sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Menihän se joulu


kuten Janne edellisessä postauksessa ajatukseni luki. Aattoilta ja hautausmaa - niistä kun selvisin, oikein helpotti. Ehkä se ennakolta "odotettu" asetelma: äiti menee lapsensa haudalle jouluaattona. Itkin siinä ääneen. Itku tarttui kahteen läheiseen vieressäni. Samalla tunsin, että vaikka itku tuli voimakkaana, sen terävin kärki oli poissa. Hautajaispäivä oli se pahin eikä siihen suuntaan enää voi/tarvitse mennä. Jätän mennyttä taakseni vääjäämättä.

Kohta jo naurettiin tilannekomiikalle, toisen läheisen repusta pullottavalle punaviinipullolle. Paraskin deku, joulujuhlaan matkalla.

En itke, mutta kyyneleet valuvat nytkin silmistäni. Herkästi ne sen tekevät. Tunnen kaikki voimakkaammin kuin ennen. Ikäänkuin jokin kuori minusta olisi kokonaan poissa, kadonnut. Tulkaa meille, niin itketään yhdessä - varmasti onnistuu!

Iloa on piisannut myös. Nytkin tuolla nukkuu vielä kaikkia ihania ihmisiä, rakkaita, eläviä. Olen saanut tehdä lelliruokaa, hieroa niskaa, olla vaan. Joulupukkikin osasi tuoda täsmätoiveet: uudet töpsykät ja kirjaksi Anna Gavaldan "Lohduttaja". Yllätti lisäksi punapoolopaitaisella kuumavesipullolla!

5 kommenttia:

junika kirjoitti...

Menihän se, meni. Minulla itkuksi ja kaipaukseksi. Ja viestinvaihdoksi Tähtityttöni kavereiden kanssa. En siis ollut ikävässäni yksin.

Edessä uusi vuosi, uusi kierros. Valoa sinulle omaasi!

Leen@ kirjoitti...

Minäkin vietin joulun kiperimmät hetket hautausmaalla. Esikoinen halusi viedä ystävänsä kesällä kuolleen äidin haudalle kynttilä, niin siinä olimme yhtäkkiä kaikki, koko perheenä yhden äidin haudalla, enkä voinut olla ajattelematta, kokoontuuko tämä joukko minunkin haudalleni ja kuinka pian. Tapanina esikoinen astui mumminsa haudan ääreen ja toivotti "hyvää joulua mummi" ja minä itkin taas.
Meitä kuorettomia on useita, eri syistä.

marjo kirjoitti...

... minäkin tunnen enemmän. Itken enemmän, nauran. Elän tänään pienen surun ja suuren onnen välimaastossa. Elän mukana sinunkin tunnoissasi.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös eräs osittain kuoreton. Ja suojavarustus pettää yllättäin.Olin jouluaattona myös lapseni haudalla. Vaikka aikaa on jo kulunut, on ikävä edelleen. Ensi joulusta emme tiedä, kuinka moni meistä on jo perillä lauluja laulamassa. Elämä yllättää. Onneksi meillä on läheisemme ja toisemme.

Pilviharso kirjoitti...

Junika,
niin... niin moni asia on muuttunut... Valoa sinullekin!

Leen@,
Voin vain kuvitella tuon tilaneen. Ajattelin sinua myöhemminkin sohvalla, mitä kaikkia kysymyksiä mielessäsi onkaan..

Marjo,
eletään ja jaetaan, ollaan näin taustatukena!

Anonyymi,
voih, saman kokenut! Kiitos kun kommentoit olemassaolostasi, sillä tulee olo, ettei ole ihan poikkeustapaus.