perjantai 21. marraskuuta 2008

Treffit

Minulla on tänään treffit TalonMiehen kanssa - jee! Olemme tänä syksynä nähneet todella vähän, sillä molemmilla on ollut omat menonsa ja TalonMies itse on ollut paljon kokonaisia viikkoja työmatkoilla. Minusta tuntuu, että olemme olleet viimeeksi yhdessä, kahdestaan kesän interreilillä - ja siitähän on monta kuukautta!

Illan ohjelmassa lienee elokuva ja hyvää ruokaa, siis ihan kaupungille mennään. Pitää varmaan harkita kuitenkin aikaista kotiinpaluuta, sillä nyt on pikkujouluväkeä liikenteessä ja se tarkoittanee taksijonoja, jopa pikkukaupungissa.

Muinoin kun meillä oli tietyt firman pikkujoulut, toimimme kotiinpaluun kanssa niin, että lähdimme vain kävelemään kotia kohti. Pitkälle ei tarvinnut pötkiä, kun vinkkasimme tyhjän, palaavan taksin lennosta ja näin saimme kyydin ilman jonotusta. Sitä paitsi pieni lämmin tuli aina jo kävellessä. Tosin on niitäkin kertoja, kun kävelymatka on meinannut venyä turhan pitkäksi ja jaloissa tietenkin jotkut muut kuin lupsakat lenkkarit.

Mutta nyt tämä tyttö (kuntosalilla jo käyneenä) lähtee ammekylpyyn Anna-lehden kanssa ja alkaa valmistautua treffeille oikein vanhanaikaisen hartaasti.

Mukavaa perjantai-iltaa teille muillekin!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistatko mistä TalonMies tykkäsi silloin ennen ja onhan teillä tarkat tuntomerkit toisistanne? hih

Sirpa Olonilosta kirjoitti...

Neilikka rintaan siis ja treffeille, kuulostaa ihanalta, kuntosaleineen, kylpyineen kaikkineen, ahhh. Nautinnollista iltaa!

Anonyymi kirjoitti...

Treffit oman miehen kanssa kuulostaa kivalta, pitänee kokeilla joskus. Entä mites ne treffit sujuivat, päästitkö saatille asti?

Pilviharso kirjoitti...

Neilikoita rintaan ei tarvittu, vielä toisemme tunnettiin. Loppuillasta jopa aikuisten diskon tanssilattia sai allamme kyytiä!