keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Alli Ahdistus

Ehkä yksi oppiläksyistäni on se, että ahdistus pitää vain sietää - näyttää niin tiiviisti mukana kulkevan. Elän tämän paketin (surun) kanssa loppuikäni - joka aikamääre tuntuu välillä tosi pitkältä. Olen ratkaisukeskeisenä ihmisenä (ja kutakuinkin ilovaloisena) tottunut siihen, että annetaan anteeksi, siirretään asioita menneeseen, luovutetaan ja lähdetään eteenpäin. Nyt olen kohdannut haasteen, jota ei noin vain nakata nurkkaan tai jätetä ohikulkiessaan ojanvarteen virumaan. Jätän toki, mutta kuin varkain ne samat asiat hiipivät perääni ja takertuvat takinliepeisiin. Jätän sitten takinkin, mutta jo ovat hiuksissa ja päähäni työntymässä. Allin ajatukset.

Rauha on pienissä paloissa. Ilo on h-hetkissä. Nauru on napattavissa joka puolelta. Mutta Alli Ahdistus työntää nykerönenänsä joka väliin. Keksin Allille kyllä niitä syitä, nimiä, joista sen ilmaantuminen johtuu. Valitettavasti ne ovat vain niitä aiheita, joita ei täällä voi ruotia. Ruodin niitä muualla, mutta ei se ruotiminenkaan tuo kuin hetken helpotuksia.

Aikaa tarvitaan. Hyväksyntää tarvitaan ajatukseen, että elämäni nyt vain on tällaista. Ihan täyttä ja hyvää se on, mutta ikävällä tavalla erilaista kuin ennen.

Ellei sitten käy niin kuin eilisessä meditaatiossa: Peilissä, jossa minun piti kohdata oma suruni, vastaan ei katsonut itkevä, musta nainen, vaan ikivanha uurteinen ihminen (välillä mies, välillä nainen), joka pitkä- ja harmaatukkaisena istui kanssani, katsoi viisailla silmillään, jotka olivat täynnä myötätuntoa elämääni kohtaan.

No niin, taas vähän helpotti.

4 kommenttia:

Mk kirjoitti...

Totta, ei suru ole jotain joka suoritetaan ja valmiiksi saatuna siirretään syrjään.
Tämä valmistuu paljon hitaammin, ja jää silti mukaan kulkemaan.
Mutta Alli väsyy jossain vaiheessa seuraamaan sinua, ihan huomaamatta se jää ensin jälkeen ja sitten kääntyy kokonaan pois.

Itse suhtaudun epäilyksellä meditaatioon, ja ajatukseen siitä että oma suru pitäisi kohdata noin.
Uskon että se kohtaa minut silloin kun tarvitsee, mutta jokainen kokee ja ajattelee luonnollisesti eri lailla näistä asioista.

Rauhaisaa pääsiäisaikaa sinulle!

-Asta- kirjoitti...

Sinulla on tuo Alli ja minulla Pelko peikko, ne roikkuvat takinhelmoissa ja mukana vaikka kuinka ravistelisi. Meditaatio, omaan sisimpään katsominen auttaa ehkä näkemään sellaista mitä emme muuten näe, vierellämme kulkevat "hiljaiset"tukijat. Lähetän täältä joka ilta sinulle Voimalohdutusiloajatuksen.
Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle!

Titti kirjoitti...

Niin, minäkin olen sanonut, että koko loppuikäni joudun opettelemaan tätä uutta elämääni...
Rauhaisaa pääsiäistä!
Lämpimin halauksin! ♥

Pilviharso kirjoitti...

Mk,
Hyvä kun sanoit tuon Allin väsymisen.
Minulle meditaatio ei ole koskaan pitäisi-matka, sillä tästäkin sain suuren lohdun. Ehkä näitä on vain vaikea pukea sanoiksi.

Valokin värsyjä,
Kiitos kun autat, jo ajatus tuo sen!

Titti,
Sinulle myös!