lauantai 5. syyskuuta 2009

Paloja menneestä viikosta

Olen tavannut viime aikoina paljon naisihmisiä, joilta olen saanut iloa, lohtua, toivoa, haleja. Eniten minua pystyvät lohduttamaan he, jotka luontaisesti jakavat kanssani ajatuksen, ettei elämä pääty kuolemaan. "Hän on siirtynyt toiselle puolelle"... kuinka kauniisti se onkaan sanottu. Näille toisille, joiden mielestä elämä vain loppuu, näille kun muistaisin olla jatkamatta omia "selviytymiskeino"juttujani. Katsovat vain entistä säälivämmin.

***
Valitsin työkeikalle sopivaa cd:tä. Soittemessa oli valmiiksi kokoelma Lapseni kuol... toiselle puolelle siirtymiseen liittyvää musiikkia, mm. Queenin: "It's a beutiful day".

Jäin lamaantuneena kuuntelemaan muutkin kappaleet. Istuin lattialla, heijasin itseäni ja itkin.

Niistin nenäni, valitsin levyn, nousin ja jatkoin muita hommia.

***
Lääkäri voi menettää vanhan tai saada uuden asiakkaan ihan helposti:

Vanha ja pullea mieslääkäri näyttäessäni vatsassani olevia näppyjä: "Kuinka nuori ihminen on voinut päästää itsensä lihomaan tuohon kuntoon?"

Itseäni vanhempi naislääkäri: "Olet niin nuoren näköinen, et yhtään kuin ikäisesi!"

Ei ole vaikea arvata, kumman asiakas olen nykyään.

8 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Voi jumalauta mikä moukka se mieslääkäri!! Jos olisin sinä, laittaisin HETI asiakaspalautetta.

Ihmiset vois joskus miettiä mitä sanoo... Kaverin etäinen äitipuoli kysyä töksäytti kaverilta että ootkos ajatellut laihdutusleikkausta - ja että ei sun kyllä nyt tartte tollasta sämpylää enää syödä. Kiva...

Pilviharso kirjoitti...

Ofelia,
Heti ei ehdi... juuri tästä on jo useampi vuosi. Jätin omaan arvoonsa (mutten ole näköjään unohtanut), koska vaikka minulla kaikenlaista muotoa onkin, en ole ollut oikeasti ylipainoinen kuin raskaana ollessani ja vauva-aikana.

P. ja S. kirjoitti...

Lohduttaminenkin on taitolaji... toisaalta pitää osata asettua jollain tasolla surevan asemaan ja toisaalta ei kuitenkaan saa omia hänen suruaan, sillä vaikka niin mielellään joskus toisen taakan ottaisikin kantaakseen, ei se auta, päinvastoin, se hidastaa surevan omaa suruprosessia. Minä en ikinä löydä oikeita sanoja, kaikki sanat takertuvat kurkkuun, kun aistii toisen ihmisen surun, kaikki sanat tuntuvat korneilta ja tyhjiltä. En osaa kuin halata ja olla hiljaa. Ja sitä en voi kuin henkisesti antaa sinulle täältä kaukaa, mutta vaikka minulla ei ole sanoja, joilla yrittää lohduttaa ja antaa voimaa sinulle, olet silti ajatuksissani ja rukouksissani, pilviharso kulta. Valoa Sinulle.

miina kirjoitti...

meillä oli kerran tilanne, jossa olimme menossa lapseni kanssa maalle. Astuimme junaan ja kumpikin sanoi yhteen ääneen, täällä tuoksuu mummille. (äidilleni)Hän oli kuollut jo vuosia sitten. Minulle tuli tunne, hän halusi olla läsnä, kun lähdimme käymään hänen lapsuudenkodissaan, jossa hän myös kuoli.

Ihanaa ja kunnioitettavaa, että osaat tehdä itsellesi mieleisiä valintoja, niin arkisissa asioissa kuin surussakin.

aamuhalaus

Verna kirjoitti...

Heti ensimmäiseksi on pakko todeta tuohon lääkärin töksäytykseen, että yhtä hyvin hän olisi voinut sanoa: "Inhoan itseäni, olen tyytymätön kaikkeen ja katkera elämälle. Ja koska olen katkera, haluan, että kaikki muutkin ovat. Sen vuoksi sanon sinulle nämä sanat."

Elämä ei pääty kuolemaan. Meillä jokaisella on oikeus uskoa siihen mihin haluamme tai olla uskomatta. Jos ei usko mihinkään, on taatusti jäänyt paitsi monesta ihmeestä. Tai yksinkertaisesti sulkenut silmänsä.

Jos en olisi varma siitä, että edeltä menneet rakkaimpani eivät olisi jossain minua odottamassa ja astuisi tielleni aika ajoin niin vahvasti, että tunnen astuvani lämpökentän lävitse, en jaksaisi elää ilman heitä. Nyt he ovat sydämessäni, ajatuksissani, teoissa joita teen ja sanoissa joita sanon. He ovat elämällään antaneet minulle niin suuren lahjan, etten olisi parempaa voinut saada: He tekivät minut. Opettamalla, jakamalla ja rakastamalla.

Halaan sinua nyt!

Palaga kirjoitti...

Vain hiljaa vierivät kyynelee ja kaipaus täyttää rinnan! Me tapaamme vielä kerran siellä toisella puolen!

Sinua halaten!

Leen@ kirjoitti...

"Luopumisen koulussa läksyjä kirjoitetaan kyynelillä" on monet surut kohdannut Hanna Ekola kirjoittanut (häntä siteerasi leskeksi jäänyt blogini kommenteissa)
Niitä läksyjä teit niiden levyjen äärellä.

Lääkäri töksäytti minulle takavuosina: ei näissä nivelissä näy kulumaa sen enempää kuin teidän ikäisellänne ihmisellä yleensä. Voi miten vanhaksi narisijaksi tunsin itseni hetkessä

Pilviharso kirjoitti...

P.ja S.
Kiitos sinulle. Juuri näin, halaat ja olet, se riittää. Ilonpäiviä sinulle!

Miina,
kait tässä yksinolossa vähitellen oppii kuuntelemaan sisältä, mikä on kulloinkin oleellista ja tärkeää.

Jänniä nuo tuoksumuistot.. Niitä kokee harvoin, mutta sitäkin voimakkaana.

Verna, kiitos.
Jaan ajatuksesi kanssasi, agree.

Palaga, halaan takaisin, kiitos.

Leen@,
Kyynelillä kirjoittaminen, kipeän kauniisti sanottu.