lauantai 30. toukokuuta 2009

Tahdon elämän jatkuvan

Tapahtuu niin paljon ja kuitenkaan ei paljon mitään. Enää en jaksa ihmetellä h i l j a i s u u t t a ympärilläni, kadonneita tuttavia. Tänään olen lähdössä lakkiaisiin eli ensimmäiset ilonjuhlat tällä puolella elämää, muuttuneella. Osa minusta on innoissaan lähdössä (olenhan ostanut nätin mekonkin), mutta osa haluaisi taas jäädä kotiin. Olen kulkenut vain työkeikoilla tai pankissa tai hautaustoimistossa tai virastoissa, hoitanut edesmenneiden asioita - ja tulen jonkin aikaa vielä niin tekemään.

En niinkään pelkää kohdata ihmisiä, mutta koen epämiellyttäväksi ja epävarmaksi sen, miten olen heidän kanssaan nykyään. Osa ihmisistä haluaa ottaa minut vastaan ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Silloin jää itselleni kumma olo - kuuluuko itseni sanoa tästä mitään vai ei. Joudun jopa arvioimaan toisen kestävyyttä kuulla yhtään mitään. Olen nähnyt järkyttäviä reaktioita, joutunut lohduttamaan kuulijaa, että älähän nyt, kyllä tämä tästä. Minulta nyt vain sattui kuolemaan lapsi ja toinen vanhemmistani.

Tahdon mennä eteenpäin enkä tallata samassa suonsilmäkkeessä koko ajan. Tiedän, että rakkaat edesmenneetkin ovat sitä samaa mieltä. Siis suunnilleen tätä mieltä:


Voit itkeä hänen lähtöään
tai iloita hänen elämästään.

Voit sulkea silmäsi ja rukoilla että hän palaa
tai avata silmäsi ja nähdä sen minkä hän jätti jälkeensä.

Sydämesi voi olla tyhjä koska et näe häntä enää
tai sen voi täyttää rakkaus jonka yhdessä jaoitte.

Voit kääntää selkäsi huomiselle ja elää menneessä
tai voit iloita huomisesta menneen voimalla.

Voit joko muistaa vain sen, että hän on poissa
tai vaalia hänen muistoaan ja antaa sen elää.

Voit antaa kyynelten huuhtoa hänen muistonsa mielestäsi
tai tehdä niin kuin hän haluaisi:

Hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää.

8 kommenttia:

Palaga kirjoitti...

Juuri näin; ja joskus sen myös teemme!

liskonainen kirjoitti...

niinpä, niin juuri teemme ja elämme täysillä kunnioittaen itseämme ja rakkaitamme.

hanne kirjoitti...

"hymyillä, avata silmäsi, rakastaa ja jatkaa elämää"...

Vähitellen varmasti se onnistuu...
halaus!!!

bamiella kirjoitti...

"Voit itkeä hänen lähtöään
tai iloita hänen elämästään."

"Voit sulkea silmäsi ja rukoilla että hän palaa
tai avata silmäsi ja nähdä sen minkä hän jätti jälkeensä."

Kiitos näistä oivalluksista!

Veljeni elämää seuratessani olen ollut ristiriitaisissa mietteissä, mutta nyt oivallan, että on ollut ilo seurata hänen lastensa kasvamista ja sitä positiivista palautetta, jota olen veljestäni kuullut tuttavilta, naapurilta ja avopuolisolta.

Rukoilen, että tapaan hänet vielä uudessa elämässä.

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Kaunis teksti...talletan sen sieluuni...

Pilviharso kirjoitti...

Palaga,
Joskus - tärkeä sana tässä.

Liskonainen,
Täysiä elämäminen mahtaa olla joskus myös itkemistä, hope so.

Hanne,
Vähitellen - avainsana tämäkin.

Bamiella,
En tiedä, kenen sanoja nämä olivat, löysin netistä nimellä Tuntematon.

Aivan varmasti tapaat vielä Veljesi, usko ja luota!

Krisse,
Sielumme ei onneksi unohda asioita, kuten mielemme.

miina kirjoitti...

Olen kuullut saman, jouduin tukemaan asiantuntijaa, kyllä tämä tästä. Ehkä myös sillä on joku merkitys, vaikka on niin nurinkurista.

Runo on niin kaunis ja varmaan sitä mitä läheisesi toivoisivat.

Pilviharso kirjoitti...

Miina,
Myönnän, että surijakin on vaativa.