keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Vain rakkaus

Jonkinlainen päätös on tehty kirjoittamisen suhteen. Kun on pakko kirjoittaa. Pidän koneellani erillistä päiväkirjaa, jonne itken ja oksennan sen, mitä kulloinkin tulee. Juuri niin suoraan kuin vain tiedän ja on tarve. Jatkan täällä näin kuten ennenkin, omine tunteineni.

Olen nukkunut kolme yötä huonosti. Kahta ensimmäistä yötä vasten oli paljon ajateltavaa (surussakin tulee jatkuvasti "uutta" pohdittavaa). Viime yönä valvoin varmaan jo tavan vuoksi. Muistan, kun lapset olivat pieniä, jostakin yksittäisestä yöhuudosta parin toiston jälkeen saattoi tulla viikonkin tapa. En kovin herkin perustein hanki itselleni mitään keinotekoista uninappia. Oikeastaan nukahdan ihan hyvin, mutta keskellä yötä herään siihen, että uni liukuu mielen liikkeiden ja konkreettisten ajatusten puolelle. En halua tästä "tehdä ongelmaa", sillä aika, jota elän, on joka tapauksessa äärimmäisen epänormaali. Tai ainakin harvoin elämässämme.

Pohdin TalonMiehelle eilen saunassa, että jos tämä reissu jotakin opettaisi minulle, niin toivottavasti se opettaisi sen, että pikkuasioista ei yksinkertaisesti kannata olla huolissaan. Viime vuoden huolet lapsestani - ne olivat toista luokkaa eikä niitä voinut ohittaa, pakko oli kärvistellä. Mutta olen bruukannut kantaa mukanani ihan tyhmiä huolia tyyliin "onkohan minulla puolen vuoden päästä tarpeeksi töitä" ja "mitenkähän pärjään taloudellisesti hamassa tulevaisuudessa". Nyt kun myrskytuuli on käynyt ja minulle, ihmiselle, on näytetty "paikka", ei entisenkaltaiset sössöhuolet liikuta. Oikei, se on arkea, myönnän, mutta kukaan meistä ei pysty ennustelemaan omaa tai kenenkään tulevaa puolen vuoden päähän. Ei edes huomiseen. Päätöksiä pitää tehdä, suunnitella ja tsekata, mutta asioiden etukäteen hätäily tai murehtiminen on maailman turhinta energiaa.

Olen nyt myös syvästi oivaltanut sen, mitä tarkoitetaan, että

Rakkaus ei koskaan kuole.

9 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Pilviharso...

Niin kauniita nuo runot ovat...
Usein taide auttaa meitä eteenpäin..Löydämme sieltä sen lohdutuksen , valon, jonka tunnistamme ...niinkuin läpinäkyvä ohuen ohut vahva yhteys syntyy ja saamme voimia jatkaa, päivän kerrallaan, aluksi...

Halauksia Hanne

Palaga kirjoitti...

Päivä kerrallaan ja joskus vain hetki, sellaista on matkanteko surun tiellä. Tukija tarvitaan ja kirjoittaminen on omalla kohdallani ollut erittäin tärkeää. Minäkin pidin alussa aivan omaa salaista nettipäiväkirjaa, johon ei kukaan toinen päässyt.

Voimia päiviisi, halauksin sinua muistaen!

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Lähetän sinulle voimaa koska tällä hetkellä sitä minulla on enemmän kuin nyt tarvitsen...
elämä kulkee eteenpäin...kaikesta huolimatta..

Saima kirjoitti...

((Pilviharso)) olet ajatuksissani ja toivon paljon kantavia siipiä matkallesi!!

Rakkaus ei koskaan kuole ja ikävä ei koskaan häviä! Muistan itse, että pelkäsin unohtavani, mutta uhohdus on kuitenkin tullut jonkinlaiseksi harsoksi eteen. Mahdollistanut elämän jatkumisen. En tiedä onko se niin hyvä. En tiedä.

Mimosa kirjoitti...

*rutistus*

Nan kirjoitti...

Arjessa kahlatessa on vaikea suhteuttaa huoliaan oikein. Monet huolet paisuvat suuriksi, vaikka oikeasti ne ovat vain kärpäsen kakkaa, ja todella tärkeät asiat ovat ihan jotain muuta. Murehtiminen on siis useimmiten todellakin turhaa ajan haaskausta.

Ikävä kyllä niitä oikeita murheitakin tulee joskus vastaan, kuten sinulla nyt. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

liskonainen kirjoitti...

pilviharso, ystäväni,
tänään itkin ensimmäisen kerran lasteni isää sitten hautajaisten.(seurakuntasisar.blogspot.com)

olen mukanasi, herra on myös.

Ofelia kirjoitti...

Tilanteesi on kyllä niin rankka etten osaa mitään oikein sanoa... Olen ajatellut sinua usein. Hyvä jos jatkat kirjoittamista täällä! Blogienkin kommenteista voi saada ihmeellistä voimaa! Ja kyllä, työ- ja rahahuolet menettävät merkityksensä tällaisten juttujen äärellä!

Pilviharso kirjoitti...

Yhteisesti kaikille kommenteille: Kiitos!

Hanne,
Niin, minulle sanat merkitsevät paljon. Runokirjat ovat nyt ainoita opuksia, jotka pysyvät kädessä.

Palaga,
Kirjoittaminen auttaa, vaikka sekin joskus väsyttää liikaa.

Krisse,
Hyvä kun muitutat, sillä tavallinen elämä ja arki on ihanaa!

Saima,
Niin, onhan unohdus toisaalta surullista... Ja toisaalta tässä sitä jotenkin myös odottaa.

Mimosa,
Olen mielelläni rutistettavanasi.

Nan,
Toisaalta arjen huolet ja pinnakireydet ovat just siitä ihania, että tietää asioiden kuitenkin olevan kutakuinkin reilassa.

Liskonainen,
Tulen tutkimaan tuota blogia, kunhan...

Ofelia,
Jo pelkästään se, että kuulee/näkee toisten minua ajattelevan, kannattelee paljon.