torstai 25. kesäkuuta 2009

Tasapainoa etsimässä

Tarvitsen tasapainoa ja harmoniaa. Sanojeni vakuudeksi vaihdoin myös blogipohjani uuteen. Uusia tuulia päästelen myös kotiini pikku hiljaa, hissukseen: pesen pihalla uudella pesurilla mattoja, pyykkikone laulaa verhopyykkiä, kupsehdin paikassa jos toisessa, vien mennessäni ja tuon tullessani. Mutta nimenomaan r a u h a l l i s e s t i. En millään kestä painetta ja stressiä nyt, vaan olen itkuherkkä, väsyherkkä, herkkä muuten vaan.

Välillä otan kirjan käteeni ja käyn aurinkoon lekottelemaan - jo sporinkin vuoksi. Aloitin juuri Michael Ondaatjen "Divisaderon". Lupaavalta vaikuttaa, nam.

Yksi osa minua prosessoi tarinaa Kotiin lähteneestä Lapsestani... Asia olisi kertomisen väärti. Ei ehkä täällä, mutta...

4 kommenttia:

hanne kirjoitti...

ihmisen herkkyys on kaunista, luvallista ja oikeastaan sitä kohden me menemmekin...

" Mene rannalle ja etsi kivi,
anna aaltojen särkyä silmiisi
ja upottaa jalkasi.
anna pajulinnun hypähtää lähellesi
ja laulaa sinun laulusi.
et tarvitse muita sanoja."-niilo rauhala

olematon kirjoitti...

Alkuvuodesta sairauslomalla oli hetkiä että oli tod. herkkä kaikelle ylimääräiselle. Meinasin ratketa liitoksista ku faija tuli asentamaan keittiöön yhtä listaa. Koin et ku on niin herkillä sitä haluaa jotenkin suojella itseään.

Sit täs kaikkien kuullen voisin sanoa, et tunnen jostain syystä suurta sympatiaa sinua ja tilannettasi kohtaan.

Kaikkea hyvää.

Villiviini kirjoitti...

Kiitos kun kävit kommentoimassa. Kävin heti lukemassa unesi ja on hyvä taas kerran huomata, että on paljon sellaista, suurta, mitä ei edes tarvitse käsittää.

Pilviharso kirjoitti...

Hanne,
Herkkyyttä on alkanut arvostaa vasta vanhempana. Ehkä nuorena sitä pyristelee siitä vain kovuutta kohti ja palajaa taas. Ympyrää suljetaan..
Kiitos Niilo Rauhalasta.

Olematon,
Ymmärrän. Kun luin tämän kommenttisi, itkin. Kiitos.

Villiviini,
Niin kävin, kun eivät omat huolet vanhemmistani ole myöskään kaukana. Ollaan vaan pieniä.