sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kuvahaaste


Illusiah kierrätti haasteen, jossa otetaan neljännen albumin neljäs kuva, julkaistaan se ja kerrotaan siitä. Oikaisin vähän, enkä lähtenyt kaivelemaan paperikansioita. Oikaisin myös siinä, etten ottanut lärpäkettäkään (en tiedä, mikä tuo koneen näköinen, huriseva otus on, joka kiinnitetään tähän koneeseen ja sieltä löytyy vanhat digikuvat), vaan pokkana tämän uuden koneen neljännen kuvakansion. Sattui somasti Barcelona 11/2010, mutta neljäs kuva... hmm. olisi Barcelonasta parempaakin näytettävää ollut.

Mutta näin vehmas näky oli hotellimme ikkunasta, pieni puisto kuin verho. Ei uskoisi, että olimme sen kuusi päivää keskellä kaupunkia, yliopiston vieressä, lähellä La Ramblasin pohjoispäätä. En ole täällä blogissa matkastani kertonut, mutta oman kokemuksemme perusteella suosittelen sitä lämpimästi. Marraskuussa oli hienot, kuivat syksyiset ilmat, jaksoi hyvin marhata katsomassa kaikkea huikeaa. Ja katsomista riitti! Suurimman vaikutuksen teki La Sagrada Familia kirkko. Jollette ole sitä nähneet/kokeneet, niin googlatkaa kuvia ja kuvitelkaa, miltä tuntuu sen vieressä ulkopuolella tai sisällä. Olimme TalonMiehen kanssa mykistyneitä ja hyvin hartaassa mielentilassa siellä hipsiessämme.

TalonMies on muutes tällä hetkellä työmatkalla Portugalin huhtikuussa. Siellä olisi nyt hieno ilma, suorastaan helleaalto, mutta herra painaa töitä kaiket valoisat ajat. Eilen ilmeni, ettei vapaapäivää, edes puolikasta, ole tiedossa. Tuo ei ole tervettä, sanoin hänelle ja TalonMies lupasi kertoa kotisuomen terkut muillekin raatajille.

Näihin eurooppalaisiin tunnelmiin päättyy tämä meemi.

Ai niin: Ottakaa mukaan tämän, ken haluaa!

4 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Mukava kuvaus, kiitos!

anja kirjoitti...

Ah Portugalin huhtikuu! Kiva tarina.

kaisu marjatta kirjoitti...

<en ole käynyt Portugalissa..Espanjassa kyllä. Vieläköhän pitäisi käydä tuollakin, se on Atlantin rannalla ja mitä neti kautta kuvia näkee kaunista on.
Kiva kertomus . Houkutteleva kehoitus mennä eikä meinata.. Kiitos postauksesta ja vierailusta kiva kun jätit käyntikortin.

Pilviharso kirjoitti...

Villiviini, Anja ja Aikatherine
Kiitos kommenteistanne!