perjantai 22. huhtikuuta 2011

Valivali kevät tuli

Keinun juuri nyt riittämättömyyden ja levollisen kotona olemisen tunteen kiikkulaudalla. Olen ollut tänä talvena ahkera, siis töissäni. Olen mennyt, tehnyt, kohdannut ihmisiä, istunut toimistossa ja selvittänyt paperityöt. Kotini on ollut kääntymispaikka, joka on odottanut emäntää (ja isäntääkin). Hektisten viikkojen jälkeen teimme päätöksen, että emme lähde a) tällä viikolla ystävien kanssa Lappiin b) nyt pääsiäisenä ystävien luo toiselle puolelle Suomea. Tarvitsemme kotona olemista, toistemme tapaamista. Eikä yhtään vähäisempänä: koti tarvitsee meitä.

Olen seissyt pari tuntia keittiössä silittäen verhoja ja puhdasta pyykkiä - huh, kylläpä niitä on kertynytkin. Oikeesti pidän silittämisestä ja äänikirja on siinä oiva apu, mutta nyt jalat ovat väsyneet kivilattialla seisomisesta. Silittäessäni en voinut olla näkemättää keittiön kaapin ovia, tahroja tiskikoneen helmassa ja vähän kaikkialla näkyvää pölykerrosta. Tiedostin samalla kaappien sisälmykset ja niiden epäjärjestyksen. Kun verensokeri alkoi laskea ja pyykkikone lauloi talvivaatetta, muistin myös vaatekaappien räjähtävät sisukset. Paistoin välillä pekonia ja munia appeeksi ja jatkoin, mutta nyt huilin näitä jalkojani ja rupattelen teille.

Tarkoitus olisi lähteä ulos - vihdoinkin, sillä kroppa huutaa happea - rapsuttamaan vielä lumen valtaamaa pihaa joistakin pälvikohdistaan. Mutta kun - piru vie - vanha ei vaan jaksa ihan heti.

Eniten tässä pysähdyin miettimään kuitenkin sitä, että riittääkö muilla aika kaikkeen: toimivaan ja täyteläiseen työelämäarkeen, siistiin kotiin siivottuine kaappeineen jne.? Sisustamisesta puhumattakaan. Minusta tuntuu, että tehtävälistani vain kasvaa enkä ehdi kuin priorisoida ne tärkeimmät. Miksen minä pysty näistä lukemattomista kotitöistä nauttimaan?

Lienee eka kerta, kun näitä täällä blogissani tuskailen, mutta kaikkeen en näköjään repeä minäkään. Nyt tuntuu, että tämän kokoisen kodin ja tontin hoitamiseen voisi palkata kokopäiväisen sisäkön ja puutarhurin.

Äh, valitan vaan siksi, että tiedän aina olleeni tässä ristiriitainen: pidän siististä ja puhtaasta, mutta inhoan siivoamista. Kun luen kauniita blogeja ja selailen lehtiä, saan sen käsityksen, ettei minunlaisia juuri ole. Muut taitavat tyynesti houmingin ja elämä on yhtä ratulaa.

Täällä ei nyt ole. Terveisin kiukkupää.

13 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kohtuudella kaikkea...
Itsekin heräsin kaappieni sisällön runsauteen, sotkuisuuteen..
saisinko siivottua, heitettyä menemään turhat...
nyt keväällä?

ihanaa pääsiäisen aikaa..
lepäilkäämme =9

Mk kirjoitti...

Voi kuule, et todellakaan ole ainoa joka tuommoisia miettii.
Pitkän pähkäilyn tuloksena olemme sisarteni kanssa päätyneet siihen tulokseen että meidän geeneissämme ei kerta kaikkiaan ole täydellisen kotihengettären perimää.
Vielä nuo kotityöt joten kuten menevät (kunhan kukaan ei vain avaa kaappejani vieraiden nähden!), mutta miten ihmeessä niiden jälkeen jaksaa ja ehtii vielä harrastaa monenlaista ja hoitaa itseään?
En minäkään tykkää siivoamisesta, mutta inhoan sotkuista kotia.
Ja koirien takia on pakko vain siivota usein.

Aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä!

Liisa kirjoitti...

Henkilökuntaa sopisi olla täälläkin, mutta tein tietoisen valinnan olla kutsumatta vieraita ja katsoa kaiken siivoamattoman ja sisustamattoman ohi. Ihminen voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan, joten ilman reipasta piikaa ja renkiä ei mahdottomia voi odottaa.

Rentoa pääsiäisjuhlaa sinullekin!

Tiina kirjoitti...

Pilviharso,
kun minäkin joskus satun selailemaan "täydellisten ihmisten täydellisiä koteja"-blogeja, niin ei kauaa mene, kun ahdistus nostaa päätään. Silloin on kiireesti vaihdettava kanavaa.

En yksinkertaisesti ymmärrä, miten joillakin riittää energiaa tuunata kotia, harrastaa vaikka mitä, järjestää monen ruokalajin illallisia jne. Siihen luultavasti tarvitaan ihan omanlaisensa luonne... :/

Onneksi itse saan tehdä tai olla tekemättä omassa valtakunnassani miten haluan kenenkään siihen puuttumatta.
Ihanaa lukea, että täällä on muitakin "taviksia".

tinttarus kirjoitti...

Voi, täällä nyökkäillen luen rivejäsi.
Ovat harhaa ne ikisiistit ja täydelliset huushollit:)
Kun pihassa saa paikat ojoon, on lapset mellastaneet sisätilat siivouskuntoon. Kun sisällä säihkyy, ovat pistelleet pihamaalle leviäksi jos vaikka mitä.

