perjantai 6. toukokuuta 2011

Tunnustuksia jälleen


Aikatherine blogissaan on antanut minulle tällaisen tunnustuspokaalin, kiitos. Tarkoitus olisi tunnustaa kahdeksan asiaa itsestään - no, tehdään blogin päivitys osittain tämän avulla. Eteenpäin en ehdi pokaalia jakaa, olkaa hyvä ja ottakaa mukaanne.
  1. Olen maalaistalon tyttö, joka jo lapsena tiesi, ettei maanviljely ja karjanhoito ole niitä minun juttujani. Laajat heinäpellot sekä pitkät, kuumat juurikas- ja lantturivit - vieläkin tulee hiki! Tai entä sitten se porkkanapelto, joka oli lopulta pakko harventaa, vaikka sää ei ollut lämmennyt sinä kesänä lainkaan. Aitasta kaivoimme vanhat talvitakit ja niillä mentiin, sadepäivissä, tikkuaskillinen pätkä kerrallaan (porkkanaa harventaneet tietävät kyllä). Pakko myös tässä yhteydessä tunnustaa, etten ole koskaan lypsänyt lehmiä, vaikka muuten niitä johonkin paimentamaan jouduinkin. Isosiskot taisivat olla tomerampia tuuraajia siinä hommassa.
  2. Mutta se mikä minua oikeasti kiinnosti, sitä ei vanhassa maalaisyhteisössä pidetty suinkaan ahkeran naisen merkkinä: lukeminen, kirjoittaminen, piirtäminen. Aina sain kuulla olevani liikaa nenä kirjassa kiinni tai kynä kädessä. Lapsenkin olisi pitänyt levätessään oma-aloitteisesti lakaista vaikka lattiat tai muuten kerkeänä juosta niillä aikuisten asioilla. Olen lukenut Eeva Kilven muistelmia ja vaikka eri aikakauden lapsia olemmekin, niin samat ovat vielä maalaisväestön arvot olleet. Kirjallisuudesta kiinnostuminen ei ollut oikein tervettä.
  3. Liekö hikisten peltojen aikaansaamaa, mutta puutarhan rakentelijakaan en ole. Minulla ei ole mitään käsitystä pienistä istutuksista, perennoista ja muista hienoista jutuista. Vähän suuremmat linjat tulivat tutuiksi, mutta sormenni eivät kaipaa multaa vieläkään. Lisävaivana tähän on tullut refluksitaudin oireet. Siksi meillä ei enää ole ryytimaata, mutta tavoitteena on saada muutoin tämä metsäinen luomupiha yhä helppohoitoisemmaksi. Nautin ihanista ja kauniista puutarhoista, mutta itse en niitä osaa luoda. Teen kyllä sen, mitä käsketään (tai TalonMies neuvoo).
  4. Ihan pienenä muistan katsoneeni itseäni häkkisängyssä nukkumassa. Siitä tuli ihan nukahtamisrituaali, pyörin sängyn ympäri muutaman kerran ja uni tuli somasti. Se oli tosi luonnollista, mutta jotenkin huomasin, ettei sitä voinut koskaan toisille selittää.
  5. Kuka minä olen? Miten minä olen juuri minä? Mistä minä tulen? Ketä vanhempani ovat? Tyypillisiä kysymyksiä varmaan monelle lapselle. Minä ainakin istuin usein tällaisia pohtimassa jo ihan pienenä. Vieläkään en ole saanut kunnon vastauksia...
  6. Lällällää, Jumala ei heitä isoa kiveä päälle! Juu, ihan oikeesti tällaista sain vanhalta isoäidiltäni kuulla. Muun muassa. Hänen Jumalansa oli kova rankaisemaan pahoista teoista, mutta vastarannan kiiskinä pidin oman uskoni. Ihan hyvä niin, sillä yksi alakoulun opettajakin oli todella ankaran Jumalan fani. Kolmas kurinpalauttaja oli rippikoulun fanaattinen pappi, mutta kohdallani ihan turhaan. Silloin näin myös sen, että hurmoshenkiset hallelujat eivät nappaa. Näillä on menty ja näissä pysytty, vaikka uteliasuus eri tavoin uskomiseen on aina säilynyt.
  7. Olen todellakin ollut kovapäinen tyttö. Kasvattihan minua vanhempien ja isovanhempien lisäksi murrosikäiset sisarukset, siis pakko olla. Kiltiksi olen ryhtynyt vasta koulussa ja töissä, siellä sitten liikaakin. Mutta uskon, että tämä napakkuus sisälläni on pelastanut minut monelta ylilyönniltä tai ainakin antanut voimaa äänestää jaloillaan. Äitini sanoi aikoinaan, että sinä et saa miestä koskaan tuolla luonteella (lue: nuori feministi). Väärässä oli. Sain oikeastaan useammankin, mutta aikamoista elämänkoulua sen myötä.
  8. Nyt lähden aktiiviseen vapaapäivän viettoon, joka sisältää hautausmaakäynnit, orvokit, kummin tervehdyksen, pizzaa sekä tanssinäytöksen katsomisen. Siskon seurassa koko päivä.

15 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo nukahtamisrituaali. Taidanpa kopioida tämän omaan blogiini (jos keksin tarpeeksi "paljastuksia").

Delilah kirjoitti...

