lauantai 25. lokakuuta 2008

Haravoidaan kun voidaan

Kiireen vilkkaan, ennenkuin se myrsky tulee, piti lähteä jatkamaan lehtien haravointiurakkaa. Nivelien ym. vanhuuden vaivojen vuoksi en valitettavasti voi urakoida kaikkea yhdellä tai kahdella kertaa, vaan työ on jaoteltava useammalle päivälle. Siis sellaiselle, kun on ylipäätäänn kotona eikä tuule, sada tai muuten myrskyä. TalonMiehestä ei ole nyt apua - häntä kutsuvat muut työt... huokaus.

Mutten suinkaan tästä stressaa, vaan päinvastoin. Sisällä alkoi melkein stressata, kun pari perheenjäsentä huomautti joistakin tahroista lattialla ja tiskipöydällä. Sanoin, että rätti toimii muidenkin kädessä ja lähdin siltä siunaamalta ulos varisseiden lehtien pariin. Himputti, jos vain olisi kädet jaksaneet, olisin ollut siellä parikin tuntia. Loppuajan otin aurinkoa verstaan rappusilla. Totesin, että kyllä se lokakuun matala aurinko lämmitää kumisaapasvarvasta oikein hyvin.

Koska asumme haja-asutusalueella, voimme viedä lehdet omaan lehtikompostiimme. Tässä yksi vinkki, kuinka kuljetat haravoitua lehtikasaa kohti kompostia. Minulla on iso, muovinen pressu, johon haravoin lehtikasan ja sitten vain nurkista kiinni ja vetämään kompostia kohden. Ihan turha nostella ylös pieneen kottikärryyn, josta tuulikin ne voisi tuivertaa. Muovipressun suojassa kama pysyy koossa sinne asti mihin pitääkin.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä lounais-suomessa tuulee jonkin verran, mutta matot vein ulos tuulettumaan, että saivat pölytuoksut kyytiä...
Mukavaa lauantai-iltaa!

Anonyymi kirjoitti...

Haravan varressa on täälläkin heiluttu. Sen jälkeen imurin varressa...Saa nähdä ulottuuko huomiseksi luvattu myrsky tänne pohjoiseen asti, veisi loput lehdet mukanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Haravointihommia riittää näköjään kaikille. Pressuvinkki kannattaa ilman muuta lähettää niksipirkkaan.

Viimeisenä, muttei vähimpänä: onnea uuden (toimivan) blogin emännälle!

Anonyymi kirjoitti...

Leenuliini, Nyt su-aamuna täällä myrskyää jo kummasti. Tekee oikein mieli ulos - todella!

Nana, Jollei lehtiä ehdi haravoida, niin lumi armahtaa.

Iines, Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Kurkistin vanhaan blogiisi ja tämä tuntuu niin kotoisalta ja raikkaalta, kuin olisit uudesti syntynyt.

Onks bloggerissa mun näköisiä pohjia? Jos vaihtaisin vielä kerran...

Pilviharso kirjoitti...

Miina,

Kiva kun näyttää raikkaalta, uusi on aina uutta. Kovin suurta vakkarivalikoimaa en täältä ole löytänyt, mutta nämä kokeneemmat bloggerit varmaan hamuaa niitä jostakin muualta.