keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kesäiloa ja -surua


Siskoni itki eräänä aamuna puhelimessa, kun hänen ystävästään oli tullut leski äkillisesti. Sisko kävi läpi samalla omaa leskeyttään. Itse en tiennyt itkeväni, mutta huomasin kuitenkin kyynelten valuvan silmistäni vuolaana. Ajattelin leskeä, joka ei voi tajuta, kuinka rakas ihminen, joka pari tuntia sitten voi hyvin ja lähtee käväisemään muualla, häviää tästä maailmasta. Ensimmäisten päivien epäusko ja tuska, joka hiipii vähitellen. Seuraavien päivien suuri kipu. Seuraavien viikkojen vähittäinen ymmärrys, että tämä ihminen todella on poissa. Seuraavien kuukausien (ja vuosien) ikävä. Ikävä, joka jää...

Jollen uskoisi ja kokisi kuten teen, en tiedä millä jaksaisin. Mitenköhän ateisti tällaisen tilanteen klaaraisi? Lapseni ruumiineen on poissa, mutta henkisesti hän ei ole. Kohtaamme silloin tällöin, yleensä itkukohtauksen jälkeen. Hän tulee tähän toiselle puolelleni, tunnen hänet vahvasti. Unikohtaamisia ei ole ollut vielä, niitä odotan. Minulle olisi älytöntä tuskaa kuvitella myös sellaista, että Lapseni makaisi maassa odottamassa ylösnousemusta - tai pahimmassa tapauksessa sitä, että saako edes nousta ylös. Jehovan todistajat kävivät tuomassa suruun lehtisiään. Mielenkiinnolla luin jotakin. Siinä vaiheessa kun kerrottiin, että surevalla saattaa olla sellaisia harhoja, että kuvittelee kuolleen olevan läsnä, niin nappasin lehden roskiin ja sanoin, että tämän "harhan" tahdon pitää. Minulle se on tosi. Piste.

Ystävä on kutsunut minut aamiaiselle, olen kohta lähdössä! On ihania ihmisiä, jotka tekevät tällaista.

Elämässäni on paljon hyviä asioita, surun rinnalla, kuten yleisesti sanotaan. Silti eläminen sinällään on päivästä toiseen kulkemista, lievän pakon kanssa. Kuulunee myös asiaan. Mutta: pärjään kyllä just nyt.

Aurinkoista päivää kaikille!

Kuva: www.pixdaus.com

10 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Aurinkoa myös sinun päivääsi Pilviharso!!

Palaga kirjoitti...

Kiitos postauksestasi! Se sai minunkin kyynelvirrat vuotamaan ja se on vain hyväksi, sillä näin enin paine ja ikävä taas normalisoituu. He kulkevat rinnallamme, niin uskon minäkin ja kerran siellä toisella rannalla tapaamme!

Halaus sinulle kaukainen ystäväni!

Leen@ kirjoitti...

Kuten blogissani siteerasin Helena Anhavan ruonoa on monen kokemus, että se lyijypeite on laskeutunut päälle. Kuoleman suru, tai sairastaminen, meitä on monta niistä suoriutujaa.

"Jotain painavaa laskeutui päälle,
lyijypeite:
- Tämä on elämä,
nyt suoritat sen
annetuissa olosuhteissa.
Vaihtoehtoja ei ole."

Ihana kuulla, että tunteesi on tuo: pärjään just nyt. Enempää ei varmaan voi vaatia.

Mimosa kirjoitti...

Halaus minultakin!

Mk kirjoitti...

Kaunis kuva, ja kauniita ajatuksia.
Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

bamiella kirjoitti...

Kaunis, vehreä kuva. Ihana, että sinulla on ystäviä aamiaisineen. Hyvä, että pärjäät nyt. Päivästä toiseen on vain elettävä . . .

Voimia sinulle (((Pilviharso))) !

miina kirjoitti...

Tulin juuri kotiin nauramasta. Sivusimme joka päivä ja parina päivänä hyvin intensiivisesti "henkien läsnäoloa". Kuten tiedät, olen ateisti, en usko Jumalaan en yhteenkään, mutta uskon kuten sinä, ilman uskoa Jumalaan tai Jumaliin.

Teet kuin sydämesi hyväksi sanoo, se on hyvä. Halaus.

Pilviharso kirjoitti...

Kiitos ja halaus jokaiselle kommentoijalle, blogiystävälle! Tuntuu tosi hyvältä, kun näkyy lukemisen jäljet.

Lisäksi vielä:

Palaga,
Toisella rannalla.. sinne on joskus tajuton ikävä.

Leen@,
Näin sitä väkisin oppii hetkistä ottamaan kiinni, nauttimaan, olemaan lomalla alakulosta.

Miina,
Nauraminen ja henkien läsnäolo - mielenkiintoinen yhdistelmä, jonka tahtoisin kokea. Jaa... tai olen kai kokenutkin, mutta naurukurssia en ole käynyt. Pitää ihan laittaa se joskus sitten -listalle. Tosin se lista taitaa olla vielä ihan tyhjä. NÄillä puheilla olkoon se listan eka sitten! Tai jos minä sieltä aavalla merellä loijuvasta tynnyristä lähtisin ilkosillaan suoraan johonkin naurukurssiin. Miltäs kuulostaa?

Uskooko ateisti siis jumaliin?

Anonyymi kirjoitti...

PILVIHARSO, ystäväin. Minä koen asian niin, että ihminen voi kokea kuolleen henkilön läsnäolon ilman että uskoo Jumalaan tai mihinkään muuhunkaan mikä on uskontojen "ylin".

Minusta usko Jumalaan on eri asia kuin uskoa kuolleen ihmisen hengen olevan läsnä tai jopa kokea se.

Hyvältä kuulostaa. Teet mikä on sinulle parasta. Ottaisin sinut mielelläni koulutettavakseni naurujoogaohjaajaksi.

mukavaa sunnuntain jatkoa -miina-

Pilviharso kirjoitti...

Miina

Kouluta ensin ihan naurukurssilaiseksi, kun ei ole mitään kokemusta siitä. Paitsi taidat edelleen asua kauhean kaukana...

Hmmm. En ole ajatuksissani ennen erotellut keskenään henkiä, tuonpuoleista ja sitten taas jumalia. Kun niin moni uskoo vain sen, minkä silmillään tässä näkee tai minkä virallisen tieteen sitten omaksuukaan.

Mutta minä tarviin sen yhden suuren Jumalan, kaikkien yhteisen rakkauden voiman. Valon.