Sopiva ravinto juuri minulle?

Olen nyt saanut viralliselta taholta virallisia ruokailuohjeita kohonneen kolesterolin vuoksi. Kaikki kuulosti ihan järkevältä, ja osa minusta ilman muuta tahtoo tehdä niin. Mutta samalla tunnen itseni. Sisälläni asuu nimittäin varsinainen herkuttelija, hetkessä eläjä, joka uskoo enemmän makunautintoihin ja elämän iloihin kuin ankaraan kilvoitteluun. Minulle ruoka ei ole vain tapa saada nälkä pois, vaan suuri nautinto. Palkitsen sillä itseäni, rakastan sillä muita. Yhdistän ruokaan yhteiset kohtaamiset rakkaiden kanssa.

Nyt on tämä ikä (ja mikä lie viime vuoden stressi) tehnyt tenän ja näin alkaa kaikki syömäni jäämään elopainoiksi, kiinni minuun. Hokasin heti taulukoista, että heikkoja lenkkejäni ovat voi, kerma, pähkinöiden + kuivahedelmien napostelu. Onneksi terveydenhoitaja EI ollut raivostuttavan yksiniitinen "oletmitäsyöt"-paasaaja, vaan minua kymmenisen vuotta vanhempi, samanmuotoinen nainen kuin itsekin. Hän sanoi, että on hyvä tiedostaa pienillä valinnoilla asiaa joka päivä, sillä geneettinen pohja minulla on tähän jo valmiina. Valitettavasti. Ja ettei paino tästä enempää lähtisi nousemaan, se olisi minustakin ihan asiaa.

Liikunnasta sain kiitosta, pulssista ja verenpaineista. Liikunnasta onkin itselläni taas kiittäminen ns. "huonoa" selkääni (en kehtaa toista haukkua, kun on minut näin vuosikymmeniä aktivoinut), joka on laittanut toimimaan ja liikkumaan sen eteen. Samoin nämä nykyiset nivelvaivat (bursiitti kolottaa öisin edelleen, mutta olen tullut toimeen) eivät tarkoita pysähtymistä, vaan kohtuullista liikkumista. Se sopii minulle hyvin.

En ole kalorien ja askelten mittaaja. En tee liikuntataulukoita tai -tavoitteita. En kärsi, jos poikkean jostakin rytmistä. Haen liikunnalla itselleni hyvää oloa ja silloin se tarkoittaa, että liikun just niinkuin itse tykkään. Vaikka joku päivä ajattelen, että huomenna lähden etnobiciin tanssimaan, niin jos aurinko houkuttaa minut järven jäälle tai tuntuu paremmalle lompostella tietä pitkin ystävän kanssa, niin olen heti valmis tekemään muutoksen suunnitelmaan. Samoin vältän kurkkukipuisena tai alkava flunssaisena aerobista liikuntaa, siitä ei ole yleensä hyvää seurannut, flunssa on vain saanut paremman alun tulla päälle.

Etsin siis jotakin ITSELLENI SOPIVAA. Liikunnasta olen sen jo löytänyt, mutta jotta se ruoka mitä syön, tulisi juuri minun kroppani tarpeeseen, sitä tässä hamuan.

Kuva: www.pixdaus.com/lunchtime

Taitohaaste

Susikairan Akan blogissa oli haaste, enkä ymmärrä, mikä minuun meni. Ehkä sana ”omituinen” tuntui omalta. Hihkuin olevani viiden ekan joukossa – ja tässä sitä ollaan, glup!

Heti aluksi on myönnettävä, että lahjakkuuteni ei ilmene ainakaan käsitöiden saralla. Joten viisi ensimmäistä tulkoot jollakin muulla tavalla yllätetyiksi… Haaste sääntöineen kulkee näin:

Ensimmäiset 5 ihmistä, jotka kommentoivat, saavat jotakin tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia:

- Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni.
- Tekemäni juttu on vain sinua varten.
- Se tehdään tämän vuoden aikana.
- Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä!
- Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista. Haaste? Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain!

