lauantai 25. lokakuuta 2008

Ei malta nukkuakaan

Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, sillä huomenna(kin) on eräänlainen työpäivä. Mutta minulla on edelleen menossa kesäyöt ja valvomiset. Onneksi talviaika tuo yhden tunnin lisää.

Mutta TalonMies se vasta on omistautunut työnteolleen. Jollen itse tulisi maailmasta, jossa tietyt projektit veivät "omaa" aikaa ja työn positiivinen imu oli valtava, niin en ymmärtäisi pätkääkään tuollaista raatamista. Eräs ystäväni sanoi, että on se hyvä, ettei sinulla ole siellä kolmea pientä tenavaa jaloissa hyörimässä - kuten hänellä. Onneksi ei ole. Ne kolme pientä tenavaa vaan tahtoo kulkea ympäri maailmaa, mutta eivät kuitenkaan pärjää laukussaan mukanaan leipää ja piimää vaan. Kauheesti on tarvittu äidin apua senkin jälkeen kun maailma kutsui. - Tämä on muuten fakta, jota ei ammoin osannut edes ajatella. Luulin jostakin syystä, että yli 18-vuotiaat sitten "pärjäävät omillaan" ja "käyvät minua tervehtimässä, kun elän jossakin etelässä". Pah, omille ajatuksilleni!

Apua, kello on NOIN paljon! Hyvää yötä.

2 kommenttia:

miina kirjoitti...

Pienet lapset, pienet murheet. Saman olen huomannut, täysi-ikäisyys ei takaa täyttä yksin selviämistä - apu on tarpeen. Toisaalta, sitä apua tulee tyrkytettyä, vaikka ei sitä välttämättä toinen halua. Entäs me? Koska selvisimme omillamme?

Pilviharso kirjoitti...

Niin... Muistan hyvin, kuinka pettynyt olin kolmekymppisenä siihen, kun toinen vanhemmistani ei sairautensa vuoksi enää koskaan kyennyt "välittämään minusta". Koin melko rankkana sen, että minä huolehdin hänestä - olinhan silti se lapsi...