tiistai 25. kesäkuuta 2013

Tahtoo omaa tilaa!

Tarvitsen tilaa, minulla on ikävä itseäni. Mutta inhoan itsessäni sitä, että joudun selittämään tätä muille tai että edes yritän. Juhannus oli suloinen lukusellainen, rauhallinen. Nyt jatkuu tietty remontti ja kotihommat, mutta ihmisrintamalla en kaipaa ympärilleni ketään. Ainoastaan TalonMies ja läheiset (lapset) ovat tervetulleita. Muita huomaan karistelevani kauemmas - ja olen tästä itsekin hieman kummissani. Ja arvatkaas, ovatko muut!

Ihmistyöntekijänä tunnistan sosiaalisen väsymyksen. Olen mielestäni ansainnut yksinoloa, mutta koska se ei ole tyypillistä minua, huomaan selitteleväni sitä. Liittyykö tämä työhöni vai ikääni vai kaikkeen mitä on tapahtunut ryminällä (myös viime talvena, vaikken niistä ole kirjoittanut), mutta joka tapauksessa minua uuvuttavat kaikki ihmiset. Jopa puhelin.

Kaipaan kirjoittamista, siksi täällä tänään. Juhannuspäivänä TalonMies lueskeli meidän vanhaa "kotikirjaa", jossa oli kaikenlaista - lähinnä loma-ajan - juttua: matkaa, mökkelyä, hassuja tapahtumia, Uno-peliä lasten kanssa jne. Muistin, miten kirjoittaminen oli vaivatonta ja mieluisaa ja kuinka hauskoja tapahtumia oli kiva heittää paperille. Kotikirjan kepeä teksti loppui yhtäkkiä, tuli parin vuoden tauko: Pojan kuolemaan. 

Kaipaan sitä Pilviharsoa, joka oli ennen sotia, ennen suurta surua. Jäikö vakavasti ajattelu luihin ja ytimiin, päälle ja ympärille? Toivon löytäväni paloja vielä elämän kepeydestä, löytäväni oman tyylini kirjoittamiseen kaiken tämän jälkeen. 

Eikä siihen auta kuin kirjoittaminen. Ja se oma tila! :)

5 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Voi rakas ystävä, ymmärrän sinua niin hyvin! Olen itsekin kartellut ihmisiä monta kuukautta ja hakenut sitä entistä Piaa, joka jaksoi aina olla iloinen ja mukava.

Nyt olen löytänyt sen sijaan itsestäni myös hyvin kettumaisen minän, joka saattaa tarpeeksi nurkkaan ahdettuna sanoa paukauttaa mitä sylki suuhun tuo. Ja senhän saattaa arvata, ettei sitä kukaan ymmärrä, kun minä olen aina ollut iloinen ja venynyt ja paukkunut ja nöyrtynyt. Sanoipa yksi ihminen, jolta pyysin anteeksi sanojani, ettei kenelläkään ole oikeutta kettumaisuuteen, vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Että silleen.

Iso hali ja paljon siunausta, olet rukouksissani!

Irmastiina kirjoitti...

Minäkin toivon, että löydät entisen Pilviharson.
Kaksi vuotta on lyhyt aika ja tosiaan olet yksinolon ansainnut.
Voimia sinulle♥

hanne virtauksesta kirjoitti...

Varmasti löydät sen oman itsesi. oikeasti se on jo sinussa mutta ne estävät turhuudet varjostavat, eristävät..
Anna sen nousta esiin, tulla lähelle ja hän tulee..
halauksia ♥

Pilviharso kirjoitti...

Pia, Irmastiina ja Hanne, jotka olette tikkana paikalla, kun minä jotakin älähdän täällä kuukausien päästä - kiitos! Päivät ja olot eivät ole veljeksiä. Nyt taas ihania hetkiä ja irtirimpuilu on tuottanut terveellisiä tuloksia. Mutta skarppina saa olla, eikös!

Nana kirjoitti...

Minä niin tunnistan tuon oman tilan tarpeen...kun päivät on ihmistyössä sosiaalisena ja venyvänä kuminauhana, ei sitä vain jaksa enempää. Autossakin kotimatkalla pitää laittaa radio kiinni ja olla vain hiljaa. Ja ajaa tänne maaseudun rauhaan... Minä löydän jo itsestäni entistä Nanaa, mutta arvet minuun jää...