torstai 17. helmikuuta 2011

vaikka sattuu...

Mistä näitä riittää? Kaikki kolahtaa ja kolisee taas...

Mä annan sut pois...

Näiden tähtien alla...

Jos sua ei ois ollut...

Pitkän, hyvän jakson jälkeen, tässä taas mennään. Takkuan, kompastun ja kaipaan niin sanomattomansuunnattomasti. Ikinäkö tää ei helpota!??!?!?!

11 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Varmasti riittää ...
mutta riittää muunkinlaisia..
Me usein vain näemme ne, mitkä ovat omassa ajatusmaailmassamme , omassa elämässämme kohdallamme...

Mutta aika on armelias, aika liebentää hitaasti kuin virtaava vesi kiviä muotoilee...
Olkaamme armeliaita itsellemme, nähkäämme se valo, joka oikeasti loistaa lähellämme..varjojen päivässä..

Halaus sulle!

Susa kirjoitti...

Kuten Hanne kirjoittikin hyvin, me näemme parhaiten ne, mitkä sillä hetkellä puhuttelee omaa elämää.

Nuo ovat kaikki kyllä todella koskettavia, riipaisevia kappaleita kuunnella vaikkei siihen sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopisivatkaan.

Valoa ja voimaa läpi vaikeiden aikojen!

Titti kirjoitti...

Ennen Esikoisen poismenoa kuuntelin paljon musiikkia, -cd:ltä.
Nykyisin kuuntelen vain radiota,
-ja on kappaleita jotka sattuvat sydämeen...
Mm:ssa nämä jotka Sinulla on täällä, sekä Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on."
Pari muuta on -joita en pysty edes kuuntelemaan.
Finlandersin "Oikeesti" oli sellainen josta Taivaspoikani tyttöystävä piti ja osan sen sanoista kirjoitti aikoinaan IRC:n -ja eräs kappale CMX:ltä josta Taivaspoikani vain vähän ennen menehtymistään teki videoklipin tyttöystävlleen... Samaisen kappaleen ystävänsä halusivat soittaa muistotilaisuudessa...
Luja rutistus Sinulle!

Mk kirjoitti...

Helpottaa se, joka päivä aina hippusen enemmän.
Ja silti tulee noita kaipauksen täyttämiä päiviä.
Tuttu tuoksu, jokin ruoka, vaate, ohikulkeva ihminen, musiikki - ja taas muistot ja tunteet tulvivat pintaan.

Lämmin halaus!

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin rutistus täältä.
Ei näitä itkemättä voi kuunnella. Etenkin tuo Uniklubi on mulla pannassa tällä hetkellä.

Tuskin helpottaa koskaan kokonaan. Aallot ehkä loiventuvat, mutta silti.

-junika-

tinttarus kirjoitti...

Olen sanaton.
JA silti haluaisin löytää lohdun sanan.
Ajallaan varmasti kipu himmenee.
Nuo laulut tuovat monta kyyneltä. Mutta myös monta muistoa. Ja niistä oppii hiljalleen pitämään kiinni vähemmillä tuskaisilla kyynelillä.
Kaipaus muuttaa muotoaan. Ja silti tulee päiviä aina, kun sattuu kovasti.
Siunausta yllesi.

Unknown kirjoitti...

Näin se menee.. Sitä ajattelee olevansa "turvassa" kunnes joku kappale, tuoksu, sana vetää maton sanamukaisesti alta. Tuo Jennin: missä muruseni on, on lohdullinen kappale.. ehkäpä siinä on syynä se että Kari kuoli ennen sen tuloa, mutta on niin paljon kappaleita joita en voi kuunnella.. ehkäpä pitäisi ja samalla antaa tunteiden vyöryn viedä.. Halauksia ja lisää halauksia <3 <3 Kyllä me taas noustaan ylös...

Pilviharso kirjoitti...

Hanne,
Halaus sinullekin. Elämä vain ei ole tasaista.

Susa,
Juuri näin, korvat kuulevat sitä, mikä on akuutein itselle.

Titti, rutistan sinua takas!!

Mk, niin just. Vaikka tän jotenkin tietää, syvyys pääsee yllättämään.

Junika, nyyh yhdessä.

Tinttarus, kiitos sanoistasi. On tärkeää, että jotakin sanotaan, silti.

Kati, niin noustaan. Senkin jotenkin tietää, ehkä siksi myös yllättyy.

liskonainen kirjoitti...

jostain syystä olen viime aikoina yllättänyt itseni ikävöimästä lasteni isää, joka menehtyi sairauteen reilut kaksi vuotta sitten.

entä jos ikävää ei olisikaan?
kaipaus kertoo, että läheisemme on läsnä. olemassa.

halaan

Delilah kirjoitti...

Eivät poismenneet rakkaamme sydämistämme katoa. Kaipaus iskee vielä vuosienkin jälkeen. Kuitenkin muistetaan; heidän on siellä hyvä olla. Joskus heidät kohtaamme.

Pilviharso kirjoitti...

Liskonainen
aivan: kaipaus on myös kaunis. Oikeastaan rakkaudenosoitus.

Delilah,
niin. Se kipu vain upottaa joskus. Onneksi harvemmin.