perjantai 31. lokakuuta 2008

Aamurakkautta

Ihana hetki aamulla puoli kahdeksan. Ajamme TalonMiehen kanssa peräkanaa töihin, mutta olemme vaihtaneet autojamme. Minä ajan hänen autoaan ja hän minun, sillä samalla hän tsekkaa, miksi autoni tuulilasi huurtuu niin voimakkaasti. Keskellä pitkää metsätietä, kun ajan oman autoni ja TalonMiehen perässä, rakkaus oikein kouristaa sydäntäni. Tuossa edessä ajaa mies, joka haluaa auttaa minua arjen tilanteissa. Rakastan sitä näkyä, kun autoni perävalot tuikkivat aamuhämärässä ja tiedän autossa istuvan minulle niin rakkaan ihmisen.

Hellät ajatukseni jatkuvat vielä pankkiautomaatilla, kun TalonMies hymyillen antaa minulle hieman opetusta, missä kohtaa oikeastaan se tuulettimen napukka pitääkään olla. Ei siis siellä vasemmalla, jossa ikkunaa ei lämmitetä lainkaan, vaa oikealla. Hmm... kumma etten sitä tajunnut.

Se, etten todellakaan ole tekninen ihmelapsi, tuntuu olevan TalonMiehellekin vain minun suloinen piirre. Onneksi.

Hei, sitä valoa tosiaan on!

4 kommenttia:

miina kirjoitti...

Ajelit valon tai valojen perässä, konkreettisesti! TalonMies on todellinen valomestari.

Anna kirjoitti...

Miten mukavaa että tuollaisia tunnetiloja vielä on! Onnea elämääsi.

Nan kirjoitti...

Minusta tuollaiset hetket ovat hyvä muistutus siitä, miksi täällä eletään ja ollaan. Mukava, että olet löytänyt niitä :)

Pilviharso kirjoitti...

Miina,

TalonMies on toden totta valomestari - sen huomasin vuosikymmen sitten jo hänen silmistään, kun vastaan tuli!

Anna, uusi tuttava hei! Tulenkin sinun luo vielä moikkaamaan.

Nan, silmät ja sydän auki pitää olla jo aamuhämärissä!