perjantai 10. joulukuuta 2010

Perjantai toimistossa

Kun on aamuseitsemästä istunut tässä toimistossa (poislukien tunnin lumityöt - huom. vain 1/4 pihasta - ja ruokailun) ja tehnyt (rästi)töitä ahkerasti, niin onko suomaisten sananlaskujen mukaan laiska vai ahkera? Siis: " Laiska töitään luettelee" vs. "Ahkeruuden anna olla ystäväsi verraton"? Jälkimmäinen ei taida olla sananlasku, vaan laulu, jota äitini huumorimielessä ja samalla ärsyttävyyteen asti lauleskeli lohduttoman pitkällä porkkanamaalla. Sisällä kotona tietenkin piti "viedä mennessään ja tuoda tullessaan". Sitä neuvoa on tässä kaksikerroksisessa talossa joutunut toden totta noudattamaan. Portaat ovat muuten oivallinen muistipaikka, menevät ja tulevat, siitä ne vain hoituvat pois.

Joulu. Ei ole minun juttuni, boikottini jatkuu. Viime joulusta meni maku, pois lähtenyt Lapsi ei enää ollut mukana ja lapsenlapsia ei ole. En taatusti valmistele joulua muutoin kuin minimeillä. Olen jopa ajatellut, etten tänä vuonna lähetä ainuttakaan joulukorttia. En vaan jaksa sitä nyt. Silitän mieluummin ne pyykit, jotka odottavat tai teen oman työni tiettyjä kehitysjuttuja. Tai sitten tartun johonkin jo lainaamiini kirjoihin.

Olin Exän kanssa lopettamassa Lapsen perikunnan tilejä, kun pankin ei-tuttu virkailija lopuksi katsoi meitä ja kysyi, kuinka te olette jaksaneet. Siitä virisi keskustelu, jonka päätteeksi sanoimme hänelle lämpimät kiitokset kysymyksestä, uskalluksesta tulla papereiden ja numeroiden takaa lähelle, olemaan ihminen ihmiselle. Jäimme pankin ulkopuolelle hetkeksi miettimään. Usein empaattiseksi luulemamme ihminen tai jopa ystävä on kääntänyt meille selkänsä julmasti tai avuttomasti ja aivan vieras yhtäkkiä osaa olla siinä ihan kuin olisimme tavallisia ihmisiä. Sillä vaikka meille on tapahtunut se, mitä kaikki vanhemmat tässä maailmassa eniten kammoavat, niin silti me olemme vielä edelleen ihmisiä, jopa paljolti samoja kuin ennen, vaikka uudella tiellä.

Kävellessäni autolle tunsin tietyistä syistä onnellisuutta, eihän juuri nyt ollut kenestäkään akuuttia hätää. Oivalsin terävästi, että tämän onnellisemmaksi en voi tulla koskaan, sillä kainalossani kannan kuitenkin suurta surua ja ikävää, jota ei aika ei tule poistamaan, monin tavoin lieventämään ehkä.

Hyvää viikonvaihdetta!

9 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Samoin sinulle..

Ymmärrettävää..
Jopuluna kertaantuvat kaikki läheistemme poismenot, surut..
samalla kannamme koko ihmiskunnan yhteistä surua toisessa kainalossamme..

Villiviini kirjoitti...

Halit sinulle! Miten se menikään, että oikea sana oikealla hetkellä opn kuin kultajyvä. Tai ajatus aikakin siihen suuntaan. Hyvää viikonvaihdetta.

Mk kirjoitti...

Voi miten tuttuja ajatuksia ja kokemuksia taas kerran.

Boikottini rakoilee tänä vuonna, toin jo pienen kuusen rapun pieleen ulkovaloja varten.
Ja valokuvien viereen tein havuista ja kukista asetelman koriin.
Tällainen joulu on surullinen, ja silti jotenkin vapauttava.
Voi rauhassa kuunnella itseään ja keskittyä vain siihen mikä hyvältä tuntuu.
Sellaisiakin asioita on paljon!

