Kevät on iloa ja surua

Viime vuoden äitienpäivästä minulla ei ole muuta muistikuvaa kuin se, että ystäväni osti kukan minulle toiselle puolelle siirtyneen Lapseni puolesta. En ole edes kirjoittanut mitään tuntemuksiani siitä päivästä. Ehkä äitienpäivä oli siinä vaiheessa vain pisrara suruni meressä, sumussa jota kuljin.

Mutta tänä vuonna tunsin jotakin. Kesken joogan (yksin kotona) aloin itkemään ja maistelin itkuani: Onko suru myös itsesääliä? Olen muka tottunut tietynlaisiin äitienpäiviin, joissa on eri-ikäistä äitiä elossa - ja niiden lapset. Oivalsin samalla, että moni muukin äiti itkee juuri sinä päivänä, ehkä salattujakin kyyneleitä. Kaikki eivät itke vain kuollutta rakastaan, vaan surullista on varmasti myös se, kun välit ovat jostakin syystä poikki äidillä ja lapsella. Kuten ovat joulut, voivat äitienpäivät olla todellisuudessa raadollisempia kuin kiiltokuvamallinsa näistä pyhistä.

Laakereilla ei ole levätty muutenkaan. Lähisukulaiseni on vakavasti sairas, moniongelmaisena sairaalahoidossa. Sielläkin näyttää nyt olevan sormi suussa, mitä voi tehdä ja mitä ei, kun yhtä sairautta on vaikea hoitaa toisen vuoksi ja kolmas vaikeuttaa molempia tilanteita. Kyse ei ole vanhuksesta, vaan keski-ikäisestä. Enää en hämmästele mistään, mutta kyllä tämä tilanne on yksi energiaa sitova asia kuitenkin.

Eilen kävin sairaalassa katsomassa myös ystävääni, joka käy läpi rankkoja syöpähoitoja - jälleen kerran. Armotonta taistelua ja reippaana oloa.

Pientä pysähtymistäkin on ollut. Viime viikolla olin yksisarvismeditaatiossa ja tutustuin uuteen ystävääni, siis yksisarviseen. Mielenkiintoinen tuttavuus, välillä arjessakin tulevat ne hetket mieleen.

Luonto muuttuu nyt nopsaan, kaikki kasvaa silmissä. Toisaalta kevät on minulle allergia-aikaa enkä voi täysin siemauksin nauttia ulkoilmasta. Onpahan aistit monipuolisesti käytössä: Se mikä hivelee silmiä, kirvelee myös, niin visuaalista ja kinesteettistä.

Henkistä ja fyysistä kipua lohdun kera

Nyt on sitten vihdoinkin oikein asetettu kortisonipiikki lonkassa eli bursiittia hoidetaan taas. Ei tämä vaiva ole mihinkään kadonnut, vaan joka yö on kipu muistutellut olemassaoloaan. On vain ollut muita murheita niin, että lonkan nivelpussin tulehdus on ollut vain yksi lisä repaileseen yöhön, sotien jälkeiseen elämään. Päivätoimia se ei ole onneksi paljoa haitannut. Nyt alkaa puudutuspiikin vaikutus lakkaamaan ja kävely on ontumista jo. Mutta jospa tämän kivun kautta olisi tie selkeämpi. Ottaisiko oikea jalka vihdoinkin askeleen eteenpäin?

Mutta mennyt on vahvana tässä. Ikäväitkut ovat olleet flasbackejä, esim. yhtäkkiä muistan, miltä Lapseni ruumis näytti ja tuntui, kun häntä silitin. Välillä itken sitä, kun leikkasin hänen paitansa auki selästä, jotta se olisi helpompi pukea päälle, heijasin sylissäni paitaa. Ja niin edelleen... Sitten nenän niisto ja show must go on.

- Etkö sinä usko, etten minä ole sinua jättänyt, sanoo Lapseni (päässäni), kun makaan saunan lauteilla ja syytän taas häntä kuolemastaan.

