perjantai 8. toukokuuta 2009

Ontuvaa, häilyvää, ajoittain rauhaa


Olen lukenut yhden kirjan aikuisen lapsen menettämisestä, toinen samanmoinen odottaa. Koen paljon yhtäläisyyttä, mutta toisaalta vain jokaisen oma tarina on tosi, ainutlaatuinen.

En kertaakaan ole parahtanut, että miksi juuri meille. En ole ihmetellyt, miksi Jumala näin teki, käänsikö Hän selkänsä, onko edes enkeleitä. Moni sanoo menetyksen jälkeen odottaneensa, että kuollut yhtäkkiä tulee takaisin, soittaa, ilmestyy. Vajaaseen kahteen kuukauteen en ole sitä osannut odottaa. Jopa unissani hän on kuollut, en ole sitä unohtanut. Ehkä sen aika tulee joskus, tyhjän odottamisen.

En elä uskon kriisiä (nyt), mutta elän ihmisen ikävää, äidin surua. Olen kiitollinen siitä, että jollakin syvemmällä tasolla MUISTAN, kuka olen, mistä tulen ja minne menen - siis kotiin. Siellä on jo Lapseni. Inhimillisesti katsottuna, periaatteessa ihan väärässä järjestyksessä täältä lähteneenä. Jotenkin ja kuitenkin tiedän/aavistan/oletan/päättelen, että näin on pitänyt käydä. Tämä tieto ei käy tietenkään yhteen ihmisen ajatuksen ja hyväksymisen kanssa, mutta tieto onkin jossakin syvemmällä minussa. En tavoita sitä todeksi kuin hetkittäin, joko toisen samanhenkisen ihmisen kanssa puhuessani tai meditoidessani. Aina siinä välissä oma mieleni ja suruni saavat kaiken selkeyden häviämään ja tunnen taas pelkkää IKÄVÄÄ.

Joten täällä häilytään kahden ääripään
- tietoisuuden ja ihmisikävän - välillä. Meidän tarinamme on ainutlaatuinen ja siksi en halua ottaa mallia muilta, kuinka tässä tulee käymään, kuinka tästä selvitään. Ei ole olemassa keskivertosurijaa, keskivertoäitiä tällaiseen tilanteeseen.

Saas silti nähdä, minkälainen äitienpäivä tästä on tulossa...

Kuva: www.pixdaus.com/I believe I can fly

8 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Kiitos Sinulle, kun jaoit omia tunteitasi, ajatuksiasi. niin vahvasti olet läsnä kaikessa..ikävässä, luopumisessa, tässä hetkessä..

"..tämä tieto on jossakin syvemmällä minussa.."
elämämme on niin ihmeellistä, syvääkin syvempää..

bamiella kirjoitti...

Olen samaa mieltä Hannen kanssa: olet vahvasti läsnä kaikessa mitä sinussa tapahtuu ja osaat kirjoittaa siitä mielenkiintoisella tavalla. Siksi haluan ojentaa sinulle tunnutstuspalkinnon. Tule hakemaan se blogistani!

liskonainen kirjoitti...

huomenna on ensimmäinen äitienpäivä uudessa elämässäsi. se on takuulla pelottava, kivulias. herra vie sinut senkin läpi, kantaa sylissään.

halaan vielä vahvistukseksi.

Pilviharso kirjoitti...

Hanne,

Syvää elämää... ainoa mistä ottaa kiinni, ainoa mitä enää tahdon. Jos ylipäätään mitään tahdon.

Bamiella,

Kiitos YstäväKallis! Haen sen vielä sieltä konkreettisesti!

Liskonainen,
Kiitos sinunkin kannattelustasi!

Verna kirjoitti...

Pilviharso, ystäväni. Tämä päivä on nyt ja aina Sinulle tärkeä. Näin siksi, että Sinä olet äiti ja olet sitä aina. Suurin rakkaus tuottaa aina suurinta tuskaa, mutta mikään ei voita sitä kauneutta, joka asuu äidin sydämessä... Minäkin kannattelen Sinua sydämessäni.

Mimosa kirjoitti...

Olen sanaton, mutta halaan!

miina kirjoitti...

Nyt tiedät millainen äitienpäiväsi oli. Minä tiedän, että olen myöhässä, mutta olet ajatuksissani joka päivä.

Pilviharso kirjoitti...

Verna, Mimosa ja Miina,
Kiitos, että kannattelitte! Äitienpäivä meni yllättävän hyvin, sillä siihen osasin varautua etukäteen. Ennen ja jälkeen oli enemmän suruisia itkukohtia.