Lempeää ja levollista joulun alusaikaa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Minä kyllä aijon viettää edelleenkin joulua, mutta karsin siitä kaiken pakon pois. Joulu merkitsee minulle jatkossa ennenkaikkea mahdollisuutta hiljentymiseen (koska hälinä ja suorittaminen ympärillä lakkaa edes hetkeksi). Kuten sinulla, minullakin joulusta puuttuu nyt jotain oleellista, enkä tiedä, voinko enää saavuttaa sitä mukavinta joulutunnetta.

On ihana, että papereiden takaa löytyy ihmisiä. Minä olen kokenut vähän samanlaisia joissain virastoissa.

Meillä on valtava vastuu kohdatessamme ihmisiä, joita kriisi on koskettanut vastikään. Ylipäätään pitäisi muistaa, että sanoilla voi olla todella kauaskantoisia vaikutuksia.

Valoa pimeyden keskelle,

junika

Leila Anipuro kirjoitti...

Onneksi on ihmisiä, joilla on sydän mukana myös työssä. Niin monilla se on arjessa kateissa, piilossa, kätkettynä.

Ajatuksissani tänään, yhdistyksen joulujuhlassa, sinä, Lapsesi.

Kynttilänvaloa viikonloppuusi <3

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen aikoinani menettänyt hyvin läheisen ihmisen (en kuitenkaan lastani, en tiedä miten siitä seliväisin), mutta yhtä läheisen kuin esim. sisko voisi olla. Toipuminen kesti, otti aikaa...nieli sitä kaksi vuotta. Kunnes antoi luvan hengittää, nauraa...ja olla.

Mutta silloin sanoin..ei ole oikeita eikä vääriä sanoja menettäneelle, on vain sanoja.
Suurinta uskallusta ulkopuoliselta ja läheiseltäkin vaatii tulla lähelle...uskaltaa kohdata toisen tuska, pelkäämättä että pahentaa sitä sanoillaan enempää.
Itse ajattelin silloin, että läheiset eivät uskalla ottaa puheeksi, pelkäsivät satuttavansa mua...mutta näin ei ollut.

Olen iloinen tuosta pankkivirkailijasta kohdallanne, ihminen ihmiselle.

Ihanaa talvea, ja kaikkea lämmintä.

Niina kirjoitti...

Portaat ovat minullekin paikka, jossa on tavarat odottavat siirtymistä paikasta toiseen.

Minulle oli vaikeaa tehdä päätös, etten lähetä joulukortteja tänä vuonna. Minulla yksinkertaisesti ei ole rahaa, kun kaikki rahat menivät puihin.

Enkelin siipi kirjoitti...

Kovasti voimia sinulle ja kaikille muille lapsensa menettäneille.

Löysin blogisi viime viikolla ja olen ehtinyt muutaman kirjoituksen siitä lukemaan. Kirjoitat niin kauniisti.

Meillä tulee nyt ensimmäinen joulu poikani poismenon jälkeen.

Joulun lämpöä ja valoa kaikille!

t. Enkelin siipi

Pilviharso kirjoitti...

Hanne,
Joulu, kollektiivinen lataus.

Villiviini,
Kultajyviä poimisin mieluiten.

Mk,
Hyvä että boikottisi rakoilee. Kyllä meilläkin varmaan leivotaan - myönnetään. Toisia varten. Itsekkyys, käpertyminen, yksinkertaistaminen = tunnistan.

Junika,
Sama hiljaisuuden tarve tunnistettavissa. Tuota jäin miettimään: henkilöt, jotka työssään joutuvat käsittelemään kuolleiden papereita omaisten kanssa.. saavatkohan he mitään koulutusta asiaan vai onko se vain siitä kiinni, mikä tyyppi on. Muistan kirkkoherranvirastosta naisen, joka ei yhtään vakuuttanut...

Leila,
Oih.. Elin viime vuotta uudelleen, sinä ja te siellä ja minä täällä!!

Sasaliini,
Siskon kuolema on varmasti kanssa just sen takia iso, kun on ikätoveri kutakuinkin. Ja niin läheinen, niin sama veri.

Niina,
Ihmisten on syytä ymmärtää rahattomuus, sillä aikamoista bisnestä kortteilu onkin.

Enkelin siipi,
Kiitos ja hyvä kun jätit viestin. Minulle voi myös kirjoittaa (kts sähköposti), jos niin tahdot. Voima teidän jouluunne, siihen ensimmäiseen tosierilaiseen.