lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kevät retkineen


Kevään alku on tuntunut nyt oikeastaan paremmalta kuin kolme edellistä, joihin mahtui ahdistusta, huolta, hätää, tuskaa, itkua, lohduttomuutta ja ikävää. Ikävä on edelleen, mutta aina helpompana tavallisessa arjessa. Tiukka muisto tai jokin asiayhteys tuo sen kirpeänä päälle, mutta kokemusta alkaa olla jo ns. selviämisestä. Tietää, että kaikki menee ohi, tämäkin tunne. Kuten elämä. Työssäni olen myös kohdannut ja käsitellyt nuoren ihmisen kuolemaa. Kaikenlaisia elämäntarinoita vaan on, kestosta ei ole etukäteistietoa.

Pääsiäisenä me sisarukset teimme metsäretken ja tämäkin tätsy katsasti eka kerran omien tiluksiensa rajat omilla jaloillaan. Totesin, että jotakin pysyvää olen saanut perintönä ja jotakin pysyvää jälkeeni jääköön, mistään tuottavuudesta ei valitettavasti tällä hetkellä voi puhua. Mutta tämän vanhan maapalan tahdon antaa eteenpäin kuten olen sen saanutkin. Sukupolvien kosketus oli jotenkin konkreettista seurueen tarpoessa keväisessä risukossa ja lopuksi juodessa eväskahvit.

Kohtasin metsässä väriläiskän, kuvassa näkyvän kevätkukan. Kuka tuntee tyypin?

10 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Voi, en tunne..
ihanaa Vappua sinulle, halauksin=)

anja kirjoitti...

Olet kohdannut kukkivan näsiän! Se on kaunis mutta myrkyllinen - tai marjat ainakin.
Uskon, että nautit metsäretkestänne. Myös minä olen siirtänyt perimäni maatilkun lapsilleni ja toki toivon, että he edelleenkin siirtävät sen omilleen. On nautinko tarpoa omassa metsässä risujen rasahdellessa ja hengittää raikasta metsän tuoksua.
Ainakin minua metsä lohduttaa kipeimmissä muistoissani, jotka onneksi - kuten sinullakin - vähitellen lientyvät. Vappuhalaus täältä sinulle, Pilviharso.

Mk kirjoitti...

Näsiäksi minäkin tuota luulisin.

Pari vuotta takaperin äitini halusi marjaan metsään jota hän oli aikoinaan hoitanut ja istuttanut.
Vasta siellä ymmärsin kuinka kipeältä hänestä oli tuntunut kun sisar erottuaan myi perimänsä tilan metsineen.

Maa ja metsä - jotain pysyvää kaiken myllerryksen ja muutoksen keskellä.
Ja kuinka paljon niiden eteen onkaan vuodatettu hikeä sukupolvien mittaan, ja kuinka monia esi-isiä ne ovatkaan ruokkineet.

Hyvää alkanutta toukokuuta!

Eija kirjoitti...

Tuttuja tuntoja:) ja :(. Kun erosin lasteni isästä kymmenisen vuotta sitten ja hän myi kotitilansa, jossa olimme asuneet yli 20 vuotta, niin kyllä kirpaisi! Erityisesti anoppiani, joka oli kovalla työllä tilan raivannut miehensä kanssa. Mutta elämä jatkuu ja nämä omaisuusasiat ovat kuitenkin sivuseikkoja kaiken muun rinnalla. Toki tärkeitä, jos perinteiden halutaan jatkuvan. Luonto kaikkinensa tuo kyllä lohtua suruun ja koti ja siihen liittyvä ympäristö tuo sitä pysyvyyttä, jota varmasti kaikki ajoittain kaipaamme suurien murheiden keskellä:)
Hyvää kevättä!

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos tervehdyksestä, Hanne!

Anja, Näsiä - aivan, netistä kun kuvaa katsoo, niin sama on. Ihan uusi tuttavuus minulle. Niin, metsä on kuin kirkko.

Mk, varmaan just tuo, että myllerrysten keskellä maa pysyy.

Eija, hyvää kevättä sinullekin! Luonto, koti, suku... tärkeitä kaikki.

Mimosa kirjoitti...

Mahtoi maistua kahvi hyvältä tuolla retkellänne :o)
Halaus sinulle Pilviharso!

Pilviharso kirjoitti...

Mimosa, ehdottomasti kyllä! Halit täältäkin!

Pilviharso kirjoitti...

Mimosa, halaus takaisin! Kahvi maistui:)

Helmi Nainen kirjoitti...

Näsiähän se siinä, niin kaunis mutta täyttä myrkkyä. Lohdullista kuulla, että kevät on taas hiukkasen "helpompi" sinulle!

Pilviharso kirjoitti...

Hymytyttö, Kumma tosiaan, etten ole aiemmin näitä huomannut tai sitten näsiällä on ihan omat paikkansa kasvaa.