Tämän päivän rytmit - Afrikka-teema jatkuu!

Tekipä hyvää aloittaa arki! Työkeikan jälkeen tanssia vitkutin jumppasalilla sekä jiveä (vai jivea?) että afroa. Vieläkin jalka nappaa ja rytmi taputtaa päässä. Hikoilin lisää äsken saunassa ja odotan pian alkavaa Pyhiinvaellusmatkaa Yle Teemalta.

TalonMiehelle lauloin aamulla paljot onnet ja annoin hänelle synttärilahjaksi pienen gambialaisen rummun, djemben. Tykkäsi niin kovasti, ettei malttanut nousta ylös, vaan etsi sopivia ääniä ja rytmejä, rummutteli minun aamuvenytysten seuraksi varttitunnin.

Kuva: www.flickr.com/african drum

Ystävät koolla

Meillä oli juhlat. Ystävät, he pyöreitä täytelleetkin, olivat mukana. Tanssittiin ja laulettin ja ennen kaikkea syötiin hyvin.

Kuva: www.flicr.com/dancing by the light of the setting sun

Herkkä tasapaino

Olen saanut vaihtoehtoiselta luottohoitajaltani taas viisaita neuvoja: Tasapainoa. Omien tuntemusten kuuntelemista. Jokaikisessä asiassa. Kaikissa valinnoissa.

Ehdin jo pari päivää kiukutella juttuja, joiden viesti on "olet sitä, mitä syöt". Sillä logiikalla ei minun suinkaan olisi pitänyt saada kohonnutta kolesterolia, nivelkipuja, bursiitteja ym. Ei ainakaan nyt, kun työelämäkin on työtä, josta pidän.

Luottoihmisen mukaan elimistöni on kuin sodan jälkeen. Nyt katsotaan, missä ovat vauriot, miten kävi. Viime vuoden jatkuva stressi lyö nyt päälle. Kun on tyhjää tilaa itselleen, on samalla ikäänkuin tyhjää tilaa sairastua.

Oh, sain niin paljon mietittävää omassa keskuksessa pysymisestä, itsen uudelleen etsimisestä! Mutta taas kuva puhuu parempaa kieltä: katsokaa höyhenenkevyttä tasapainoa. Rakastan elämää!

Kuva: www.pixdaus.com

Täyteläisiä päiviä, sisältä ja ulkoa

Kaikenlaista touhua on riittänyt. Eilen sain/jouduin käymään läpi lapsuuttani, äitisuhdettani, omaa äitiyttäni ym. kyyneliin asti. Paljon riittää oivallettavaa kun tässä iässä katselee taaksepäin. Historian tapahtumista huolimatta minua lohduttaa eräs valokuva. Mielelläni jakaisin sen kanssanne, mutta haluan säilyttää yksityisyyttäni kuitenkin. Olen siinä kuusivuotias, istun lattialla koira kainalossa ja katson kameraan napakan, luottavaisin silmin. Ihan selvästi tiedän kuka olen, tunnen oman arvoni enkä pelkää mitään. Näen siinä tytössä taistelijan, sen joka selviytyy, tulee mitä tahansa eteen. Taidankin laittaa valokuvan niin keskeiselle paikalle, että aina kun tunnen maan järkkyvän ja taivaan putoavan niskaan, katson tuota Pilviharso-tyttöä ja luotan taas itseeni.

Viime päivinä maa ei ole suinkaan järkkynyt, mutta käyn nyt vieläkin läpi viime vuoden tuskaa. Mietin äitiyttä hyvin laajalla mittakaavalla. Unissani käärmeenpesät ovat vaihtuneet sotaan ja tankkereihin, jotka piirittävän vanhaa kotitaloani.

Emme päässeet (opiskelujeni vuoksi) hyvän ystävän pyöreille synttäreille eilen. Iso rehvohka kavereita sinne ajeli. Nyt tämä ystäväporukka ikävissään soitti ja ilmoitti, että he ovat kaikki tulossa ensi viikonloppuna meille, ruoka olisi hyvä olla valmiina siinä klo 19. Noin sitä pitää - tervetuloa vaan!

