perjantai 27. helmikuuta 2009

Sopiva ravinto juuri minulle?


Olen nyt saanut viralliselta taholta virallisia ruokailuohjeita kohonneen kolesterolin vuoksi. Kaikki kuulosti ihan järkevältä, ja osa minusta ilman muuta tahtoo tehdä niin. Mutta samalla tunnen itseni. Sisälläni asuu nimittäin varsinainen herkuttelija, hetkessä eläjä, joka uskoo enemmän makunautintoihin ja elämän iloihin kuin ankaraan kilvoitteluun. Minulle ruoka ei ole vain tapa saada nälkä pois, vaan suuri nautinto. Palkitsen sillä itseäni, rakastan sillä muita. Yhdistän ruokaan yhteiset kohtaamiset rakkaiden kanssa.

Nyt on tämä ikä (ja mikä lie viime vuoden stressi) tehnyt tenän ja näin alkaa kaikki syömäni jäämään elopainoiksi, kiinni minuun. Hokasin heti taulukoista, että heikkoja lenkkejäni ovat voi, kerma, pähkinöiden + kuivahedelmien napostelu. Onneksi terveydenhoitaja EI ollut raivostuttavan yksiniitinen "oletmitäsyöt"-paasaaja, vaan minua kymmenisen vuotta vanhempi, samanmuotoinen nainen kuin itsekin. Hän sanoi, että on hyvä tiedostaa pienillä valinnoilla asiaa joka päivä, sillä geneettinen pohja minulla on tähän jo valmiina. Valitettavasti. Ja ettei paino tästä enempää lähtisi nousemaan, se olisi minustakin ihan asiaa.

Liikunnasta sain kiitosta, pulssista ja verenpaineista. Liikunnasta onkin itselläni taas kiittäminen ns. "huonoa" selkääni (en kehtaa toista haukkua, kun on minut näin vuosikymmeniä aktivoinut), joka on laittanut toimimaan ja liikkumaan sen eteen. Samoin nämä nykyiset nivelvaivat (bursiitti kolottaa öisin edelleen, mutta olen tullut toimeen) eivät tarkoita pysähtymistä, vaan kohtuullista liikkumista. Se sopii minulle hyvin.

En ole kalorien ja askelten mittaaja. En tee liikuntataulukoita tai -tavoitteita. En kärsi, jos poikkean jostakin rytmistä. Haen liikunnalla itselleni hyvää oloa ja silloin se tarkoittaa, että liikun just niinkuin itse tykkään. Vaikka joku päivä ajattelen, että huomenna lähden etnobiciin tanssimaan, niin jos aurinko houkuttaa minut järven jäälle tai tuntuu paremmalle lompostella tietä pitkin ystävän kanssa, niin olen heti valmis tekemään muutoksen suunnitelmaan. Samoin vältän kurkkukipuisena tai alkava flunssaisena aerobista liikuntaa, siitä ei ole yleensä hyvää seurannut, flunssa on vain saanut paremman alun tulla päälle.

Etsin siis jotakin ITSELLENI SOPIVAA. Liikunnasta olen sen jo löytänyt, mutta jotta se ruoka mitä syön, tulisi juuri minun kroppani tarpeeseen, sitä tässä hamuan.

Kuva: www.pixdaus.com/lunchtime

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Omakohtaisen kokemuksen pohjalta voin sanoa, että ravinnon suhteen on tärkeää opetella kuuntelemaan oman kehonsa viestejä. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta kehon oppimaan tunteminen samalla tavalla tärkeää kuin sieluunsa tutustuminen. Nämä kaksi kuitenkin tekevät meistä ehjän kokonaisuuden. : )

Pähkinät ovat hyvin terveellisiä, mutta kalorimäärä on niissä niin suuri, että niitä ei voi popsia mielin määrin. Myös minä pidän pähkinöistä ja olenkin mukavasti sujauttanut ne kotona tehdyn myslin joukkoon. Niitä voi sopivasti heittää myös salaatteihin, joista nautin suunnattomasti.

Koska ruoka on sinulle yksi elämän nautinnoista, ei siitä luxuksesta tarvitse luopua. Myös minä rakastan hyvää ruokaa, mutta olen vuosien kuluessa onnistunut muovaamaan siitä terveellisen tavan herkutella. Salaattiateriat ovat uskomattoman herkullisia ja niistä voi loihtia terveellisen juhlaillallisen. Vatsa täyttyy, eikä tämä ateria kaihda sitä kaiken kruunaavaa viinilasillistakaan. ; )

Kohtuullisesti makua antamaan käytettynä kerma ja voikaan eivät ole vihollisia, jos niitä osaa todella käyttää harkiten. Pieni liraus tai nokare antaa jo hienon maun ja verisuonet kiittävät. Kevyttuotteissa rasva on korvattu suurella määrällä lisäaineita, joita ei missään nimessä voi kutsua elimistön hellijöiksi. Olen kuullut tämän totuuden myös asiantuntijoilta, joten tämä ei perustu pelkästään omiin johtopäätelmiini. ; )

Liikunnasta täytyy saada iloa. Peruskoulu, ainakin minun nuoruudessani, oli näppärä karsimaan liikunnasta kaiken ilon. Ei paljon iske teiniin puhtia, jos jumppaopen ensimmäiset lauseet ennen hiihtotunteja olivat: "Hiihdämme sitten vaikka hiekalla, mutta niin kauan, että jokainen on hiihtänyt!" Se jos jokin luo liikkumiseen negatiivisen asenteen.

