keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Elämä jatkuu ja sitä jatketaan

Melkein muistuttaa farssia oman vanhukseni (vanhempani) sairaskertomus. Jälleen (noin viidennen) kerran hänet kiskottiin vanhainkodista sairaalahoitoon. Otettiin monen monta verikoetta, röntgenkuvaa ja ultraa. Laitettiin kaikenlaista tippaa ja antibioottia. Todettiin, ettei tiedetä, mikä tauti tällä kertaa oli (yleensä se on ollut keuhkokuume), mutta sanottiin sen olevan nyt voitettu. Ja sitten taas kärrättiin takaisin vanhainkotiin omalle paikalleen. Ja dementoitunut vanhus on taas kerran pallo hukassa ja ottanut askeleen taaksepäin eli mennyt syvemmälle omaan maailmaansa. Sen nämä keikat aina tekevät.

Jos tänä päivänä toivoo itsensä tai omaisensa lähtevän tästä maailmasta pois kaikessa rauhassa, niin sitä ei sallita. Elämää ylläpidetään kaikin voimin omaisten mielipiteistä ja pyynnöistä huolimatta.

Voi olla, että tämä kuulostaa kärjistykseltä, mutta tätä rulijanssia olemme eläneet todeksi muutaman vuoden. Enää ei itkukaan nouse silmään, että onko lähtö kohta lähellä, kun tietää, että systeemi herättää kaikki henkiin yhä uudelleen.

Jos sydän on vahva, niin siinä ei muutamat keuhkokuumeet paljon merkitse näköjään. Elämä jatkuu.

10 kommenttia:

miina kirjoitti...

Tuo vaihe on ikävää ja raskasta. Olisiko siinä joku viesti?

Mimosa kirjoitti...

Varmaan yksi vaikeimmista asioista on tuo itsemääräämisoikeus elämisen tai kuolemisen suhteen. Kuitenkin, ainakin tuntuisi helpolta ajatella, että elämänlaatu olisi ihmiselle itselleen merkityksellisempi kuin se pituus...

Uuna kirjoitti...

Vaikeaa lähtijälle ja omaisille. Tuskallista seurata sivusta toisen kipuja ja voimien hiipumista. Uskon että tässä surutyö on tehty jo monta kertaa. Lähtö on pelkästään iloa, kun se aikanaan tapahtuu.
Voimia sinulle!

Verna kirjoitti...

Itse sydämeni hoitotyölle ja erityisesti ikääntyville ihmisille menettäneenä ymmärrän tuskasi paremmin kuin uskotkaan. Olen myös omaisen roolissa elänyt tuota samaa tuskaa isovanhempieni kohdalla. Ikääntyneen, muistihäiriöistä kärsivän ihmisen kohdalla nämä nopeatempoiset paikanvaihdokset sekoittavat rytmiä ja ajatusmaailmaa. Toivon hartaasti, että jossain vaiheessa pääsisimme tässä yhteiskunnassa siihen tilanteeseen, että meiltä löytyisi resursseja huomioida tämä ongelma ja etsiä siihen sopivaa ratkaisua.

Voin lohduttaa sinua vain sillä, että hoitajat ovat tietoisia tästä ongelmasta ja huomioivat tilapäisesti akuutimpaan hoitolaitokseen siirtyvän ikääntyneen ihmisen tilanteen niin hyvin, kuin se vain on mahdollista. Vielä riittää lämpimiä, helliä käsiä ja rauhoittavaa ääntä ahdistusta lieventämään. Henkilökohtaisesti olen todennut sen usein olevan se paras lääke pelkoon ja rauhattomuuteen.

Toivon koko sydämestäni, että rakkaasi saa osakseen tätä hellyyttä ja huolenpitoa missä ikinä häntä hoidetaankin. Hyväksi havaittu keino on keskustella avoimesti asioista ja hoitolinjoista hoitavan lääkärin kanssa sekä esittää toiveita kuinka toivoisit rakastasi hoidettavan ja mitä erityisesti huomioitavan.

Olet ajatuksissani, Pilviharso. ((((iso halaus)))))

Nana kirjoitti...

Verna kommentoi kuten itsekin olisin...Nämä asiat ovat eettisesti varsin vaikeita. Rajat ovat liukuvia, asiat monitahoisia.
Ja kuten Vernakin sanoi, keskustelu/hoitopalaveri voisi auttaa.

Krisse /Vaarala kirjoitti...

Minä olen tehnyt paperin että minun elämää ei saa pitkittää jos sairastun vakavasti ja en itse pysty asioita päättämään.

Ihmiselle pitää antaa rauha lähteä pois kun se aika on..

Inkivääri kirjoitti...

Asiassa on toinenkin puoli. Me hoidimme Isännyyden äitiä meillä kotona, hän eli jo vuosia täysin autettuna. Viimeisen viikkonsa hän eli kuitenkin tk:n vuodeosastolla, koska kuumeen tullen keskiveli halusi äidin ehdottomasti sairaalaan.

Olisimme tuoneet hänet kotiin diagnoosin tultua ja hlökunta olisi antanut, mutta veljet eivät sitä hyväksyneet vaan äitiä piti hoitaa sairaalassa tipoilla, katetreilla ym...

On sairauksia, jotka voidaan hoitaa ja ne eivät ole nykyään ns. hyväksyttäviä kuolinsyitä. Hoitohenkilökunta on siinä välissä aika vaikeassa asemassa.

Pilviharso kirjoitti...

Kaikille kiitos kauniista sanoista ja huomioistanne!

Tiedoksi myös, että tilanne on tasoittunut - vanhus lepää ja toipuu sekä vanhuksen tytär on tyytynyt. Ja tietenkin toisaalta helpottunut, että tässä se ihana ihminen vielä on siliteltävänä, tässä maailmassa. Asiat ovat todella monisyisiä ja -mutkaisia emmekä tohdi kukaan jumalana toimia. Ehkä se näin vain pitää mennä. On helpompi olla kun hyväksyy asiat sellaisena kuin ne ovat ja tulevat.

Leena kirjoitti...

Vihdoin sain vastattua haasteeseen. Voimia sinulle. :)

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos Leena, kyllä tämä taas tästä "arkipäiväistyi".