Pohdin asioita pintaa syvemmältä. Kuljen ison ikävän kanssa, joka on rakkautta. Tahdon löytää valoisia vastauksia tummiin sävyihin. Nauran ja itken, juoksen ja törmäilen, elän elämääni täysillä. Tiedän, että pilvien takana on aina kirkas taivas ja edessä uusi tie.
7 kommenttia:
Hih, hauska.
Tervetuloa mukaan Valokuvatorstaihin! Hyvin onnistui osallistuminen. :)
Kannattaa odottaa, kohta on valmista poimittavaksi.
haa, minä löysin tänään pari höperöhaperoa, yhden mustarouskun ja yhden punikki(luultavasti koivun-)tatin. ihan hyvä alku, varmaan?
Kyllä suppilot näyttävät jo hattujaan, se on jo täysin inhimillistä tähän aikaan vuodesta.
Hyvä vinkki, sillä miullakin on suppisten vakiopaikka. Pitää käydä viikonvaihteessa, etteei vain kukaan muu sitä löydä. Inhimillista kateutta siis.
Iloa ja uutta elämää. Inhimillistä.
Öh.. ihan häkellyin, kun kuvani huomattiin. Kiitos kommenteistanne!
Tiina,
Jospa tässä joku toinenkin kerta...
Arleena,
Niin, vielä malttia.
Liskonainen,
No on. Itse olen keskittynyt tasan kahteen lajiin: kanttarelleihin ja näihin suppiloihin.
Zilga,
Ne olivat niin elävästi sieltä ponnistelemassa.
eem!,
Tunnistan tuon kateuden! Yritän luikkia piilopaikkaan kuin vaaleanpunainen pantteri, naapureilta salaa.
Miina,
Syksykin voi tuoda sen: ilon ja uuden.
Lähetä kommentti