sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Äitini ja isäni

Huomenna istahdan jälleen hautausurakoitsijan viereen ruumisautoon ja ajamme hautausmaalle. Tällä kertaa on kyydissämme mukana toinen elämäni merkkihenkilö - tai oikeastaan hänen tänne jättämänsä kuori. Rakkaan Vanhempani kuolemaan on jo nyt liitynyt niin paljon odotusta ja rauhaa, että toivon tästä kaikesta tulevan kaunis saatto. Siis ilman paniikkia, unettomuutta, painajaisia, epätodellisuuden ja vääryyden tuntua, pohjatonta ikävää...

Ihmismieli ilmeisesti kuvittelee, että täällä maailmassamme pelittää jotenkin meille järkevä ja looginen järjestys. Ehei, täällä pelaavat ihan muut lait. Nyt kun kahden kuukauden sisään hautaan tosiläheistä ihmistä, en enää tohdi ja uskalla arvailla, kuka on seuraava. Elämät ja kuolemat on otettava vastaaan sellaisena kuin ne tulevat. Näin on.

Olen kuunnellut ihan toisenlaista musiikkia kuin Lapseni lähdön jälkeen. Olen sisarussarjan nuorin ja siksi oli kai luonnollista, että jouduin jo varhan luopumaan heistä. Vanhan ihmisen Kotiinpaluu kirvoittaa mieltä jostakin ihmeen kaukaa. Vanhoja virsiä, lauluja, 60- ja 70-lukua, jopa aiempaa aikaa ennen minua. Kun olen itkenyt, olen itkenyt oikeastaan molempia edesmenneitä vanhempiani, jotka nyt taas ovat onnellisesti yhdessä, siellä Kotona. Tässä heidän häävalssinsa vuodelta 1945 eli Valssi menneiltä ajoilta. Myös tämä 70-luvun listojen kärjessä ollut sävelmä tuo aina mieleen äidin ja isän, molemmat: Iltatuulen viesti.

En yhtään ihmettele enää, miten keski-ikäisenä saattaa muuttua hartaammaksi ja hartaammaksi. Tämä uskoni (joka ei todellakaan minkään "kunnon uskonnon" raameja täyttäne) on ainoa oljenkorteni, johon voin kunnolla tarttua. Toki minulla ovat rakkaat elossa olevat lapseni ja TalonMies, mutta silti itkuni lapsena ja äitinä ovat spesiaalit, omat yksityiseni. Olemme aina surussamme pohjattoman yksin - voiko tähän edes varautua, vaikka sen tietää. Ja siellä yksinolon takana, jossakin siellä missä pilvien takana taivas on aina kirkas, on minun Jumalani.

En koskaan voi pelätä kuolemaa, sillä osa kaikkein rakkaimpiani on jo siellä. Kotona.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osanottoni. Toivotan Sinulle jaksamista ja voimia!

-pisama-

olematon kirjoitti...

Joo ei ole järkevästä ja loogisesta järjestyksestä tietoakaan. Ihmismieli tarttuu epätoivoisesti omaa hauraaseen ja elämän syvyyttä ymmärtämättömään logiikkaansa. Ihmisen kuin ihmisen voi murentaa kunhan vain matto tulee vetäistyksi oikealla kohdalla. Ja kuitenkin on se jota kutsut Kodiksi.

Ja joskus meidät viedään pimeälle polulle vain jotta näkisimme kuinka lähellä Koti meitä todella.

Jaksamista ja valoa sinulle Pilviharso.

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Osanotto myös minulta ja jaksamista raskaaseen päivään.
Muistele suurella rakkaudella vanhempiasi..niin varmaan teetkin.

Pilviharso kirjoitti...

Pisama, kiitos.

Olematon,
Koti-ikävähän tässä tulee...

Krisse,
Kiitos.

olematon kirjoitti...

kotia on ikävä
niin kauan
kuin tajuaa
että on siellä jo

Pilviharso kirjoitti...

"Mun koti ei oo täällä, mun koti ei oo täällä..."

Katinka kirjoitti...

Pilviharso. Tuttuja tuntemuksia kirjoitat. "En koskaan voi pelätä kuolemaa"
Olen monesti sanonut etten pelkää kuolemaa, sitä ei voi jotkin ystävät ymmärtää. Koen sen näin, pois otettulla ei ole kipua tuskaa vain meillä jotka saamme jatkaa elämää täällää maallisessa.
Uskos lujasti että siellä kohtaamme raakkaamme, ei kaikki voi olla vain tässä mitä näemme. Tunne se on kuin valo jota kohti kuljemme, niin kuin kirjoitit tuolla lukemassani aijemmin.