Älä näännytä itseäsi, äläkä soimaa. Elämästä pitää nauttia ja seisahtaakin välillä!

Iloa pysähtymisellenne!

Anonyymi kirjoitti...

ELän nyt hetkiä, jotka koit kaksi vuotta sitten. Aikuinen lapseni kuoli äkillisesti sunnuntaina. Ikävällä ja tuskalla ei ole määrää.
Etsin louhtua netistä ja löysin tänne. Yritän myöhemmin lukea eteenpäin. Nyt jaksoin vain ensimmäiset tekstisi lapsesi menettämisen jälkeen.
Kiitos kirjoituksesta - yritän uskoa jaksavani. Eksynyt äiti.

Delilah kirjoitti...

Voimia Sinulle, Anonyymi. Tuntuu vaikealta löytää lohduttavia sanoja. Sen tiedän, että niin suuri kuin tuska nyt onkin, se joskus hiljenee. Kaipaus jää jäljelle. Uskon myös, että ihmisen elämän pituus on ennalta määrätty ja se täyttyy, vaikka jälkeen jääneistä tuntuisi, että se päättyi kesken.

Pilviharso: Tunnustan, että laitan tärkeysjärjestyksessä monta asiaa ennen siivousta. Toki ihan oman viihtymisen takia on pakko silloin tällöin siivota, mutta paljon mieluummin luen tai lähden vaikkapa taidenäyttelyyn tai lenkille luontoon. Liioista tavaroista olisi vapauttavaa luopua. Jospas alkaisi ensiksi vaikka vaatehuoneesta.

Pilviharso kirjoitti...

Eksynyt äiti, vastaan nyt sinulle ja muille myöhemmin.

Annan ajatuksilleni ja myötätunnolleni nyt valon hahmon ja lähetän sinulle ison, voimakkaan valopallon. Suojaksesi, voimaksesi, jaksaaksesi hengittää ja kestääksesi sen, mikä kestettävä on. Sydän itkee kanssasi ja samalla jakaa sitä taakkaa, miltä et nyt ihmisenä pääse pakoon. Usko kuitenkin minua - ja meitä muita lapsen menettäneitä - että meidän jäljelle jäävien elämän kuuluu vain jatkua ja siksi sitä voimaa tulee vaikka muru kerrallaan. Itke ja sure, sillä se on sinun rankkaa työtäsi nyt. Hyvä, että löysit blogini ja jos joskus haluat, kirjoita sähköpostiin. (((Halaan)))

marjamatilda kirjoitti...

Tuttua juttua! Kevät aina tekee itsekullekin riittämättömyyden tunteen, sille vaan ei voi mitään.
Lähdetään ulos pihalle ja luontoon, siellä unohtuvat kotiaskareet ja muutamat tahrat ovissa.
Aurinkoisia Pääsiäispyhiä!

Mk kirjoitti...

Eksynyt äiti, lämmin osanottoni sinulle.
Saman kokeneena lähetän lämpimän halauksen ja toivon että jossain vaiheessa löydät hieman lohtua ja saat edes hetken levättyä.
Surun tie on raskas - muistoista aika rakentaa lohdutuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos teille. Tuska tulee aaltoina ja välillä on helpompia hetkiä erityisesti jos olen kuolleen lapseni asunnossa. Jotenkin hän on siellä läsnä helpottaa oloani. Puuhailen niitä näitä tiskaan, pyyhin pölyjä.

Sitten kun tulen taas omaan kotiini, tuska tulee takaisin ja suunnaton ikävä. Välillä uskon selviäväni, välillä eläminen eteenpäin tuntuu mahdottomalta.

Uskon itsekin, että elämä jatkuu muodossa tai toisessa. Tämä suruni ei helpota lapseni siirtymistä, mutta poiskaan en sitä juuri nyt saa.

Eksynyt äiti

aikatherine kirjoitti...

hei, sivullani oleva linkki ei ollut ihan oikein mutta sinulle on sivulla pieniä sanoja otsikolla yllätyksiä ja tunnustuksia viesti, käy hakemassa. ja onnea ja iloa arkeen sekä juhlaan, pistaa se risukasaankin..aurinko

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos vilkkaasta keskustelusta - hyvä, että aihe nappasi!

Eksynyt äiti, sinulle... Nuo aallot muistan hyvin ja nyt huomaan, ettei elämä - onneksi - enää yhtä voimakasta tsunamia ole. Samalla siinä oli mukana niitä pyhiä rauhan kokemuksia. Se, että nyt oikein valitan jotakin siivousjuttua, kertoo vain siitä, ettei arkielämässä suurempia murheita ole, ei toden totta. Voimia, voimia sinulle.

Hanne,
kohtuus tässäkin. Näin tehtiin. Levättiinkin.

MK, koiraperheessä on imuria näytettävä varmasti usein. Ja sama ristiriita siis tuttu.

Liisa, vaikka siis tietää, että rentona vaan, niin joskus näköjään törmää tähän. Terveen merrki, suppose.

Tiina, varmasti olet joutunut kääntämään kanavaa. Onneksi näin voi tehdä.

Tinttarus,
Ehkä tässä on se pointti myös, että aiemmin pystyin syyttelemään lapsia. Nyt ihan itteään ja se kiukuttaa.

Delilah, tuo lukemisasia kuulosti niin tutulta. Täytyy kirjoittaa tästä vielä erikseen.

Marjamatilda, ulkona olo itsessään jo voimaannuttaa. Kevät vain tuli niin vauhdilla, että sitä oikein säikähti, mitä lumen alta paljastui.

Aikatherine, kiitos haasteesta! Eikä täällä enää mitään risukasaa ole, purkaus vain oli.