Olen saanut vaihtoehtoiselta luottohoitajaltani taas viisaita neuvoja: Tasapainoa. Omien tuntemusten kuuntelemista. Jokaikisessä asiassa. Kaikissa valinnoissa.
Ehdin jo pari päivää kiukutella juttuja, joiden viesti on "olet sitä, mitä syöt". Sillä logiikalla ei minun suinkaan olisi pitänyt saada kohonnutta kolesterolia, nivelkipuja, bursiitteja ym. Ei ainakaan nyt, kun työelämäkin on työtä, josta pidän.
Luottoihmisen mukaan elimistöni on kuin sodan jälkeen. Nyt katsotaan, missä ovat vauriot, miten kävi. Viime vuoden jatkuva stressi lyö nyt päälle. Kun on tyhjää tilaa itselleen, on samalla ikäänkuin tyhjää tilaa sairastua.
Oh, sain niin paljon mietittävää omassa keskuksessa pysymisestä, itsen uudelleen etsimisestä! Mutta taas kuva puhuu parempaa kieltä: katsokaa höyhenenkevyttä tasapainoa. Rakastan elämää!
Kuva: www.pixdaus.com
10 kommenttia:
Tasapainoinen oli tämä kirjoituskin. Uskon, että näin juuri on. Kuva on kaunis. Ja herkkä.
Kuva on todella kaunis ja herkkä. Olemme kuin höyheniä, niin herkkä on sielumme maasto kaikessa lujuudessaan. Kyynelpisaran alle ei tarvitse hukkua. Sen voi asettaa muistoksi siitä, mikä on saanut meidät herkistymään kyyneliin; oli se sitten iloa tai surua. Ja näistä pisaroista rakentuu kaunis kehys sielumme maisemaan.
Seesteisyys ja rauha on aistittavissa tekstistäsi. Herkkä lujuus kantaa sinua eteenpäin. Olet vahva kaikessa herkkyydessäsi, sillä sinulla on ymmärrys hakea vastauksia itsestäsi. Upeaa.
Aivan ihastuttava kuva! Tuollaista tasapainoa kohti olisi mentävä, kevyttä ja silti kestävää.
Kuvassa näen kirkkauden pienen helmen sisällä.
Kaunis ja maaginen sivupohja! Minä tulin toistaiseksi ulos kopistani ja uudella nimellä, ettei yksi ihminen löydä ja tunnista.
Kun rakastat elämää, rakastat itseäsi. Kaikki muu kulkee mukanasi vaihtelevalla menestyksellä.
Tasapaino kuulostaa painavalta. Höyhenen keveys on kadehdittavaa.
Nana,
Jotenkin sain ilmeisesti kuvattua tunnetilaani tismalleen...Kuva on hengästyttävän kaunis. Arvostan ja ihailen valokuvia, mutta kameran kanssa näpertely ei ole minun juttuni - ainakaan vielä.
Verna,
Sanoin sinua Verna-filosofiksi, mutta eilen lenkillä tuli mieleen, että lempinimesi voisi olla Verna-Vilosohvi tai VilosohviVerna.
Tuo seesteisyys on joskus todella kirkasta, syvää (korkeaa), mutta ah niin häilyvää. Kuten pisaran ja höyhenen liitto kuvassa.
Iinuska,
Kevyt ja kestävä - hmmm... Aivan. Ei kestävän tarvitse aina ollakaan jämerä, vanttera.
Miina,
Kirkkaus pienen helmen sisällä on varmaan se h-hetki. Lyhytkestoinen, mutta selkeä.
Marina-Ofelia,
Haa! Kaapista ulos vaan välillä! Tulen toki kylään.
Katja,
TasaPAINO. Niin, siitähän tulee painon tunne...
Itsensä rakastaminen on kova juttu. Olen harjoitellut sitä kovasti ja jotakin oppinutkin. Mutta ehdottomasti se on ainoa tie aitoon rakkauteen.
Hei Pilviharso, tarvitsetko vielä tuolia :-)? Kävin kuin kävinkin Ikeassa ja koska oma varteni on vain satakuuskyt ja risat, otin mukaani myös melkein sataysikyt pitkän "mittatikun". Pätkälle Stockholmin selkänoja oli ihanteellinen, kun taas istuinosa hieman korkealla läppärityöskentelyyn. Pitkälle taas selkänoja loppui aavistuksen lyhyeen, vaikka oli mukavassa asennossa jne. Pitkän jalat taas olivat liian pitkät tuoliin, jäivän takareiden alta ilman tukea, jos läppäri olisi sylissä. Jos olet jotain tältä väliltä, jakkara voisi sopiakin :-).
Sirpa,
Kiitos tuolin teknisistä ja kokemuksellisista tiedoista!
Tosiaan, ei minulla ole vielä sitä oikeaa istuinta. Yritin tuosta mittatikustasi päätellä... Olen ehkä sinun mittaisesi, mutta pitkäjalkainen ja lyhytselkäinen. Nouseekohan läppäri ja jalat liian korkealle... Pakko se olisi sovittaa. Kuulostelen, kuuntelen, jospa Se Tuoli tulee vastaan jotenkin.
Lähetä kommentti