torstai 26. toukokuuta 2011

Odotus ja rajaus

Tänään olen kuullut sekä erityisen hyviä että erityisen huonoja uutisia. Nuori ihminen pääsee elämässään eteenpäin, kohti uusia tuulia. Vastaavasti taas ikäiseni ihminen on jälleen törmännyt seinään taistellessaan vakavan sairauden tuulimyllyjä vastaan. Tätähän se elämä on, laaksoja, huippuja, niiden alituista vuorottelua.

Olin itse menossa zumbaamaan, mutta kuuntelin kehoani: kurkku on vähän kipeä enkä halua riskeerata. Piiiitkästä aikaa olemme menossa viikonlopuksi ystävien luo toiselle puolelle Suomea. Olen monasti huomannut, että pienikin flunssan alku saa vain vauhtia kovasta liikunnasta eli tulee herkemmin päälle. Siispä tänään päänsärkyisen tuhnuiseen olooni otan mieluummin roimasti valkosipulia ja pientä hissutteluiltahommaa.

Kiitos muutes edellisen postaukseni vilkkaasta kommentoinnista. Vielä tähdennän kirjoittamiseni rajauksista: Itsestäni kerron mitä kerron, mutta läheiset - suku ja ystävät - rajaan liian henkilökohtaisella tasolla pois. Hmmm... no, TalonMiehen taidatte kohta kaikki tuntea, jos vastaan tulisi. Mutta sekin on hänen luvallaan. Kun Poikani eli, en voinut mitenkään mennä hänen yksityisyyttään purkamaan ja parkua liian suureen ääneen huoltani. Sitten hänen kuoleman jälkeen meni pitkään, ennenkuin kuolinsyyt ym. selvisivät ja vasta nyt alan olla valmis kirjoittamaan asiasta, epäkohdista, hänen elämästään ja kuolemastaan ja eritoten omasta surustani. Muuallakin olen jo kirjoittanut, omalla nimelläni.

5 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Kiitos tästä ja edellisestä postauksestasi. Voimia jokaiselle päivällesi, sanotaanhan että oman lapsen kuolemasta ei koskaan pääse yli. Ehkä hyvä ettei pääsekään. Halit joka tapauksessa.

hanne virtauksesta kirjoitti...

Minä myös kiitän tästä ja edellisestä postauksestasi..
Olen useasti miettinyt häntä ja sinua..

Koskaan ei nuo asiat unohdu..ehkä muuttavat muotoaan mutta aina ne ovat osa sinua..

Ihanaa valoisaa kesää halauskin ♥

Irmastiina kirjoitti...

Pilviharso, jokainen kerttoo sen minkä itse haluaa kertoa.

On ymmärrettävää, että kaikkea ei halua kertoa.

Itse kerroin mieheni sairaudesta, hänen luvallaan, ja sain kyllä niin paljon voimaa, kaikista kannustavista kommenteista.
Nyt olen taas vähemmän tästä asiasta kirjoittanut, kun tuntuu, että riittää, kun yksin asiaa pohdin ja pelkään tulevaa, jotenkin tänne kirjoittelu on sellainen "henkireikä".
Ymmärrät varmasti mitä tarkoitn.

anja kirjoitti...

Näinhän se on, vain kaipaus, ei unohdusta. Olet rohkea avatessasi suruasi. Minä en siihen vieläkään pysty. Lämmin halaus sinulle, Pilviharso.

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommenteistanne! Irmastiina kirjoitti "henkireiästä" ja sitä tällainen jakaminen myös on. Jo kirjoittaminen sinänsä on purkua, saati että siihen saa jotakin vastakaikukua. Jaksuja ja hyvää kesäpäivää teille kaikille!