, missä puhelinyhteys ei katkea koko ajan. Vain harvoin. Mutta tämä on aasinsilta sille, mistä olin puhumassa...

Eilisiltana ajoin kotiin päin ja puhuin puhelimessa ystäväni kanssa. Meillä oli tärkeitä asioita jaettavana, enkä halunnut puhelun katkeavan. Sen takia pysähdyin linja-autopysäkille muutama km ennen kotia ja ajattelin puhua puheluni loppuun kunnon kentillä. Jatkoin siinä puheluani kaikessa rauhassa, mutta yhtäkkiä eräs toinenkin auto päätti tulla samalle pysäkille. Se ajoi pienen matka ohi ja alkoi peruuttaa kohti minun autoani. Siis pimeä metsätie, vieras auto pysäköi siihen lähelle. Ystäväni sanoi, että älä nyt ainakaan katkaise puhelua, jotta hän kuulee mitä siellä tapahtuu. Edessä olevan auton ovi aukeni ja ulos nousi joku mies. Ystävä puhelimessa ehdotti, että jos laitat ovet lukkoon, mutta sanoin, että katotaan nyt ensin. Kun mieshahmo lähestyi omaa autoani, aloin huomata hänessä perin tuttuja piirteitä... TalonMies! Hän oli ostaa täräyttänyt uuden auton ja pysähtyi tietenkin minun autoni nähdessään. Mikä ylläri!

Ei sen puoleen: oli jo korkea aika. Vanhalla Vectrallamme oli ajettu jo 550 tkm ja leikillään TalonMies on uhkaillut miljoonaan kilometriin päästä. Mutta nyt autoon oli tullut äkillinen ja kallis vika, joten uudemman auton osto oli järkevää.

Ai mikä auto nyt tämä uudempi on? ... hopean harmaa, ihan nätti...

2 kommenttia:

Susikairan akka kirjoitti...

Tuoreiden kirjoitus listalta tänne tupsahdin... TalonMies on ilmeisesti miehesi? Eikä perinteisessä mielessä talonmies? Piti lukea muutaman kerran teksti läpi ja kahlata arkistossasi. Mutta kieltämättä kyllä hymyilytti tuo =D TalonMies pysähtyi tervehtimään autosi nähdessään.

Pilviharso kirjoitti...

Susikairan akka - tuore tervehdys sinulle! Kyllä, TalonMies on kumppani kultainen, elämäntoveri. Olen ennenkin lukijoita kummastuttanut sillä, miten tuttavallinen talonmies täällä on, kun ovat muutenkin katoava kansanvara.