Kummallinen inkkariaika on myös menossa. Joka puolelta hyppii omia tai toisten mielikuvia ei tästä ajasta, mutta nimenomaan intiaaneista. Keltainen tai oranssi väri on pop, silmissäni, meditaatiossa, unikuvissa. Vähän hassu fiilis, hyvällä tavalla. En taida hämmästyä mistään enää.

Hautausmaata ja elämää

Kävin ostamassa Lapseni haudalle kynttilälyhdyn. Luonnonkivi, jonka Lapsen isä joskus löytää ja jaksaa sen haudalle järjestää, saa vielä odottaa. Mummo on vienyt sinne kanervan, täti havuja, siispä minä hommasin tämä lyhdyn. Kävin sateessa asettamassa sen paikoilleen, saa nähdä, kuinka kynttilä palaa, en ole vielä oikein ekspertti tässä.

Seisoin vähän aikaa hanskat ja pää märkänä haudan edessä, hytisin ja kuulin: Äiti, mene jo pois, ettet vilustu. Menin sitten. Molemmat lähdettiin.

Lyhtykaupassa eli tavaratalossa tuli vastaan entinen koulukaveri. Sekunnin murto-osan olin häkeltyä, sillä hän ei näyttänyt entiseltään, vaan vakavasti sairaalta: erivärinen peruukki, laihtuneet kasvot. Iloisesti tervehdimme, minä jarruttelin ja halusin pysähtyä juttelemaan, mutta hän ei. En tiedä, tiesikö hän minun tilanteen, mutta minä Näin hänen tilanteensa. Kaksi elämän erilailla kolhimaa. Meillä olisi ollut varmaan toisillemme jotakin sanomista, mutta jotenkin kunnioitin hänen liukenemistaan takavasemmalle.

Kerran eräässä rappukäytävässä, kun en juuri silloin muistanut, että Lapseni on kuollut, ihmettelin, mikä vastaantulevalla miestuttavalla oli mielessä. Hän empi ja kääntelehti, minä vain iloisesti tervehdin puhellen niitä ja näitä. Aivan, hän tasan tarkkaan tiesi tilanteeni ja olisi kenties halunnut ilmaista osanottonsa. Minulla ei vain silloin ollut vastaanottoa, näköjään.

Nopeita ja hienovaraisia hetkiä, jotka silmäräpäyksessä ovat ohi.

Vakiolauantairuoka syöty: uunilohta, kasviksia ja valkoviiniä. TalonMies kuorsaa tyytyväisenä telkkarin ääressä. Minä ja yksi nuori verkossa. Yksi omassa kotona tai ystävien luona. Elämää. Elossa.

Flunssaa ja elokuvia

Nopsaan heitän muutkin kuulumiseni, sillä Burana vaikuttaa ja laski kuumetta taas. Viime aikoina olen nimittäin

• saanut jonkun flunssan, joka nostaa reilusti kuumetta ja pyörii kurkkua turvottamassa, pakottaa, ei anna nukkua ja muuta valivalia...
• joutunut tämän vuoksi peruuttamaan mukaviakin menoja, nyyh
• ikävöinyt Lastani joskus sydän verellä, kurkistan valokuvaansa ja annan itkun tulla
• jatkanut välillä ja hetkittäin omaa elämääni, sillä sydämessäni ymmärrän, että jokin uusi on alkamassa. Joskus
• odottanut kesää ja lomaa, sillä sairasloma ei ollutkaan lomaa
• elossa! Hei haloo - huomasin kirjoittavani äsken, että Odotan lomaa. Siis osaan jo odottaa!
• flunssan ratoksi katsonut joukon tallentamiani elokuvia. (TalonMies epäilee minun muuttuvan sohvaksi, niin hyvin siihen sulaudun.). Kolme Yle Teeman elokuvaa nousivat erilaisuudellaan ja mielenkiintoisuudellaan yli kaiken: "Viattomuus", "Koruompelijat" ja "Nöyrin palvelijanne". Suosittelen.

