perjantai 18. kesäkuuta 2010

Oliko se unta vai oliko se totta?

Kaipasin ja ikävöin taas Lastani, häntä joka selvitti jo elämänsä täällä ja palasi toiselle puolelle. Äksyilin mielessäni, kun ei ole tullut uniini pitkään aikaan, edes sinne, en ainakaan muista. Näin heti seuraavana yönä unen, jossa olin valtavan rakkauden voiman vallassa. Leijuin ilmassa selälläni ja sen merkitys oli kuulemma "luottamus" ja "elämä kantaa". Heräsin aamulla varhain tähän uneen, niin aikaisin, ettei vielä tarvinnut nousta kokonaan ylös. Olin vajoamassa takaisin unen horteeseen, kun Lapseni lomposteli sisään etuovesta, sieltä mistä aamuaurinko nousi ja valaisi asunnon oudolla valolla. Ehkä oudolla siksi, että vain kesäisin se sieltä paistaa ja silloinkin niin aikaisin, että nukumme yleensä silloin. Hän siis käveli sisään (lukitusta ovesta - ihan normaalia), tuli makuuhuoneeseen ja istahti vuoteeni vierelle. Silitti minun hiuksiani ja sanoi, että äiti, sinä se pärjäät, jos kuka, aivan varmasti pärjäät. Jotakin muutakin "puhuttiin", sitten hänen oli mentävä, jotakin tekemistä oli jossakin muualla. Kun hän käveli ulko-ovelle, kysyin, että miten sinä sitä kautta tulit. "No, kun oli niin kaunis aamu-aurinko", sanoi Lapseni ja lähti takaisin aamun valoa kohti.

10 kommenttia:

Helena kirjoitti...

Mielenkiintoista. Ei vaikuta pelkältä unelta. Varmasti hieno ja lohduttava kokemus.

Valokin värsyjä kirjoitti...

Kuinka kaunista ja niin lohdullista, uni todellisuutta. Toivottavasti toi sinulle levollisen ja rauhallisen olon mukanaan.

Mk kirjoitti...

Kaunis ja koskettava uni.
Minäkin näin pojasta viime yönä unta pitkästä aikaa.

illusiah kirjoitti...

Ihana kokemus! Varmaan voimia antava.

Titti kirjoitti...

Ihana uni, -kohtaaminen...
Minä nään Esikoisestani unta, aika useinkin. Silloin yleensä on aamulla entistäkin enemmän ikävä... Vain unessa saan enää lapseni "nähdä".
Tuo Sinun unesi oli mielestäni sellainen "kohtaaminen" -ei siis pelkkä uni. Saisinpa itsekkin kokea vastaavan.
Mukavaa viikonloppua toivotan Sinulle! Voimia jokaiseen hetkeen!

Hymytyttö kirjoitti...

Kuullostaa lohdulliselta. Enkä hetkeäkään usko, että tämä oli vain uni ♥

miina kirjoitti...

Olen kommentoinut, mutta haihtuvat taivaan tuuliin... Nyt olen blogiton, että saas nähdä kuin nyt käy...

Minua mietityttää, pitääkö Lapsesi muihin perheenjäseniin yhtä tiivistä yhteyttä.

Pilviharso kirjoitti...

Helena,
Lohdutti, kyllä lohdutti.

Valokki,
Toi rauhaa, mutta aina sitä kaipausta myös.

Mk,
Niitä unia oikein odottaa. VArmistusta, pieniä ihmeitä. Eli suuria.

Illusiah,
Kyllä, ihana.

Titti,
Niin. Ikävä on jo valmiiksi, ja tämän on sitä lohdunsekaista ikävää. Voimia sinulle, koeta jaksaa...

Hymytyttö,
Hymyilen takaisin:)

Miina,
Höh, tätä tietotekniikkaa.
Jäin miettimään kysymystäsi. Lapsesn isä on jotakin uneksinut, jossa Lapsi on puhumattomana (näinhän unimaailman edesmenneet usein jostakin syystä ovat). Sisarukset - en tiedä, kun eivät oikein tahdo puhua aiheesa. Liian vaikeeta vielä.

TÄHTISILMÄ kirjoitti...

Hieno kohtaaminen. Rakkaus. Syvällä sydämessäsi tiedät totuuden, unta vai totta?

Pilviharso kirjoitti...

Tähtisilmä,
Niin. Kaipaukseni on nykyään rakkautta, rakkauteni kaipausta. Kokemuksni rakkautta. Rakkaus on totta... näin ajattelen...