sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Värejä vai harmaata?

Porukassa oli puhetta väreistä. Joskus valitsen tietyn värin siksi, että tuntuu siltä. Joskus taas värini on sen vuoksi, että tarvitsen sitä. Joskus jokin väri jää paitsioon, koska en voi pitää sitä.

Kun suru oli mustimmillaan, en havainnut, mitä laitoin päälleni. Kun järjestelin Lapseni hautajaisia järjestelin ja huomasin vasta jälkikäteen, että olin kulkenut oransseissa - minulle niin tyypillisissä väreissäni . Shokkivaiheen jälkeen havahduin asialle, enkä voinut sietää kirkkaita värejä, halusin kadota massaan. Mustassa kulkeminen tuntui luontevimmalta, sillä siitä ei suru muuksi muut. Kaipasin surunappia ja -harsoja, joilla olisin voinut ilmaista toisille, että nyt koskee ja lujaa, vain rohkeimmille on tilaa.

Vuosi sitten olin ihan harmaalla linjalla. Olin ystävän kanssa maaseutumarkkinoilla, jossa ostin muutaman vesivärityön. Kaikki ne kuvasivat huhtikuun harmaata aikaa, kun ei ole vielä kevät eikä enää talvi, sumua vain.

Tänä syksynä olen maalannut (siis minä ite!) paljon omilla tutuilla väreilläni. Eräs surutietään kulkeva ystäväni sanoi, että hän ei voi noin tehdä, ei ottaa käyttöön entisiä värejään. Minä mietin ja huomasin, että ei niin, että palaan entiseen väriini, vaan niin että TARVITSEN perusvärjejäni, jotta eheydyn ja voimaannun. Olen huomannut, että silloin tällöin olen ostanut jonkin terävän punaisen - kengät tai laukun - ihan vain voimakseni. Jo se, että kaipaan itseäni ja värejäni, on paljon.

Onnekseni syksyn ulkoinen harmaus sinällään ei ole minua koskaan ahdistanut. Minun vuoteni on aina alkanut syksystä kuin koululaisen, uutta toimintaa ja tekemistä jälleen kerran. Koko viikonlopun on ollut tuhnusää, mutta oman jaksamiseni määrittää kuitenkin sisäinen elämä ja vointini siinä.

Sisäisesti värikkään syksyn jatkoa ja voimia lukijoille!

6 kommenttia:

Leila Anipuro kirjoitti...

Onneksi meillä on värit! Itselleni syksy (harmaus, tihkusadepilvisyys)on tavallaan se vaihe, jolloin mieli halajaa muualle, aurinkoon. Kun ei ole ollut mahdollisuutta "paeta", niin on katsottava uusin silmin tätä syksy-vaihetta. Oi, värit silloin, kun ruska on parhaimmillaan, antavat voimaa! Ja harmauteen paras kotilääke on kynttilä. Sytytän niitä sinne ja tänne ja nautin. Ilman pimeyttä ei näe valoa.
Värien värähtelyssä on voimaa, suojaa, iloa, turvaa, lohdutusta ja rakkautta. Sanotaan myös, että se väri mitä vieroksumme, paljastaa, minkä chakran asioiden kanssa me olemme kenties jumissa.
Ja joskus jonkun värin vieroksuminen voi tulla menneistä elämistä.
Anna vaan värien palvella sinua! Intuitiosi kyllä kertoo, mitä tarvitset.
Kiitos universumille jokaisesta väristä ja värähtelystä <3

Mk kirjoitti...

Taas niin tuttuja ajatuksia.
Alkuun ei tosiaan jaksanut ajatella koko väriasiaa, eikä varsinkaan uusien vaatteiden ostoa.
Sitten tuli kausia jolloin etsi päälleen ja ympärilleen värejä - violetti oli minun värini pitkään.

Uskon myös tuohon värien tarpeeseen, tai voimaan.
Vihreää itse kaipaan.

Eija kirjoitti...

Tämä on tuttua! Kun ajatus taas alkoi kulkea...( ehkei aina vieläkään)aloin kaivata värejä, niin itselleni, kotiin kuin maalauksiin. Viime talvena päivitin puutarhablogiini jutut ja kuvat kaiksita väreistä. Se teki kyllä hyvää:) Olen saanut myös paljon voimaa maalaamisesta. Vedicart on minun menetelmäni. Uskomattomia asioita tulee sille värien ja kuvien kautta. Paljon lohtua:)Reilu vuosi sitten pidin muistonäyttelyn tyttärelleni.....

Hanna kirjoitti...

Hei! En muista millon olisin itkenyt näin paljon. Itken nytkin. Ja kohta. Aivan kuin olisin saanut surusi kannettavaksi. Täksi hetkeksi. Rukoilen sinulle voimaa. Kaikkeen. Ei meillä ole selityksiä eikä vastauksia. Vain Hän tietää ja siihen täytyy luottaa.
Olen kiitollinen, että jaat ajatuksesi täällä!
Kiitos! Hanna

Valkoisen Tilan Hanna kirjoitti...

Täytynee selventää se verran, että löysin blogisi kun kommentoin ed kerran. Itku tuli kun luin blogisi lähes lävitse.
Niin paljon surua.
En siin tihrustanut vain tämän postauksesi takia. Vaikka sekin oli koskettava ja asiaa.
Edelleen voimaa elämääsi toivon!
Hanna

Pilviharso kirjoitti...

Leila,
Eli vieroksumisväri... hmmm. tätä pitää myös miettiä... Päälläni vieroksun kaikkia kylmiä värejä ihan sen takia, etteivät ne sovi minulle. Niitä ei tule valittua paljon muutenkaan.

Mk,
Jännästi vuodenajatkin vaikuttaa. Esim. kevään vihreää ei osaa nyt kuvitellakaan, mutta tumma havu kyllä.

Eija, tuo vedicart kiinnostaa minua kovasti ja varmaan jossakin tilanteessa menen kurssille.

Hanna,
Kiitos kommenteistasi. Hyvä, että teksti kosketti - tosielämäänihän tämä. Kiitos myös rukouksesta ja kannattelusta, arvostan niitä suuresti. Sinulla on kauniit blogit!