sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Saarena

Muistan erityisen hyvin, mitä tänään tapahtui vuosi sitten: Lapseni haudattiin. En millään ollut muistaa, milloin viime vuonna oli pääsiäinen ja oliko se ylipäätään. Vaan sillekin oli selitys tässä: Aloitimme Lapseni asunnon tyhjentämisen. Miten kummassa olemme siitä selvinneet? Tajutonta, mikä matka tässä on ollut...

Tänään tein matkan sisimpääni samalla kun ystävä hoiti minua: "Näen" kuinka olen joutunut eroamaan mannerlaatastani, kaikesta siitä mitä olen ollut ja mihin olen kuulunut. Olen saari, joka revitään irti ja joka lähtee ajelehtimaan kauemmas merelle. Kaikki on harmaata, väritöntä, tummaa ja sumuista. Olen yksin ja täysin kenenkään lohduttamattomissa. Yksinäisyys musertaa. Kunnes alan nousta. Saari minussa on ensin vain pieni luoto, joka pilkottaa merestä. Vähitellen merenpinnan alta paljastuu yhä lisää ja lisää, kasvan suureksi ja korkeaksi. Olen suuri vuori merenpinnan yläpuolella, alla vahvaa kalliota. Olen vuoreni laella, kun värit palaavat. Katson kauas ja näen sekä taivaan että meren. Kaikki on sinistä, turkoosia. Kun katson alaspäin, näen valkoiseksi kalkitun tien. Tunnen auringon lämmön. Olen rakastavassa seurassa. Rakastan. Koen pitkästä aikaa aitoa elämän iloa. Hetken verran, juuri sen vähän, että totta se on.

Elämänilo. Ehkä se tulee vielä. Luotan jo siihen, että tulee se, aikanaan, vaikka pieninä palasina.

17 kommenttia:

Hymytyttö kirjoitti...

Voi miten Kaunis kirjoitus!!! Tiedätkö, kirjoituksesi mukana matkasin Kreikkaan...

Kirjoitus kuvaa kauniisti oloasi, mutta miten upealla tavalla se on jo positiivinen ja toiveikas. Olen iloinen puolestasi!

Muistot säilyvät Aina ♥

Leila Anipuro kirjoitti...

Pysähdyin maisemaasi. Tunnen auringon pilkahduksen. Lämmön.

--- <3 ---

Jukka kirjoitti...

Ilo tulee, kun on sen aika. Mukava että luotat elämään.

junika kirjoitti...

*halaus*

hanne kirjoitti...

Niin todellinen tuo sinun kokemuksesi, pienkin hetki tuolla vuorella, suuri kokemus...
Oli ihanaa saada lukea kaunista, lohdullista kirjoitustasi, josta paistoi kirkas valo ja lämpö..

Valokin värsyjä kirjoitti...

Kaunis, ajatuksia herättävä matka omaan sisimpään, sinun sisimpäsi maisemassa, varjot voivat olla syvemmät ja tummemmat, mutta et eksy niihin, vaan löydät takaisin valoon ja lämpöön. Hyvää tulevaa viikkoa sinulle!

Talviomena kirjoitti...

Tuskan kautta syntyy kaunista. Elämä jo ovella kurkistaa. Kohta se avaa uuden oven.

Elämä on matka, sinulla on monta matkatoveria ja minäkin kuljen joskus hetken kerallasi.

Kiittäen halauksen lähetän Sinulle.

Kati kirjoitti...

Halauksia kovasti. Ihana kirjoitus <3

Mk kirjoitti...

Kaunis ja hieno kirjoitus.

Vuosi on oikeastaan lyhyt aika luodon kohota, mutta pääasiahan on se mitä pinnan alla on.
Siellä on ainakin toivoa, ja se on äärettömän lohdullista.

miina kirjoitti...

Aina vain niin kaunista ja koskettavaa. Ihana sana toisaalla, ilovaloinen. Ahdistus on asia, jota voi työntää pois tai torjua pillereillä, mutta parasta ehkä kutenkin on hyväksyä, nyt se tuli, ja kohta taas lähtee kuin epätoivottu vieras. Iloa ja valoa pilvien ja harsojen välistä elämässäsi jo pilkottaa, ja se tuntuu hyvälle.

marjaisa kirjoitti...

