Joskus voi kulkea pitkänkin matkan ihmisten seurassa ja puhua "siitä mistä on määrätty": työstä, opiskelusta... Tutustumisen myötä tulee eteen vaihe, jolloin avataan sydämiä enemmän ja enemmän. Tässäkin vielä viivytellään, tunteillaan ja järkeillään, ollaan ihmisiksi. Kunnes joku aukaisee varovasti keskustelun syvemmältä tasolta, sydämen tasolta. Yhtäkkiä sama ryhmä muuttuu henkisen kasvun ryhmäksi (kliseesanonta, en keksi nyt muuta), jossa juuri näiden ihmisten yhteentulemiselle löytyy todellinen syy ja merkitys. Elämää suurempi tunne on se.
Minusta on hyvä, että se käy näin, vaiheittain. En pidä shokkihoidosta, jota jotkut harrastavat tutustumisvaiheessa. Joku alkaa ensi kättelyssä lyömään raamatulla, urantialla, koraanilla tai terveellisen ravinnon oppaalla päähän. Toinen kertoo hetimmiten kärsineensä eniten tässä maailmassa ja on siksi niin ainutlaatuinen. Kolmas kertoo olevansa selvänäkijä, meedio, parantaja, jolta mikään ei jää huomaamatta - haluatko kenties tilata ajan? Neljännellä on niin paljon ongelmia, että hän kaataa ne heti syliisi, kun sinne päin katsot - tahdoit tai et.
Minulle sopii paremmin se, että mennään kerros kerrokselta tunnustellen syvemmälle - jos ylipäätään mennään. Avataan itseämme kuin sipuli ja siihen asti kuin on tarpeen. Joka paikassa - ystävienkään kesken - ihan syvälle meno ei ole oleellista.
Ihan eri asia on ryhmä, jossa Sydämen Asiat ovat se yhdistävä otsikko. Mennään suoraan asiaan, yhteistuumin. Ollaan tuttuja ennenkuin tunnetaan. Ei tarvitse selitellä olemassaoloaan ja outouttaan. Puhutaan samasta asiasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Ei nykyään jaksa muuta kuin Sydämen asia -ystäviä...
Mulla oli kanssa sellainen vaihe, jolloin ei jaksanut muita kuin Sydämen asia-ystäviä, mutta nykyisin olen taas "normaalissa" elämässä.
Ja olen huomannut, että koskaan ei kannata itse ottaa puheeksi mitään syvällisempiä, se tilaisuus tulee sitten itsestään. Jos sellaisella aloittaa ystävyyden, saa vain hihhulin maineen.
Tanssiva harmaa pantteri, Niin ja siitä tuli mieleen, että kyllä Sydämen ystävä on jonkun kanssa vaikka ei olisi ihan samat mielenkiinnon kohteet ja pohdiskelun tarve (kuten täällä blogissani teen). Se vaan on sitä vilpittömyyttä ja toisen hyväksyntää.
Itkupilli,
Moni menee tuon hihhulivaiheen onneksi ohi. Itsekin aikoinaan. Kait sitä oli jossakin oivallusten ja kokemusten hurmoksessa silloin.
Lähetä kommentti