tiistai 3. marraskuuta 2009

P y s ä h d e l l ä ä n

Kiitos Hannen/Virtausta elämään vinkistä. Minäkin luin hänen ihastelemansa kirjan: Linda Olsson, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja - ja pidin lukemastani. Kirjassa hyvää oli tunnelma, läsnäolo, kiireettömyys, rauha, kivun jälkeen elämän jatkuminen, ero, kohtaaminen, luonto... Kirjan loppuosaei ollut mielestäni ihan nappijuttu, mutten osaa edes tarkemmin määritellä syytä eikä sen ole väliä. Vietin sunnuntaipäivän lukien. Tuli samanlainen olo kuin aina jouluna, kirjapino, sopivan pehmoinen nojatuoli, kiireetön olo. Tätä kirjaa on pakko lukea paikoilleen asettuen ja rauhassa tunnelmoiden.

Kun on isoja asioita pää täynnä, on hyvä keskittyä yhteen näkymään/asiaan kerrallaan. Viime aikoina olen päivät ja yöt ihastellut kuuta, aina se on vaan nenäni edessä, kuljen missä vaan. Marraskuu osaa sitten olla kaunis, karuudessaankin.

4 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Heippa Pilviharso!!
Vielä siitä kirjasta..
Jäin miettimään sitä kohtaa....
tappoiko (apua en muista nyt nimeä...Veronika ja ....)hän oman lapsensa??

minäkin olen ihaillut ja kulkenut kohti kuuta...siinä on jokin hyvin, hyvin vahva veto!!!
kaikki maan värit kutsuvat..
Olen värjännyt housut, vessan maton ja nyt aion vielä värjätä takin, kauniin ruskeaksi...

marjo kirjoitti...

... minäkin olen ihaillut maisemaa, vaikka muuten välillä tökkii, tämä elämä... kuulaita päiviä sinne! :)

Pilviharso kirjoitti...

Hanne,
Hullua, mutta olin aivan unohtanut sen kohdan... Merkillistä, että meille molemmille kävi niin. Kun luin siitä, ajattelin, etten oikein ymmärrä (tappoiko itse vai ei) ja että vastaus tulee varmaan myöhemmin. Palautin kirjan jo kirjastoon. Ehkä selviää muuta kautta joskus.

Ahaa, sinä itse sitten värjäät mitä tahdot.

Marjo,
Kuulaita päiviä sullekin!

hanne kirjoitti...

Minustakin se kohtaus oli jotenkin ei selvä...tavallaan...
mietin, että tekikö hän sen siksi, jos teki, ettei hänen aviomiehensä olisi kajonnut lapseen...
pelko juontui omasta lapsuudestaan...

Ehkä se selkiää...