Pärjäätte varmaan näillä tiedoilla. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä. Jollette pysy, niin katsokaa elokuvia.

Herkkä tasapaino

Olen saanut vaihtoehtoiselta luottohoitajaltani taas viisaita neuvoja: Tasapainoa. Omien tuntemusten kuuntelemista. Jokaikisessä asiassa. Kaikissa valinnoissa.

Ehdin jo pari päivää kiukutella juttuja, joiden viesti on "olet sitä, mitä syöt". Sillä logiikalla ei minun suinkaan olisi pitänyt saada kohonnutta kolesterolia, nivelkipuja, bursiitteja ym. Ei ainakaan nyt, kun työelämäkin on työtä, josta pidän.

Luottoihmisen mukaan elimistöni on kuin sodan jälkeen. Nyt katsotaan, missä ovat vauriot, miten kävi. Viime vuoden jatkuva stressi lyö nyt päälle. Kun on tyhjää tilaa itselleen, on samalla ikäänkuin tyhjää tilaa sairastua.

Oh, sain niin paljon mietittävää omassa keskuksessa pysymisestä, itsen uudelleen etsimisestä! Mutta taas kuva puhuu parempaa kieltä: katsokaa höyhenenkevyttä tasapainoa. Rakastan elämää!

Kuva: www.pixdaus.com

Bursiitti vai-mikä-se-nyt-oli

Lääkäri diagnosoi oikeassa jalassani olevan lonkan nivelpussin tulehduksen, bursiitin. Hän tökkäsi tiettyä kohtaa lonkassa ja kysyi, että koskeeko. Koskee, älähdin. Sitten hän tökkäsi toisen jalan samaa kohtaa. Koski sekin, mutta ei niin paljon. Ehkä. Tämän tökkäämisen tuloksena oli siis diagnoosi ja sitten hän alkoi heti puhumaan kortisonipiikistä. Ensimmäiseksi minulla nousi vastarinta, kiitos ei, ei nyt vielä, ei näin nopeasti. Sovittiin sitten, että syön jonkin aikaa Voltaren Rapidia ja katsotaan vielä.

Nyt olen sitten vähän hukassa. Galluppiakin olen tehnyt. Vastaan lompostellut tuttu lääkäri sanoi, että kannattaa se piikki ottaa, ei parane muuten. Yksi ystävä muistutti, että auttoihan kortisonipistos vuosia sitten tenniskyynärpäähänikin (olin sen jo unohtanut). Pari tuttavaa sanoivat, että kannattaa valita lääkäri, joka todella osaa pistää, että menee tämälleen oikeaan kohtaan. Miten minä sen nyt voin varmistaa, osaako tämä meidän alueen terveyskeskuslääkäri pistää? Ainakin innokkaana hän olisi ollut pistämässä pari päivää sitten. Eräs kaverini ei suostunut piikkiin, vaan marssi homeopaatin juttusille ja on nyt muutaman viikon imeskellyt niitä nappuloita. Tuloksista en tiedä vielä.

Olen erittäin avoin vaihtoehtohoidoille, mutta auttavatko ne tällaisessa pitkittyneessä kivussa, tulehduksessa? Osteopaatti ei saanut tätä kuntoon. Energiahoitajia tunnen useammanlaisia, mutta kaikkeen ei voi rahaa laittaa.

Ja ennen kaikkea: Onko minulla varmasti tällainen bursiitti? Yökipu, reiteen, polveen ja joskus jalkaterään asti säteily - oireet ainakin ovat tätä... ja ehkä se tökkääminen kanssa.

Helvetin esikartanot eli internet kertoo tästä vaivasta kammottavia tarinoita. Muutaman luin ja olin masentua. Sitäkään en tiedä, saanko liikkua ja minkä verran (kun liikkuminen ei varsinaisesti koske eivätkä ne ole samassa linjassa edes yösäryn kanssa), en ehtinyt lääkäriltä tätä kysyä.

Valivali. Repikää tästä tänään. Joskus kirjoitan sitten hauskemmista asioista.