sunnuntai 23. elokuuta 2009

Ei täällä yksin olla

Olen taas nähnyt jotakin uutta, oivaltanut itsessäni ja surussani. Tiesin toki jo ennestään, että ihminen on kriisissään itsekäs. Kuuluu asiaan käpertyä, eristäytyä ja nähdä asiat ahdistavan painavina - on todella syitä sille. Pitää mennä syvälle omaan kuiluunsa ja tuntea siellä, ettei kukaan voi auttaa, koska ketään ei ole, ei ainakaan samassa tilanteessa. Ihan ite pitää tämä kaikki tehdä.

Ja sitten jonakin hetkenä: avata silmänsä ja katsoa ympärilleen kuin uusin silmin. Kaikki olivat ääneen toitottaneet, että onneksi sinulla on TalonMies. Vasta nyt alan tajuta, että herranen aika, täällähän se edelleen on. Ei välttämättä osaa mitään uutta sanoa, mutta vain on, ei ole kyllästynyt suruuni ja tuskaani. Elää rinnalla, elää yhdessä eikä vähiten: saa minut nauramaan!

Kuin sarjassa näin muutakin: Pari ystävää mutkan kautta ovat jääneet tai oikeastaan tulleet uutena. Jopa heidän nuorisonsa, musiikkiterveiset myötätuntona. Blogistaniassa valtava määrä teitä, jotka olette täällä nytkin lukemassa. Tai toisella puolella kertomassa tahollanne elämästänne, tarinoista, jotka vievät mennessään. Lukekaapa vaikka täältä, myös rääpäle löytyy Alinan tarinasta...

Ja minä valitan, että kaikki ovat jättäneet!!!

Kiitos teille, moninaiset ystävät, lukijat, piipahtajat! En ole yksin, ei me kukaan olla!

Indica: Ihmisen lento

8 kommenttia:

Junika kirjoitti...

Jos joskus, niin sellaisessa kriisissä ja surussa jota käyt (ja minä käyn) läpi, on OIKEUS olla itsekäs. Pitää olla oikeus. Pitää saada voida. Ehdottomasti.

On suunnaton onni, jos tälläisessa tilanteessa lähellä on ihmisiä, joilla on voimaa ymmärtää, jaksaa ja sietää (joskus hyvinkin huonoa "käytöstä").

Luin pitkät pätkät. Olen lukenut viimeksi blogiasi keväällä ja silloin aihe tuntui liian raskaalta (koska oli tunne, että joudun saman käymään läpi vielä itsekin). Tässä ollaan. Voimaannuttavia ajatuksia löysin.

Voimia ja Valoa!

Mimosa kirjoitti...

Täällähän sitä ollaan. Ja piipahdellaan. Ja tullaan piipahtelemaan :o)

Mahtavaa jos piipahtelu tarjoaa hitusenkin verran jotakin tärkeää!

Susikairan akka kirjoitti...

Niin:) täällä ollaan, sanat vaan takertuu, jää odottamaan muotoaan ja sitten on jo uusi kirjoitus... johon etsii taas sanoja ja...

Olipa liikuttava tuo linkattu tarina.

Kun en taas osaa muuta sanoa, niin kiedon vain käden harteillesi ja olen vierelläsi.

Leen@ kirjoitti...

Minäkin olen alkanut ottaa yhteyttä sellaisiin, joita en ole aikoihin tavannut. Muka sähköpostin siivoamisen ja uuden osoitteen lähettämisen merkeissä! Sinä sen rehellisesti sanoit: elämän kriisissä kaipaa yhteyttä toisiin. Huomatkaa minut! Olkaa ystävät, pelastakaa yksinäisyyteni, tuokaa entinen aika hetkiseksi takaisin, - palauttakaa kaikki ennalleen? Ehkä ei ihan niin, mutta jotain sinnepäin?

Halaus sinulle!

jl kirjoitti...

Kiitos vierailusta, Pilviharso, ja kauniista sanoistasi. Enkeleitä päiviisi kantamaan hetkinä, jolloin et itse jaksaisi, ja tuomaan valoa silloin, kun suru tuntuu musertavan mustalta.

Una kirjoitti...

Minäkin taasen piipahdin.

*hali*

miina kirjoitti...

Täällä olen ja usein ajattelen.

Pilviharso kirjoitti...

Junika,
Kiitos ja iva kun kävit ja ymmärrän oikein hyvin, mikset aiemmin tullut.
Onneksi on TalonMies, joka on sietänyt vaikka mitä eli jaksanut tuskaani.

Mimosa,
Hyvä, kun jaksat!

Susikairan Akka,
Kiitos kun halit!

Leen@,
Just tuota "palauttaakaa kaikki ennalleen", edes joltakin osin.

jl,
Kiitos sinunkin vierailusta ja eritoten siitä runon käännöksestä!

Una,
Hali!

Miina,
Kiitos!