Todella surullista, vuodessa siitä ei pääse ylli eikä ympäri. Kovempaa ei juuri voi kokea. Onneksi olet säilyttänyt oman elämänhalusi. Sinulla on läheisin ihminen tuolla puolen. Toivon että kohtaatte vielä kerran, vaikken usko mihinkään. Vertauskuvat olivat kauniita. Jotenkin niin TODELLISTA! Aitoa, sielun itkua, elämän voittamista, kuin pieni halikin elämältä.

Pilviharso kirjoitti...

Hymytyttö,
Kreikka, toiveet, muistot... niin... Kiitos.

Leila,
Ihanaa, että piipahdit.

Jukka,
Luottamus on elinehto.

Junika,
*takas*

Hanne,
Kiitos kun koit samoin.

Valokin värsyjä,
Kiitos toivotuksista. Valo on se ainoa vaihtoehto.

Talviomena,
Kiitos että ilmoittauduit, matkatoveri.

Kati,
Kiitos myös.

Mk,
Niin, ei näissä "näyissä" ole aikaa, vain kokemus, tunne, totuus. Ja se toivo.

Miina,
Niin, näköjään kokemus auttaa tässäkin: ahdistus tulee mennäkseen.

Marjaisa,
Sinäkin niin kauniisti sanoitit, kiitos. Minulla on luja usko näkemiseemme, elinehto sekin.

Janne kirjoitti...

Mulle tulee mieleen tästä tekstistä Muumipappa ja meri, en tiedä miksi. Muumipappa ja meri-kirjasta taasen Jobin kirja ja Raamatusta tulee aina rauhallinen olotila.

Vuosi on pitkä aika perhoselle. Perhonenkin tuli mieleen. Ennen kaikkea rauha ja seesteisyys kumpuaa tästä. Muistot ei katoa ikinä.

Rauhallista uutta kevätviikkoa sulle toivotan minä.

Israel-kaipuu kirjoitti...

Hei!
Löysin juuri blogisi ja ensin luin tämän tekstisi, jossa kuvailet vuosi sitten tapahtunutta lapsesi poismenoa, eroa ja ikävää, mutta myös nousemistasi kuin saari merestä.
Kahlasin pikaisesti läpi myös koko lapseesi liittyvän stoorin ja myös ne kun kerroit vanhempiesi poislähdöstä.

On sinulla täytynyt olla kovaa henkisesti ja fyysisestikin, kun läheisesi lähtivät niin toinen toisensa jälkeen pienen ajan sisällä. Mietin, mahtaisinko itse jaksaa saati kestää vastaavaa. Uskon kuitenkin, että Taivaan Isä antaa voimia jaksamiseen aivan mahdottomiinkin tilanteisiin, joita joudumme kokemaan täällä ajassa: sairauteen, kuolemaan, muihin rajotteisiin kuten köyhyys tai vaino jne.

Uskon itse Jumalaan, joka tietää mitä tekee ja milloin mitäkin meille sallii tai antaa. Häneltä tulee kaikki hyvä mitä tarvitsemme, niin kuolemankin keskellä, mikä ei ole loppu, kun uskomme Häneen. Usko antaa rohkeutta jaksaa eteenpäin ja oikeaa taivaallista voimaa kestää tilanteet, jotka eteemme tulevat - halusimmepa niitä taikka emme.

Toivon sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää. Sinä et ole yksin surusi kanssa.
Hyvä, että koet aitoa elämän iloa, vaikkakin vain sen hetken verran ja pieninä palasina, jotta tiedät että ilo on totta ja että se(kin) kuuluu sinulle, sinuun ja elämääsi.

Tsemppiä, ja oikeita ihania Taivas-hetkiä sinulle!

Pilviharso kirjoitti...

Janne,
Perhoset... luontoajatuksissa olin tänä aamuna. On tää elämä niin iso asia.

Israel-kaipuu,
Kiitos käynnistäsi ja kauniista sanoistasi. Kyllä, usko johonkin minua suurempaan, Rakkauteen, on ollut kaiken tämän edellytys. Ei meikäläinen muuten olisi mitenkään ihan ite selvinnyt, ei näistä...

Hanni kirjoitti...

Olen aina silloin tällöin tänne poikennut, ja nyt tulin varta vasten lukemaan. Ystäväni lapsi teki ratkaisun viime sunnuntaina ja lähti oman käden kautta. Luen tätä sinun tarinaasi, jospa paremmin osaisin kohdata tätä lapsensa menettänyttä äitiä...

Pilviharso kirjoitti...

Hanni,
Olen pahoillani tapahtuneesta, voimia teille ja tälle perheelle...