Näytetään tekstit, joissa on tunniste riittämättömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste riittämättömyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Valivali kevät tuli

Keinun juuri nyt riittämättömyyden ja levollisen kotona olemisen tunteen kiikkulaudalla. Olen ollut tänä talvena ahkera, siis töissäni. Olen mennyt, tehnyt, kohdannut ihmisiä, istunut toimistossa ja selvittänyt paperityöt. Kotini on ollut kääntymispaikka, joka on odottanut emäntää (ja isäntääkin). Hektisten viikkojen jälkeen teimme päätöksen, että emme lähde a) tällä viikolla ystävien kanssa Lappiin b) nyt pääsiäisenä ystävien luo toiselle puolelle Suomea. Tarvitsemme kotona olemista, toistemme tapaamista. Eikä yhtään vähäisempänä: koti tarvitsee meitä.

Olen seissyt pari tuntia keittiössä silittäen verhoja ja puhdasta pyykkiä - huh, kylläpä niitä on kertynytkin. Oikeesti pidän silittämisestä ja äänikirja on siinä oiva apu, mutta nyt jalat ovat väsyneet kivilattialla seisomisesta. Silittäessäni en voinut olla näkemättää keittiön kaapin ovia, tahroja tiskikoneen helmassa ja vähän kaikkialla näkyvää pölykerrosta. Tiedostin samalla kaappien sisälmykset ja niiden epäjärjestyksen. Kun verensokeri alkoi laskea ja pyykkikone lauloi talvivaatetta, muistin myös vaatekaappien räjähtävät sisukset. Paistoin välillä pekonia ja munia appeeksi ja jatkoin, mutta nyt huilin näitä jalkojani ja rupattelen teille.

Tarkoitus olisi lähteä ulos - vihdoinkin, sillä kroppa huutaa happea - rapsuttamaan vielä lumen valtaamaa pihaa joistakin pälvikohdistaan. Mutta kun - piru vie - vanha ei vaan jaksa ihan heti.

Eniten tässä pysähdyin miettimään kuitenkin sitä, että riittääkö muilla aika kaikkeen: toimivaan ja täyteläiseen työelämäarkeen, siistiin kotiin siivottuine kaappeineen jne.? Sisustamisesta puhumattakaan. Minusta tuntuu, että tehtävälistani vain kasvaa enkä ehdi kuin priorisoida ne tärkeimmät. Miksen minä pysty näistä lukemattomista kotitöistä nauttimaan?

Lienee eka kerta, kun näitä täällä blogissani tuskailen, mutta kaikkeen en näköjään repeä minäkään. Nyt tuntuu, että tämän kokoisen kodin ja tontin hoitamiseen voisi palkata kokopäiväisen sisäkön ja puutarhurin.

Äh, valitan vaan siksi, että tiedän aina olleeni tässä ristiriitainen: pidän siististä ja puhtaasta, mutta inhoan siivoamista. Kun luen kauniita blogeja ja selailen lehtiä, saan sen käsityksen, ettei minunlaisia juuri ole. Muut taitavat tyynesti houmingin ja elämä on yhtä ratulaa.

Täällä ei nyt ole. Terveisin kiukkupää.