On mukava tutustua Sinuun lisää näiden totuuksien kautta. Maalaistalon lapset joutuivat tekemään töitä aikuisten kanssa, mkutta olisin suonut, että lukemis-, kirjoittamis- ja piirtämisharrastuksesi olisivat saaneet myönteistä hyväksyntää. Minäkin muistan ne lapsuuden aikaiset porkkanaharvennukset. Ja muistan ne ihanat makeat pienet porkkanat , joita vähän huljutettiin vedessä ja rouskuteltiin kuin parhaitakin makeisia.

anja kirjoitti...

Sinä ihana nainen, oman tiesi kulkija! Oli mukava lukea tunnustuksiasi. Elämä kantaa ja erilaisuus on aina rikkautta. Porkkanarivien harventajia ja lypsäjiä tarvitaan, mutta kaikkien ei todellakaan tarvitse niistä pitää.

Mama Rosie kirjoitti...

Syviä tunnustuksia. Mielenkiintoista, että myös minun äitini on sanonut minulle, etten saa ikinä itselleni miestä tällä luonteella. En ollut sinun laillasi oman tien kulkija, vaan liian herkkä, tempperamenttinen ja voimakas tunneilmaisussa.

Olisinpa minäkin osannut nuoruudessani pitää puoliani, edes äänestää jaloillani, hyväksynnän tarve ylitti aina "omanarvontunnon".

Kiitos ihanasta blogistasi!

Rosie

Mk kirjoitti...

Porkkanaa onkin tainnut harventaa aikoinaan moni muukin.
Lanttu vielä menetteli, mutta serkkuja, jotka konttasivat läpi loputtoman pitkiä sokerijuurikasrivejä, kyllä kävi sääliksi.

Meillä onneksi taas kannustettiin lukemaan, äiti oli siirtynyt palkanlaskijasta emännäksi joten tiesi myös kevyemmän työn edut.

Mielenkiintoiset vastaukset, miten väärässä (me) äidit joskus ovatkaan!

Pilviharso kirjoitti...

Helena,
näitä paljastuksia näyttää riittävän, kun lähtee tarpeeksi kaukaa muistelemaan.

Delilah, Toisaalta meillä kyllä luettiinkin, mutta se taisi vanhemmille olla vasta sitä pyhäpäivän hommaa. Pikkuporkkanoista: ahneuksissani yksi vuosi söin niitä suoraan maasta vain hihansuuhun pyyhkien. Seurauksella, että sain ihottumaa suupieliin. Sinä Delilah et kirjoita itse blogia?

Anja, niin just. Homma on joskus vaan hoidettava, työt tehtävä, vaikkei niistä pitäisi. Ehkä maalla oppi sitä vastuullisuutta ja kortensa kekoon laittamista.

Mama Rosie, kiitos itsellesi palautteesta. Vaikka olet herkkä, sinulla on voimakas tunneilmaisu, eikös siinäkin ole kaksi puolta?

Mk, Pitää vielä vanhempia puolustaa, sillä töitä joutuivat vaan tekemään ja lapset siinä firmassa/farmissa joutuivat tietenkin hommiin mukaan. Kyllä he (vanhempani) olivat myös lukuihmisiä ja sain ihan oppikouluun mennä, mutta arjessa sitä ei vaan oikein sopinut harrastella.

Hallatar kirjoitti...

<3

Pilviharso kirjoitti...

Hei kaikki ja lisäksi Una,
Hämmästyksekseni huomaan, että aiemmin lähettämin kommentti on kadonnut ja ainakin Unan tervehdys kokonaan. Mutta kiitos kommenteistanne. Sen verran vielä selvennän tunnustuksiani, että toki koko perheeni oli ahkeria lukijoita itsekin - mutta pyhäpäivinä, herkkuina. Minä kun olisin ollut nenä kirjassa ja kynä kädessä joka välissä.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Pilviharso, olen uusi lukijasi ja olen lukenut vanhoja tekstejäsi.

Kyyneleet virtaavat poskillani.
Olen niin surullinen puolestasi!
Voin vainkuvitella tuskasi.

Lähetän sinulle halauksen ja rukoilen sinulle voimia♥

Pilviharso kirjoitti...

Irmastiina, kiitos kommentistasi ja tervetuloa lukijakseni.

maiju kirjoitti...

Hei Pilviharso, kiitos kun tulit lukijakseni Männikölle. Tule myös sinulle lukijaksi. Siulla on paljon asiaa blogissasi, elämää olet kokenut rankallakin kädellä. Tukekaamme me toisiamme :)

kaisu marjatta kirjoitti...

Wau! Olipa upeasti kirjoitettu tarina.. Osan lapsuusajan muistoistasi tunnistin heti. Olet synnynnäinen kirjoittaja osaat luoda tunnelman ja imua tarinaan.. Tästä tarinasta annan lisäksi sydämellisen kiitoksen.. ja halit päälle.. kahta älä vaihda elämässäsi toinen on kirjoittaminen ja toinen on muistot. Sellaisena kuin ne kulloinkin tulevat. Kipujen kautta ihmisestä kasvaa todella elävä.. hieno kirjoitus..

Isä kirjoitti...

Lämpöisiä ja paljaita muistoja. Kirjoitat ne niin hyvin, että porkkanapenkin haistaa...

Mummo kirjoitti...

Hei Pilviharso, kiitos, kun seuraat blogiani. Tykkään tavasti suhtautua elämään.

Pilviharso kirjoitti...

Maiju, kiva tutustua!

Aikatherine, kiitos palautteesta, nöyrästi. Sitä kun täällä (ja muualla) lukee niin paljon, ei omian sanoituksiaan edes arvosta.

Isä, kiitos myös.

Mummo, tapaamisiin!