Onneksi varsin pian aikuisiällä löysin ensin kuntosalin, vesijumpan ja joogan. Tuossa vaiheessa päivittäinen kävely oli tullut jäädäkseen. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kokeilin palata kuntosalin pariin, mutta jouduin toteamaan, ettei se onnistu samassa mittakaavassa kuin ennen. Niinpä panostin lenkkeilyyn ja kuntopyörään sekä kotijumppaan.

Tällä hetkellä liikunta koostuu useiden kilometrien kävelystä päivittäin; työmatkoina tai muuten vain. Juokseminen muutaman kerran viikossa sekä uutena intohimona hiihtäminen, pitävät näppärästi huolta kunnosta. Ja saan niistä juuri sitä liikunnan iloa ja mielen hoitamista, jota jokainen tarvitsee.

Koska olet syvällinen, positiivisella elämänasenteella varustettu, sielukas ihminen, niin uskon vakaasti, että löydät oman tapasi liikkua. Kirjoittamalla asioita työstää tiedostamattaan ja kokeilemalla löytää sen mikä sopii. Kaikkien ei tarvitse käydä aerobicissa. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin ensiksi, että kirjoituksesi käsittelee oravan ruokavaliota (liittyen tietty kuvaan), kun viime talvena näin artikkelin, missä käsiteltiin ruokittujen lähiölintujen ja pikkunisäkkäiden elintaso-ongelmia.

Mullakin on aina välillä noita ruokavalioherätyksiä, mutta usein on vain niin väsynyt esim. iltaisin, että ahmii vain nopeaa energiaa.

Väsymys ainakin on hyvän elämän huono liittolainen, ja monesti syy naposteluihin. Musta ainakin ois ihan kiva laittaa kaikkea terveellistä ja syödäkin sitä, kun vain ehtisi ja jaksaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista etsintää. Itsesi kuuleminen taitaa olla hyvällä tolalla joten toivomasi varmasti toteutuu.

Pilviharso kirjoitti...

Verna,
Kiitos pitkästä kommentistasi! Jotenkin olen ollut huono kuuntelememaan näitä kehoni viestejä. Olen ilmeisesti keskittynyt harjaantumaan tämän päävärkkini kanssa. Mutta nyt viimeistään on sen aika.

Liikuntani on mielestäni erittäin mieluinen paketti nykyään. Minullakin kouluaika latisti kaiken ilon siitä, mutta heti kun koulut loppuivat, alkoi kuntoilu. Nyt keski-iässä on erityisen tärkeää palautuminen ja venyttely - aamuvenyttelyjä rakastan!

Mutta tuo ravintopuoli. Olen niitä ihmisiä,jotka söivät nuorena mitä vaan, eivätkä lihoneet. On vaikeaa myöntää, että tämä ei enää pidä paikkaana. Ok, nyt alkan sen hyväksyä, että sipsit ja juustoillalliset ovat juhlahetkiin.

Tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen lukaisin Antti Heikkilän uusimman Dibetes-kirjan - ja sain taas ihan uutta mietittävää.

On todella vaikeaa löytää sitä oikeaa totuutta gallupeja tekemällä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella tarkemmin ja tarkemmin itseään. Ja rakastaa samalla omaa kehoaan. Sillä itsenäsä piiskaajaksi ja syyllistäjäksi en tahdo, en en...

Saima,
:)PIkkunisäkkäiden kanssa tehtiin tarkempaa tuttavuutta viikonloppuna, kun Iso Orava tuli tsekkaamaan kuistiamme, josko sinne voisi lähitulevassa asettua. TalonMies oli jutellut sille napakkaan sävyyn, että eiköhän nyt sovita heti alkuun, että te pysytte noissa puissa ja me täällä talossa. Meillä on nimittäin (kivaakin) kokemusta, kun oravat valtasivat kaksi kuistiamme...

Väsymys vie ihan varmasti innon noudattaa mitään erityistä ruokavaliota. Ehkä ainoa keino on varautua siihen etukäteen eli olla ostamatta mitään itselleen sopimatonta etukäteen. Itse olen lakannut kokonaan keksien oston muutama vuosi sitten. Sitten kun on väsy ja nälkä, niin peli on jo menetetty.

Mimosa,
Itsetutkistelussa ei taida rajoja löytyä. Hommaa piisaa, you know.