Lenkkeiltiin TalonMiehen kanssa jäällä. Käytiin tsekkaamassa, missä kunnossa jäätie on. Hyvältä näyttää. Pääsen ensi viikolla pari keikkaa heittämään oikoteitse, säästän sellaiset 40 kilmometriä yhdeltä rupeamalta!

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ NÄIN JÄLKIKÄTEEN!

Kuva: www.pixdaus.com

Bursiitti vai-mikä-se-nyt-oli

Lääkäri diagnosoi oikeassa jalassani olevan lonkan nivelpussin tulehduksen, bursiitin. Hän tökkäsi tiettyä kohtaa lonkassa ja kysyi, että koskeeko. Koskee, älähdin. Sitten hän tökkäsi toisen jalan samaa kohtaa. Koski sekin, mutta ei niin paljon. Ehkä. Tämän tökkäämisen tuloksena oli siis diagnoosi ja sitten hän alkoi heti puhumaan kortisonipiikistä. Ensimmäiseksi minulla nousi vastarinta, kiitos ei, ei nyt vielä, ei näin nopeasti. Sovittiin sitten, että syön jonkin aikaa Voltaren Rapidia ja katsotaan vielä.

Nyt olen sitten vähän hukassa. Galluppiakin olen tehnyt. Vastaan lompostellut tuttu lääkäri sanoi, että kannattaa se piikki ottaa, ei parane muuten. Yksi ystävä muistutti, että auttoihan kortisonipistos vuosia sitten tenniskyynärpäähänikin (olin sen jo unohtanut). Pari tuttavaa sanoivat, että kannattaa valita lääkäri, joka todella osaa pistää, että menee tämälleen oikeaan kohtaan. Miten minä sen nyt voin varmistaa, osaako tämä meidän alueen terveyskeskuslääkäri pistää? Ainakin innokkaana hän olisi ollut pistämässä pari päivää sitten. Eräs kaverini ei suostunut piikkiin, vaan marssi homeopaatin juttusille ja on nyt muutaman viikon imeskellyt niitä nappuloita. Tuloksista en tiedä vielä.

Olen erittäin avoin vaihtoehtohoidoille, mutta auttavatko ne tällaisessa pitkittyneessä kivussa, tulehduksessa? Osteopaatti ei saanut tätä kuntoon. Energiahoitajia tunnen useammanlaisia, mutta kaikkeen ei voi rahaa laittaa.

Ja ennen kaikkea: Onko minulla varmasti tällainen bursiitti? Yökipu, reiteen, polveen ja joskus jalkaterään asti säteily - oireet ainakin ovat tätä... ja ehkä se tökkääminen kanssa.

Helvetin esikartanot eli internet kertoo tästä vaivasta kammottavia tarinoita. Muutaman luin ja olin masentua. Sitäkään en tiedä, saanko liikkua ja minkä verran (kun liikkuminen ei varsinaisesti koske eivätkä ne ole samassa linjassa edes yösäryn kanssa), en ehtinyt lääkäriltä tätä kysyä.

Valivali. Repikää tästä tänään. Joskus kirjoitan sitten hauskemmista asioista.

Väliaikatietoja

Keskiviikkoterveisiä loppuunimetyltä! Kyllä tämä tästä, kunhan saunon ja nukun hyvät yöunet...

Kuva: www.pixdaus.com

Irti arjesta musikaalilla

Terveisiä Kuopiosta ja kaupunginteatterin Chicago-musikaalista! Näyttäviä asuja, laulua, tanssia. Juonellisesti jäin kuitenkin kaipaamaan jotakin, mutten osaa sitä tarkemmin määrittää.

