Näytetään tekstit, joissa on tunniste kreikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kreikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. kesäkuuta 2010

Autuaan kaunista


Tämä kaikki kaunis, kuin pyhä, jäi taakse... Lepoloma. Hellettä. Hiljaisuutta. Lukemista. Vähän ajatuksia, joskin lainkaan.

KotiSuomessa odottivat mm. kaksi leikkauspotilasta. Hyvä niin, taas joitakin etappeja selvitty.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Lähden ja palaan

Hetki ennen lähtöä. Lähes kaikki pakattu, tilanne hallinnassa? Tästä pidän: edes jokin tilanne tuntuu edes hetken olevan "hallinnassa", vaikka vain matkalaukku. Kohta juna vie minut lähemmäs matkaseuralaista ja sen jälkeen lennetään. Vasta sitten uskon todella, että olen matkalla.

Kotisuomeen ei jää mitenkään tasainen tilanne läheisten (huom. monikossa) terveyden suhteen, mutta matkani ajankohta on vain tämä. Uskon kaiken tarkoituksellisuuteen, siksi lähden kuitenkin sydän rauhallisena (mieli ei aina). Voi olla, että juuri tulevalla viikolla olen mahdollisimman lähellä, vaikka kaukana.

Minä lähden, mutta yleensä aina palaan.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Oonko Suomessa vai...?

Tuoksun Kreikalta, auringolta, lomalta, matkalta - vaikka supiSuomessa olenkin. Annos aurinkoa psorin ja aurinkoihottuman ehkäisyyn ennen matkaa, joka lähenee. Jo nyt ikävä sinne...

Kun toimisto on kotona, on vaikea ottaa kokonaisia vapaapäiviä, hetkiä vain. Nytkin osa perhettä on moottoripyöräretkellä (kuului siihen kirkkokin, sillä rippileiri lähestyy). Minulla on ollut koko aamu omaa aikaa ja silti joku persoonistani yrittää soimata, että mitä hyödyllistä tekisin. Olen tosiaan kuin suutarin lapset ilman kenkiä: hyvä kertomaan muille, miten relataan ja ollaan kaikessa rauhassa. Okei, osaan toki olla, mutta silti olen ikäluokkaa "ahkeruuden anna olla ystäväsi verraton". Taustalla surisee rauhoittavasti pyykkikone, jospa se kuittaisi tämän kotityöosuuden. Toimistotöihin en lankea.

Otin muutamia valokuvia pihalammesta, rentukasta, joka on kukkeimmillaan, nupullisista viinimarja- ja tyrnipensaista, kaikesta kauniista, joka kasvaa hurjaa päivävauhtia. Viitsisikö laittaa jotakin tähän... ei, ei nyt.

Olisiko loppupäivä oma lupa lukemiseen puolivarjossa? Ammattikirjallisuutta on vino pino, mutten kajoa nyt siihen. Otan kohta kainalooni José Luís Peixoton "Tyhjä taivas" kirjan tai muutaman mummin ET-lehden (kun niissä on niin hyviä juttuja).

Ahaa, kirkonkävijät saapuivat! Synnintuntoinen on olo, kuulemma. Arvasin sen.