maanantai 9. maaliskuuta 2009

Saariselkä - we are coming!


Jotta lomia odotellessa... Suunnilleen tällainen Saariselän maisema odottaa meitä, jahka tämä viikko tästä kulkee. Lähdemme matkaan jo perjantai-iltana, suoraan TalonMiehen työmatkalta Kuopiosta. Minä siis junailen Kuopioon ja autolla jatketaan pohjoiseen päin. Yövymme jossakin (usein Kajaanissa tai Kuusamossa) ja lauantaista asti on mökinpalanen vuokrattu Etelärinteestä.

Tämän on jo kolmas kerta, kun menemme Saariselälle. Aiemmilla kerroilla on ollut huonoa tuuria, kun olemme sairastuneet flunssaan siellä ollessamme. Tällä kerralla otin sairauskottia: Minulla on parasta aikaa kunnon nuha menossa - jospa siis pitelen tämän pois ennen lomaa.

Vaikka vielä on työviikko ja keikkoja edessä, mieli alkaa tehdä jo lähtöä. Pakkaa/muista/talvi -lista on jo printattu. Niin, onhan minun jo tänään annettava suurin osa vermeistä TalonMiehen matkaan, sillä hän lähtee jo huomisaamuna liikenteeseen.

Blogilista on jo luvannut päivittää minut - jes. Se, etten eilen päässyt edes omaan blogiini, oli ihan oman koneen suttua.

Kuva: www.flickr.com/timo w2s

7 kommenttia:

Me Lolita kirjoitti...

On ikävää kun lomalla niiskuttaa, kun pitäisi ulkoilla. Sisustamisessa minulla on sama juttu. Meille kelpaa hyvin anopin vanhat vihreät tuolit. Laita blogiisi kuva työnurkastasi. Hyvää lomaa !
t Annu

Nana kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta! Siis loma, ei flunssa ;) Monia kertoja olen Saariselällä hiihdellyt ja Etelärinteelläkin majoittunut. Tykkäsin ajaa autolla Kiilopäälle ja lähdin sieltä hiihtelemään avotunturissa kohti Sokostia...päiväreissuja vain tein,mutta kun oli hyvä kunto, ehti parhaimpina päivinä pyörähtää 60km.
Minulla on vielä vajaa kolme viikkoa ja sitten pääsen viikoksi Inarijärvelle lomailemaan...

hanne kirjoitti...

Ihanaa lomaa saariselälle...
olen itse ollut siellä pari kertaa laskettelemassa..
Tänä vuoden hiihtolomalla olin Pyhällä ja flunssassa...Säätkään eivät suosineet..
Toivottavasti te saatte ihania aurinkoisia ilmoja!!!

miina kirjoitti...

Hyvää lomareissua ja onnittelut "uudesta" työtuolista.

Anonyymi kirjoitti...

Pilviharso, kun en minä saanut ihan 33333 täysosumaa ja silti onni potkaisi, siis lehmä, niin sulle se on joku palkkio laitettava.

terveisin liukumiina

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos lomatoivotuksista!

Me Lolita, Annu - uusi tuttavuus! Kuva on kiva ajatus, katsotaan, kun nurkka on "valmiimpi".

Nana,
Päiväreissuja mekin, ei olla kauhean kokeneita hiihtäjiä. Nautiskellaan maisemista. Sinulla onkin Lappi ihan liki, ei pääse unohtumaan.

Hanne,
Talvilomilla on usein jossakin vaiheessa kipeä. Ehkä ne hiihto-olosuhteet (kuuma, kylmä) altistavat tartunnoille. Ikävää, jos on vielä sumuista.

Liukumiina,
Vot, mikä ettei!

Nan kirjoitti...

Oikein hyvää lomaa! Hyvän paikan olette valinneet - noihin maisemiin kaipaan itsekin lomailemaan :)