perjantai 20. toukokuuta 2011

Pilviharso rakoilee

Harson raotusta. Olen lähes fanaattisesti pysynyt kaapissa suuren suruni kanssa, vaikka livenä olen sanonut kysyjille niinkuin se on - tosin sen selvyyden mukaan, mikä itselläni kulloinkin on ollut. Koska olen edesmenneen Lapsen isän kanssa jo yhteisrintamassa toiminut ja tätä nimimerkkiblogianikin eteenpäin tuttaville jaellut, lienee aika kertoa jotakin enemmän. Pilviharson puolella on ollut helppo purkaa paniikkia, huolta ja sitten surua äidin kannalta. Ekologisuus on nyt tarkastettu ja punnittu, tulkoon siis tässä sanotuksi ainakin tämä:

Lapseni oli Poika 20+, joka kuoli tapaturmaisesti kaverien luona. Kuolinsyyhyn tuli lisäselvyyttä vasta vuosi kuoleman jälkeen - niin kauan saimme kuolinsyytä odottaa (ja kerjätä sitä kolme kertaa läänistä). Taustalla ketju: työuupumus - masennus - lääkkeitä runsaasti, muttei terapia-apua - ko. lääkkeiden vieroitusta - kuntoutukseen odotusta - kuntoutus - kuntoukseen odotusta - äkkikuolema.

Tämä blogi ei ole ollut itseni kannustusblogi, muttei mikään oksennusblogikaan. Tämä on vaan niin faktaa äidin huolesta ja surusta, että vaikka kuinka näitäkin sanoja tässä punnitsen, voiko näitä miten oikein asettaa, niin tästä asiasta ei vaan kaunista saa. Poikani kuoli, hän on kuollut. Hän kärsi ennen kuolemaansa henkisesti, mutta fyysisiä sydänperäisiä vaivojaan emme voineet myöskään tietää ja estää. Syitä, miksi oli kuoltava, on etsitty ja kaivettu sekä peilistä että ulkopuolelta eikä silti yhtään yksittäistä syytä näin isoon asiaan voi olla.

Rakkaan Poikani piti vain lähteä, muuttua hengeksi ilman rajoja. Ennen hän tuli syömään lihapullia ja halasi minua kömpelöin nuoren miehen elkein. Nyt hän tulee henkenä, kertoo asiansa suoraan "linjoja pitkin" ja ympäröi minut rajattomalla rakkaudellaan. Päässäni soi nyt PMMP:n Lautturi, sillä se kuului radiossa äsken kun ajoin kotiin. Ikävä on kova eikä se lakkaa minulta koko elinaikanani.

Näinkin voi kuulkaas elää - kun on ihan pakko.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaksamista!
Voimahalaus!
arjalta

Anonyymi kirjoitti...

Toinen voimahalaus täältä.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi Pilviharso..... haluaisin auttaa sinua suuressa surussasi, mutta tiedän, että vaikka olisit tässä vierelläni, en mitään voisi.
En voisi muuta, kuin ottaa sinut syliini, halata ja heijata, kuin pientä lasta.

Minä uskon, että tapaat vielä lapsesi, sitten joskus, kun sinun aikasi koittaa.

Mikä maailmaa nykyisin vaivaa, kun nuoret eivät saa apua, vaikka sitä kipeästi tarvitsisivat?

Rukoilen sinulle voimia.

Oikein aurikoista ja lämmintä viikonloppua sinulle ystäväni.♥

Susa kirjoitti...

Kiitos jakamisesta ♥

Sen voi itse vain äitinä näin kuvitella, mikä kauhea loputon suru se oman lapsen menetys onkaan. Ehkä vuodet tuovat iloa ja lohtua ajan myötä, mutta ikävä ei varmasti koskaan katoa.

Kuitenkin toivon sinulle voimia ja rauhaa sisimpääsi!

karhurannanesa kirjoitti...

Sanoo paljon toi : Näinkin voi kuulkaas elää - kun on ihan pakko.

Siinä kuitenkin on tiettyä hyväksymistä. Hyväksyy sen mikä on. Hyväksyntää tarvitsee lopulta vain siellä missä ei ole mitään hyväksyttävää.

Valo on aina luonasi.

Titti kirjoitti...

Samat mietteet minulla, -Poikani kuoli -ja hän on kuollut...
Yritän opetella elämään tämän asian kanssa,
-mutta helppoa se ei ole!!
Ja tuo kirjoituksesi loppu; "Näinkin voi kuulkaas elää -kun on ihan pakko"....
Emmehän me haluaisi elää näin, -mutta kun on pakko!!
Lämmin halaus Sinulle!

A kirjoitti...

Voi Pilviharso: et ole yksin surusi kanssa, meitä on monta saman kokenutta...

Aika auttaa pahimman yli, jos jaksat työstää suruasi etkä upota siihen. Se voi olla vaarallista.

Minun poikani kuolemasta tuli jo 19 vuotta. Se aika otti minusta paljon, mutta en sentään itse kuollut, vaikka olisi voinut niinkin käydä;/

Kaikkea hyvää sinulle, Pilviharso<3

SeijaTuulikki kirjoitti...