Eilisiltana tuli telkkarista uusi Tuntematon sotilas, josta näin vain loppuosaa. Se olisi varmasti mielenkiitoinen ja erilainen teatterinäytös. Tuli mieleeni vuosi sitten näkemäni Lappeenrannan kaupunginteatterin Woyzeck. Silloinkin ihastuin näytelmän täydelliseen erilaisuuteen. Sai kummastella jä hämmästellä, vaikkei kaikkea kertakatsomalla ymmärtänytkään.

Tänään on kauhean märkää lunta. Jaoimme pihan lumityöurakan kolmeen osaan. Minä olen omani jo tehnyt, TalonMies ja Murkku jatkavat. Kunhan katsovat telkkarista Prisman ihmisen ihmeellisyyden loppuun.

Muuten pitää aloitella työviikkoa jo tänään, sillä ensi viikolla kuljen siellä sun täällä hippulat vinkuen.

Missä on minun nojatuolini?

Tässä on Ikean Stockholm-nojatuoli. Ikeaan on vähän liian pitkä matka kokeiluistumaan sitä, mutta jotakin tällaista tarvitsen nyt. Uusimme kotona työpisteeni niin, että sain runsaasti lisää mappitilaa. TalonMies nikkaroi pitkät mappihyllyt - osaa muuten tosin hyvin näitä puusepän töitä! Samalla vietiin tästä nurkastani sohva pois. Kirjoittamistyöni teen nimittäin läppäri sylissäni istuen, näin asento on itselleni mahdollisimman ergonominen. Etsin nyt kiihkeästi nojatuolia, jossa EI olisi käsinojia. Tämä siksi, että viereen saa sopivan laskutilan (pikkupöydän) mapille tai papereille (TalonMies tekee sen). Viikonloppuna käytiin noin kuusi huonekaluliikettä läpi eikä sopivaa löytynyt. Jos tuoli oli hyvä istua, niin sitten siinä oli käsinojat ja olo "suppuinen". Kyynärpäillä pitää olla liikkumatilaa sivulle sekä mahdollisuus lehteillä jotakin siinä laskutilassa vieressä. Sitten jos joku tuoli oli ilman käsinojia, niin istuminen näillä pitkillä kintuilla ja lyhyellä selällä oli epämukavaa.

Onko kenelläkään kokemusta ko. nojatuolista? Hinta olisi ainakin kohdillaan.

Pullea maha ja sairas vanhus

Tipaton tammikuu ei laihduttanut meitä grammaakaan. Laihdutustarkoituksessa emme tosin sitä tehneetkään, enemmänkin muun puhdistautumisen ja tsekkaamisen kanssa, että kuinka tärkeä tämä punaviini ruokajuomana oikein on. Ei vesi meitä ainakaan laihduttanut, ehkä sitten söimme vain enemmän. Liikuin suunnilleen saman kuin syksyllä. Silti tästä killimahasta voisin muutaman kilon pois antaa. Ei taida lähteä kuin jollakin itsekurilla ja motivaatiolla - joita ei yleensä ole.

Yksi henkilökohtainen syy muuttaa ruokailutottumuksia on kuitenkin sukuni taipumus diabetekseen näin kypsemmällä iällä. Kaikilla sisaruksillani tämä jo on, ja itsekin olen kärsinyt verensokerin heilahteluista ikäni. Mutta mitä kaikkea kurinalaisuutta se vaatisi... huokaus.

Ai tällaista sitten aloin kirjoittamaan! No, olkoon nämä sunnuntaikuulumiset tässä. Kohta jatkan opiskeluuni liittyvää kirjallista työtä, silitän pyykkiä ja lenkkikin heitetään. Ja äidin "pikkupalleroisia" on kylässä, sekin on mukavaa.

Ja sitä vielä, että rakas oma vanhempani taistelee TAAS elämästään. Sairaalan väki on luvannut, että hän saa nyt elämänsä viimeisen antibioottikuurin tipalla, ei enää pistoja ja letkuja, turhia pelkoja dementoituneelle sänkypotilaalle. Sitten saa Luoja hoitaa niinkuin tarkoitus on. Elleivät lääkärit taas muuta päätä. Toivottavasti ei.