Oliko se unta vai oliko se totta?

Kaipasin ja ikävöin taas Lastani, häntä joka selvitti jo elämänsä täällä ja palasi toiselle puolelle. Äksyilin mielessäni, kun ei ole tullut uniini pitkään aikaan, edes sinne, en ainakaan muista. Näin heti seuraavana yönä unen, jossa olin valtavan rakkauden voiman vallassa. Leijuin ilmassa selälläni ja sen merkitys oli kuulemma "luottamus" ja "elämä kantaa". Heräsin aamulla varhain tähän uneen, niin aikaisin, ettei vielä tarvinnut nousta kokonaan ylös. Olin vajoamassa takaisin unen horteeseen, kun Lapseni lomposteli sisään etuovesta, sieltä mistä aamuaurinko nousi ja valaisi asunnon oudolla valolla. Ehkä oudolla siksi, että vain kesäisin se sieltä paistaa ja silloinkin niin aikaisin, että nukumme yleensä silloin. Hän siis käveli sisään (lukitusta ovesta - ihan normaalia), tuli makuuhuoneeseen ja istahti vuoteeni vierelle. Silitti minun hiuksiani ja sanoi, että äiti, sinä se pärjäät, jos kuka, aivan varmasti pärjäät. Jotakin muutakin "puhuttiin", sitten hänen oli mentävä, jotakin tekemistä oli jossakin muualla. Kun hän käveli ulko-ovelle, kysyin, että miten sinä sitä kautta tulit. "No, kun oli niin kaunis aamu-aurinko", sanoi Lapseni ja lähti takaisin aamun valoa kohti.