Kaikenkattava Rakkaus - halaus Sinulle Pilviharso :)

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärrän sua kyllä. Mulla on jo aikuinen poika, jonka ongelmat kuulostaa jokseenkin samoilta, jonka kanssa olen käynyt lääkäreissä ja yrittänyt etsiä apua. Kauan olen pelännyt, selviääkö poika ja useamman kerran on lähtö ollut lähellä. Ambulanssia on tarvittu. Kauheinta on, kun joskus tulee mieleen pahimmilla hetkillä että menisi jo, niin ratkeaisi tämä asia. Tieysti se on vain heikon hetken ajatus, joka ei ole tosi.
Olen tässä anonyyminä, vaikka blogituttuja ollaankin. En halua,että kukaan tuttu tunnistaa.

Mama Rosie kirjoitti...

Suuri on surusi, suuri myös rakkautesi. Vielä suurempi on voimasi jatkaa kulkuasi eteenpäin mukana suuri suru ja suuri rakkaus.

Toivon sinulle lisää voimia ja jaksamista.

Rosie

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin alleviivaan tuon lauseen, minkä "e" myöskin jo lainasi.

Halaus Pilviharso!
-junika-

Anonyymi kirjoitti...

"Näinkin voi kuulkaas elää - kun on ihan pakko."
Voi kuinka totta...
Minulla on kaksi rakasta lasta (vielä), kumpikin on sairastunut psyykkisesti. Elän ja olen elänyt yli 10 vuotta, peläten "juuri sen puhelinsoiton" tulevan, toivonut kaiken muuttuvan hyväksi.
Jaksamisia sinulle Pilviharso.

Mk kirjoitti...

Jäin miettimään sanojasi, määrittelyäsi mikä blogisi on.
Eikä parempaa sanaa varmaan löydykään kuin faktaa.
Niin kipeän totista totta, myös monelle meistä rinnallasi kulkijoista.
Ja jos kirjoittaminen auttaa taas hetken eteenpäin on blogi täyttänyt tarkoituksensa.

Itse päätin kirjoittaa alusta alkaen avoimesti, jo siitäkin syystä että vaikeneminen koitui poikani kohtaloksi.
Sanat ja tunteet joita hän ei osannut purkaa mitenkään ulos.

Halaus sinulle!

Mimosa kirjoitti...

En taaskaan löydä sanoja. Mutta kyllä Sinä tiedät. <3

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos kaikille teille yhteisesti! Olen niin halattu ja kannateltu, että sen tuntee! Tällaisia lukiessaan tietää ja tuntee lämpimien ajatusten ja rukousten voiman, voi luottaa elämän kantamiseen. Nöyrin kiitokseni teille.

Ja teille kaikille, kenellä on hurjat ja huolestuttavat tilanteeet kesken: Lähetän teille takaisin valon ja rakkauden ajatuksia, tukea kullekin omaan kohtaanne.

Liplatus kirjoitti...

Sydämeni rukouksen lähetän Sinulle voimaksi.

Sanasi: "Näinkin voi kuulkaas elää - kun on ihan pakko."
Noin se on.
Ensin on hetki kerrallaan selvitä surussa. Aikaa myöten jaksaa ajatella päivästä päivään.
Jokaisella Meillä on omanlaiset keinot voimaksi jaksamiseen.

Pilviharso kirjoitti...

Liplatus, kiitos sydämesi rukouksesta ja käynnistästi! Sinulla on kaunis blogi, mutta minulla on hidas kone avaamaan kaikkea sitä kauneutta.

Anonyymi kirjoitti...

Olen tuuminut ja pohtinut. Vaikka asiasta ei saa kaunista, niin kirjoitat siitä kauniisti. Joskus tuntuu kuin teille olisi joku suuri tehtävä annettu, jonka on tarkoitus toteutua näin. t.miina

Aura Illumina kirjoitti...

Voi miten koskettava, aito ja surullisen kaunis kirjoitus. Arvostan kovasti asennettasi, sitä että koetaan tunteet sydänjuuria myöten, mutta jotenkin tunnut olevan sinut tapahtuneen kanssa. En kuule tekstistäsi sitä katkeruutta ja syyttämistä, mitä monesti rakkaan (erityisesti lapsen) menettämiseen liittyy. Et ole menettänyt rakkauttasi. Se on kaunista.

Pilviharso kirjoitti...

Miina, asian tehtäväluonne on mielessäni myös. Ehkä se sinällään auttaa jaksamaan, kun ajattelee, että meidät on jotenkin nippa nappa mitoitettu tämä läpi menemään. Loppuun asti. Loppuuni asti.

Aura, kiitos kauniista kommentistasi. Myös äidistäni sanottiin joskus, että vaikka hänelle tapahtui hirveitä asioita, hän ei koskaan menettänyt kykyään rakastaa. Kiitos, kiitos...

Leena Lumi kirjoitti...

Osanottoni♥

On allain avaruus ja
tähtipolku kauas vie.
On toinen maailma,
on hämärän tie.
On tähtiaika uus ja
taivaansini määränpää,
kun pilven portaisiin
vain kevyt jälki jää.

- H.Blake - (suomennos T. Sammalkorpi)